Koti Uutiset Sivu 1855

Uutiset

Vihdissä pelottavimmat kirkkoherrat – Hidén itkisi jos kuulisi

Kotimaa24 järjesti ”vakavailmeisen” Suomen pelottavin kirkkoherra -kilpailun. Kilpailussa pyydettiin lähettämään kuvia tuimailmeisistä ja muotokuviksi päätyneistä paimenista. – Kuvia...

Ortodoksipiispa tyrmää vaatemerkin ikonipuvut

 Suvi Koposta. Suomessa mallistosta kertoi Iltalehti. Kotimaa24 kysyi, mitä ikonimallistosta ajattelee ortodoksisen kirkon Joensuun piispa Arseni. – Ikonit eivät ortodoksisen kirkon kanonien perusteella sovellu siviilivaatteisiin. Ikonien...

Lastenhoito ei ole enää ristiriidassa miehisyyden kanssa

Pienten lasten isät osallistuvat nykyään huomattavasti lasten jokapäiväiseen hoitoon ja kokevat päivittäiseen perhearkeen osallistumisen tärkeäksi. ...

Diakoniasanastoa:

Diakonia tarkoittaa kristilliseen uskoon ja rakkauteen perustuvaa palvelua. Diakonia on tapana jakaa kolmen osaan, karitatiiviseen, liturgiseen ja yhteiskunnalliseen diakoniaan. Arkikielessä diakonialla tarkoitetaan ensimmäistä eli hädänalaisten...

Kulttuurirahastosta tukea teologiselle tutkimukselle

Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuoden 2013 apurahat ja palkinnot 27.2.2013. Yhteensä tukea jaettiin 21,3 miljoonan euron edestä. Eniten apurahoja myönnettiin väitöskirjatutkimuksiin ja taiteelliseen työskentelyyn. Apurahoja jaettiin...

Jumalan vihan ruoska ehdolla Lause-Finlandian saajaksi

Lause-Finlandia, myönnetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Ehdolla on muun muassa historioitsija Mirkka Lappalaisen Jumalan...

Tänään on maailman rukouspäivä

Tänään perjantaina vietetään maailman rukouspäivää. Päivän teemaksi on nostettu siirtolaisuus ja maahanmuuttajien asema. Tänä vuonna tarkastellaan erityisesti Ranskaa, jossa siirtotyöläiset toivotettiin tervetulleiksi siihen asti,...

Ikkuna suomalaiseen hätään

Kirkon tilastollisen vuosikirjan raportoimat diakoniatyöntekijöiden asiakastapaamiset ovat ikkuna suomalaiseen hätään. Tilastot paljastavat, että tavallisin diakonian asiakas on työikäinen ja asuu yksin. Diakonien kanssa keskustellaan...

Teologian tohtori laati teesit pahuudesta keskustelemiseen

Kotimaa24 pyysi 1500-luvun luterilaisuutta ja ajan pahuus- ja paholaiskäsitystä väitöstyössään tarkastellutta pastori Jussi Koivistoa kirjoittamaan asiasta. Koivisto muotoili...

Arkkipiispaehdokas erotettiin pappisviran toimittamisesta

Turun arkkihiippakunta on erottanut Turun Katariinanseurakunnan kirkkoherra Martti Hirvosen virasta sekä pappisviran toimittamisesta määräajaksi. Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat. Arkkipiispaehdokkaanakin olleen Hirvosen katsotaan laiminlyöneen virkavelvollisuuksiaan...