Koti Uutiset Sivu 1206

Uutiset

Yle: Savossa seurakuntien kiinteistöt menevät heikosti kaupaksi

Pohjois-Savon seurakuntien kiinteistöt käyvät nihkeästi kaupaksi. Etenkin suurien leirikeskusten myyntiajat ovat venyneet jopa vuosiksi, kertoo Yle. Seurakunnat myyvät kiinteistöjä ja tontteja heikon taloudellisen tilanteensa...

”Läheisiään surevia lääkitään tönköiksi”

Turkulaisen hautauspalvelu Pietétin toimitusjohtaja Riitta Vehanen kertoi viime keskiviikkona Helsingin Sanomissa törmäävänsä toistuvasti tilanteeseen, jossa vainajalla on lähiomaisia, mutta nämä eivät halua järjestää minkäänlaisia...

Kuurojenpappi tekee viittomakielisiä hartauksia someen

Kuurojenpappi Marja Saukkonen lähti aikoinaan mukaan Facebookiin sillä mielellä, että somessa voisi tavoittaa nuoria ja työssäkäyviä viittomakielisiä seurakuntalaisia. Kun hän huomasi, että Facebookiin voi postata...

Jari Jolkkonen: ”Monikulttuurisuus on väistyvä käsite”

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen kirjoittaa Savon Sanomien Torstaivieras-kolumnissaan, että kulttuurienvälisyydelle ei ole olemassa vaihtoehtoa. – Maailma pienenee. Erilaiset arvot ja aatteet siirtyvät verkossa...

Kansalaisaloite vastustaa suurmoskeijahanketta

Kansalaisaloite-sivustolla kerätään nimiä aloitteeseen, jossa vastustetaan moskeijan rakentamista Suomeen. Aloitteella on toistaiseksi hieman yli 5000 allekirjoitusta, joista suuri osa on tullut viime viikon moskeijakohun...

Ranskanjuutalaisten muutto Israeliin kiihtyy

Yli 20 000 juutalaista on muuttanut Ranskasta pysyvästi Israeliin viimeisten viiden vuoden aikana, kertoo Jerusalem Post. Tänä vuonna maahan on muuttanut jo 4 260 ranskanjuutalaista,...

Käärmekultti vaati uhrin Kentuckyssä

Keski-ikäinen mies kuoli käärmeenpuremaan käsiteltyään kalkkarokäärmettä helluntailaisen kirkon jumalanpalveluksessa viime sunnuntaina Kentuckyssa Yhdysvalloissa. Kaivosmies John David Brock, 60, osallistui jumalanpalvelukseen, jonka yhteydessä tartutaan käärmeisiin...

Beatles-kirkko keräsi rahaa hyväntekeväisyyteen USA:ssa

Beatles-yhtyeen kappaleet soivat virsien tilalla Pyhän Johnin kirkossa Kentuckyssa. Tilaisuuden tuotto annettiin paikalliselle Woodford Food Pantry -järjestölle, joka jakaa ruoka-apua vähävaraisille. Asiasta kertoi kentucky.com. Joitain...

Hyväntekeväisyyttä somessa

Wikipedian perustaja Jimmy Wales ja mobiilioperaattori The People’s Operator ovat luoneet uuden sosiaalisen median palvelun, jonka avulla voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. TPO.com -sivustosta kertoo Wired....

Isoskoulutuksesta saa lukiokurssin

Lukiolainen voi suorittaa uskonnon kurssin osallistumalla seurakunnan järjestämään isoiskoulutukseen. Kirkkohallituksen rippikoulutyön asiantuntijan Jarmo Kokkosen mukaan isoskoulutuksesta on myönnetty lukion kurssisuorituksia jo useamman vuoden ajan. Usein...