Moni mielii kirkonmäeltä Arkadianmäelle
(Täydennetty 27.3. klo 16.37) Yli 60 eduskuntavaaliehdokkaalla on kirkollinen tausta. Eniten on ehdolla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeja ja muita työntekijöitä, mutta myös esimerkiksi vapaiden...
”En hyväksy puolueita seurakuntavaaleissa”
Lappajärveläinen Maarit Viitala, 43, on toisen kauden kirkkovaltuutettu. Lisäksi hän toimii kirkkoneuvostossa ensimmäistä kauttaan. Pohjalainen Viitala pitää kirkkoon kuulumista luonnollisena asiana.
– Sitähän se...
Kirkkoherra otti suorasukaisesti kantaa vanhoillislestadiolaisuuteen
Jyväskylän kirkkoherra Arto Viitala on ottanut poikkeuksellisesti ja selkeästi kantaa paikallisen Rauhanyhdistyksen toimintaan ja Jyväskylän seurakunnan papin, Tuomas Palolan erottamiseen puhujantehtävästä.
Seurakunnan verkkosivulla julkaistussa kannanotossa...
Pappi ja tutkija Tuomas Palola irtisanottiin lestadiolaispuhujan tehtävästä
Jyväskylän rauhanyhdistyksellä on ollut jo vuosia kuohuntaa, joka on näyttäytynyt tutkija ja pappi Tuomas Palolalle yksittäisten valtaa käyttävien ihmisten ajojahtina häntä kohtaan. Nyt Palola...
Helmikuussa kirkkoon liityttiin enemmän kuin siitä erottiin
Helmikuussa 2015 evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyneiden määrä ylitti kirkosta eronneiden määrän. Helmikuun aikana kirkkoon liittyi 1429 henkilöä ja siitä erosi 1419.
Sama suuntaus näyttää jatkuvan, sillä...
Kirjallisuuskriitikko Martti Mäkisalo kuollut
Liki 30 vuotta teologista ja kirkollista kirjoista Helsingin Sanomiin kirjoittanut kirjallisuuskriitikko ja teologi Martti Mäkisalo on kuollut. Hän oli syntynyt Mustasaaressa ja oli kuollessaan...
Arkkipiispan avustaja: Askolan olisi pitänyt ymmärtää kieltäytyä
Arkkipiispa Leoa avustava ylidiakoni Jyrki Härkönen antoi viikonlopun Yle Radio 1:n Horisontti-ohjelmassa ymmärtää, että piispa Irja Askolan olisi pitänyt kieltäytyä metropoliitta Ambrosiuksen kutsusta alttariin.
Ambrosius...
Pieni on suurin! Kirkon päiväkerhotyön 70-vuotisjuhla lähestyy
Seurakunnan päiväkerho on käsite. Vuosikymmenien aikana jopa sadattuhannet suomalaiset lapset ovat käyneet kerhoa. Eväät, iloinen leikki ja Jumalan lähellä olo ovat lapsille tärkeitä...
Piispa Jolkkoselle Rajavartiolaitoksen ansioristi
Pohjois-Karjalan rajavartiosto juhlisti lauantaina Rajavartiolaitoksen 96. vuosipäivää eri toimipisteissään. Tilaisuuksissa palkittiin ansioituneita virkamiehiä sekä huomioitiin yhteistyökumppaneita.
Rajavartiolaitoksen ansioristin sai muun muassa Kuopion piispa Jari Jolkkonen...
Vinkkejä lapsityöhön: Tipuaskartelua
Mitäpä olisikaan pääsiäisaskartelu ilman tipujen sirkutusta! Iloisen keltaiset tiput symboloivat uutta elämää, joka murtautuu esiin kuolleen kuoren sisältä, ihan niin kuin Kristus haudastaan.
Kun vallattomat...




