Ovatko kaikki syntyessään vanhoillislestadiolaisia?
Vanhoillislestadiolaisuutta kutsutaan eksklusiiviseksi liikkeeksi. Tällä tarkoitetaan, että liike rajaa pelastuvien joukkoa omasta uskonkäsityksestään käsin. Yksinkertaistettuna voi sanoa, että vain vanhoillislestadiolaiset voivat pelastua, vaikka liike...
Rippikoululaiset piristävät hoivakotien arkea Espoossa
Viime kesänä espoolaisessa seniorikeskuksessa kokeiltu rippikouluryhmän vierailu synnytti uuden hankkeen Espoon seurakuntien Korsi-projektiin. Projektin tavoitteena on ehkäistä nuorten ja vanhusten syrjäytymistä.
Tulevana kesänä yhdeksän rippikouluryhmän...
Sateenkaariväen hengelliset ryhmät perustivat yhdistyksen
Eri kaupungeissa toimivien kristillisten ja elämänkatsomuksellisten Malkus-ryhmien aktiivijäsenet ovat perustaneet valtakunnallisen Sateenkaariyhdistys Malkuksen. Yhdistys pyrkii lisäämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien hengellistä hyvinvointia.
Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin...
Ovatko kaikki syntyessään vanhoillislestadiolaisia?
Vanhoillislestadiolaisuutta kutsutaan eksklusiiviseksi liikkeeksi eli se rajaa pelastuvien joukkoa omasta uskonkäsityksestään käsin. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että vain vanhoillislestadiolaiset voivat pelastua, vaikka liike itse ei...
Seurakuntia houkutellaan metsänsuojeluun
Ympäristöministeriö houkuttelee seurakuntia työhön metsäluonnon monimuotoisuuden puolesta, kertoo Kotimaa Pro. Ministeriö lähettää aiheesta lähipäivinä kirjeen kaikille Suomen kirkkoherroille Ahvenanmaata ja kaikkein pohjoisimpia seurakuntia lukuun...
Oulussa selvitetään yhä kuuden papin toimintaa lähetyshiippakunnassa
Oulun hiippakunta selvittää yhä kuuden papin toimimista Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Pappien suhdetta Lähetyshiippakuntaan on selvitetty kirjallisesti ja suullisesti kuulemalla. Prosessi on kesken, ja seuraavan kerran...
Kirkkojen maailmanneuvosto: Pikaiset toimet tarpeen nigerialaistyttöjen löytämiseksi
Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) pääsihteeri Olav Fykse Tveit on ilmaissut syvän huolensa Boko Haram -järjestön Nigeriassa tekemästä koulutyttöjen sieppauksesta. Järjestö sieppasi yli 250 tyttöä huhtikuun...
Räsänen kehotti kirkolliskokousta puolustamaan avioliittoa
Kirkollisista asioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen (kd) kehotti kirkolliskokousedustajia linjaamaan avioliittolaista käytävää yhteiskunnallista arvokeskustelua. Räsänen esitti valtiovallan tervehdyksen kirkolliskokoukselle tiistaina Turussa.
Hän toivoi, että eduskunta...
Kansliapäällikön Facebook-projekti: Ilmianna kirkollinen jargon!
Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo pohtii Facebook-päivityksessään kirkollista sisäpiirikieltä eli jargonia ja peräänkuuluttaa pahimpia jargon-ilmaisuja.
Keskitalo kommentoi, että Amerikan luterilainen kirkko ELCA ja Suomen kirkko painivat...
Keikkapappien ja -kanttoreiden palkkiot vaihtelevat seurakunnittain
Kotimaa Pro selvitti, mitkä sopimukset määrittävät seurakunnissa maksettavat keikkakanttoreiden ja keikkapappien palkkiot. Seurakuntien ja seurakuntayhtymien hallintoelimet alkavat parhaillaan...






