Koti Uutiset Sivu 1172

Uutiset

RuskaGospel on nuorten talkoolaisten voimannäyte

Viime lauantaina Kauhavan Ylihärmässä sijaitsevassa Anssin Jussin Areenassa järjestetyn RuskaGospelin vapaaehtoisina työntekijöinä puuhaili lähes sata nuorta. Määrä on pysynyt vuonna 1993 käynnistyneessä tapahtumassa viime...

SLS kouluttaa seurakuntia turvapaikanhakijoiden vastaanottoon

Suomen Lähetysseura on aloittanut Hyvää turvaa -koulutuksen turvapaikanhakijoita vastaanottaville seurakunnille. Erityisesti seurakuntien tarpeisiin kehitetty koulutuskokonaisuus keskittyy globaalin pakolaisuuden syihin ja mittakaavaan, kulttuurien kohtaamiseen sekä hyviin...

Näyttelevä valtuustoveturi

Lieksan seurakunnan kirkkovaltuutettu ja valtuuston puheenjohtaja Tero Kiiskinen, 29, vaikuttaa seurakuntansa päätöksentekoon toista kauttaan. Hän innostui taannoin ehdokkuudesta näytelmäharrastuksen parissa. – Sain silloin pyynnön lähteä...

Kirkkoherra: ”Vakaumuksesta vaietaan kirkon töissä”

Jos joku kutsuu Joroisten seurakunnan kirkkoherraa Teuvo Karjalaista leipäpapiksi, hän pitää nimitystä perusteltuna. Kirkkoherra kokee edustavansa vaikenemisen kulttuuria. –  Vaikeneva kirkko on mukautuva kirkko. Vuosi...

Vinkkejä lapsityöhön: Millainen Jumala on?

Jumalan olemusta pohtiva hartaus rakentuu matkalaukusta löytyvien tavaroiden ympärille. Kirkon tehtävänä on kertoa ihmisille Jumalasta. Oletko joskus miettinyt, millainen Jumala on? Tai onkohan häntä olemassa?...

Kirkko ja museovirasto opastavat hautausmaiden inventointiin

Museovirasto ja Kirkkohallitus ovat yhteistyössä julkaisseet Hautausmaiden inventointioppaan. Oppaan tavoitteena on auttaa seurakuntia inventointien suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä opastaa inventoijia havainnoimaan hautausmaiden kulttuurihistoriallisia ominaispiirteitä. Hautaustapojen...

Tutkijat selvittivät, keitä leipäjonoissa ja neulanvaihtopisteissä käy

Huono-osaisten ryhmät kokevat hyvinvointinsa huomattavasti suomalaisten enemmistöä heikommaksi. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, keitä suomalaisessa ruoka-avussa ja neulanvaihtopisteissä käy. Merkittävä osa suomalaisista on jäänyt sivuun hyvinvoinnin...

USA:n kirkot arvostelevat presidenttiehdokkaiden ”jakavia puheita”

Yli 45 yhdysvaltalaista kirkko- ja uskontokuntaa, uskontojen välistä ryhmää ja vaikuttamisryhmää on tuonut julki huolensa eräiden presidenttiehdokkuuteen tähtäävien kandidaattien ”kansakuntaa jakavasta kielenkäytöstä”. Huoli osoitettiin kirjeitse...

Sunnuntaissa yhdistyvät ylösnousemus ja auringon päivä

Sunnuntai on erilainen ja arvokas päivä. Tämä on korostunut tänä vuonna kotimaan politiikassa. Säästöjä etsivä hallitus esitti yhtenä vaihtoehtona sunnuntaityöstä maksettavien korvauksien pienentämistä. Palkansaajapuolella niitä...

Enkelillä on monta roolia

Huomenna, lokakuun 4. päivänä vietetään mikkelinpäivää eli enkelien sunnuntaita. Takavuosina puhuttiin mikkelinpäivästä enkeleiden ja lasten päivänä. Nyttemmin lapset on siivottu pyhästä pois. Enkeli ei ole...