Kahdeksan ehdolla Lundin piispaksi
Ruotsin kirkon Lundin hiippakunnan piispanvaalin varsinaiset ehdokkaat ovat selvillä.
Kyrkans Tidningin
...
Rippikoulun käyneiden osuus kasvoi Tampereella
Rippikoulun käyneiden osuus ikäluokasta kasvoi Tampereella viime vuonna. Vuonna 2013 rippikouluprosentti oli 81,8, missä kasvua edellisestä vuodesta oli 0,4 prosenttiyksikköä. Todellisuudessa kasvua oli enemmän,...
Amnesty: Keski-Afrikan muslimeja uhkaa etninen puhdistus
Kansainväliset rauhanturvajoukot eivät ole onnistuneet estämään Keski-Afrikan tasavallan muslimiväestön etnisiä puhdistuksia, ilmenee ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tuoreesta raportista.
Uskonryhmien välinen väkivalta yltyy Keski-Afrikan tasavallassa. Amnesty Internationalin...
Suomalaista 75,2 prosenttia kuuluu kirkkoon
Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan vuoden 2013 lopussa Suomessa vakinaisesti asuvien kirkon jäsenten osuus oli 75,2 prosenttia koko maan väestöstä. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 76,4...
”Missioni on saada messuista messuja kaikenikäisille”
Kuka olet ja miltä paikkakunnalta? Millaisessa luottamustehtävässä palvelet?
Olen Anna Kaisa Siltanen, 41-vuotias suurperheen äiti. Työskentelen erityisluokanopettajana Perniössä. Olen vasta muuttanut perheeni kanssa Särkisalosta Perniöön,...
Luterilainen kirkko irtisanoutunut Lutherin antisemitismistä
Martti Lutherin teosta Juutalaisista ja heidän valheistaan on käytetty perustelemaan juutalaisvainoja muun muassa Adolf Hitlerin johtamassa Saksassa. Kirjaan...
Paikalliskirkon työntekijöitä surmattu Etelä-Sudanissa
Useita kirkon naistyöntekijöitä surmattiin Etelä-Sudanissa viime kuussa. Christian Today kertoo naisten hakeutuneen St Andrew´sin episkopaaliseen kirkkoon turvaan Borin kaupungissa. Kapinalliset kuitenkin hyökkäsivät kirkkoon ja...
Maria Kaisa Aulalle Vuoden viittomakieliteko -palkinto
Kuurojen Liitto ry on myöntänyt Vuoden viittomakieliteko 2013 -tunnustuspalkinnon lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulalle.
Tunnustuspalkinto myönnetään henkilölle tai taholle, joka on ajanut viittomakielisten kielellisiä oikeuksia...
Emerituspaavi ja paavi Franciscuksen välit ovat hyvät
Arkkipiispa Georg Ganswein valottaa emerituspaavi Benedictus XVI:n elämää harvinaisessa haastattelussa. Ganswein työskentelee emerituspaavin lisäksi paavi Franciscukselle.
Ganswein kertoo Vatikaanin alueella edelleen asuvan Benedictuksen viettävän päivänsä...
TOP 40 – Suomen suurimmat seurakunnat
Mikä on Suomen suurin seurakunta? Sen jäsenmäärä pieneni hieman, mutta se on silti maamme ylivoimaisesti suurin. Kuvan Kuokkalan kirkko sijaitsee kyseisen seurakunnan, Jyväskylän, alueella.
Sijoitusten...