Sunnuntai on erilainen ja arvokas päivä.
Tämä on korostunut tänä vuonna kotimaan politiikassa. Säästöjä etsivä hallitus esitti yhtenä vaihtoehtona sunnuntaityöstä maksettavien korvauksien pienentämistä. Palkansaajapuolella niitä taas on puolustettu. Sunnuntaikorvaukset voivatkin olla tärkeä palkan lisä pienituloisille ja epäsäännöllisinä aikoina työtä tekeville suomalaisille.
Palvelualojen ammattiliiton PAM:n puheenjohtajan Ann Selinin mukaan kaupan henkilöstöllä on kyllä työhaluja sunnuntaisin, mutta kaksinkertaiset tuntipalkat motivoivat. Ilman sunnuntailisiä halukkuus pyhätyöhön romahtaisi, koska ”sunnuntaita pidetään vielä erilaisena viikonpäivänä, muutenkin kuin kirkollisesti”.
Sunnuntai voidaan hinnoitella euroissa. Se on kalentereiden punainen päivä, jolloin yhteiskunnan rytmi, ihmisten ajankäyttö, kauppojen aukiolo, julkisen liikenteen aikataulut ja monet muut asiat ovat toisin kuin kuutena muuna viikonpäivänä.
*
Pyhitä lepopäivä! Näin on Katekismus suomentanut Vanhassa testamentissa (2. Moos. 20:8) olevan kolmannen käskyn.
Hepreaksi tämä lepopäivä kuuluu kyseisessä raamatunkohdassa jom ha-shabat, sapatin päivä. Päivä on kuitenkin lauantai. Se on yhä juutalaisten viikon pyhäpäivä.
Kristittyjen joukossa adventistit viettävät pyhäpäivää lauantaina.
Sunnuntai oli pitkään länsimaissa kalenteriviikon ensimmäinen päivä. Tämäkin tulee Raamatusta, sillä luomiskertomuksessa (1. Moos. 1:1–2:3) Jumala aloittaa työnsä ensimmäisenä päivänä ja seitsemäntenä päivänä – eli sapattina – hän lepäsi kaikesta työstään.
Seitsemäs päivä, Herran sapatti, ei ole vain lepopäivä. Raamattu nimenomaan kieltää työnteon tuona päivänä.
Sunnuntai menetti Suomessa viikon ensimmäisen päivän aseman, kun vuonna 1973 siirryttiin kansainvälisen ISO-standardin mukaiseen viikon mittaamiseen. Viikon ensimmäiseksi päiväksi tuli nyt maanantai. Samalla viikonvaihde muuttui viikonlopuksi.
*
Muinaisen Lähi-idän seemiläiselle paimentolaiskansalle annetun työntekokiellon pitkä varjo tuntuu vielä 2000-luvulla eurooppalaisessa keskustelussa.
Kirkonkellot toki kumisevat edelleen sunnuntaisin jumalanpalvelukseen kutsuen. Urheilukilpailuja tai muita tilaisuuksia ei yleensä järjestetä sunnuntaiaamuisin. Sunnuntaisin jotkut kaupat aukeavat, mutta vasta kirkonmenojen jälkeen.
PAM:n järjestöjohtajan Niina Koivuniemen mukaan kaupan alan myyjien kokemus kuitenkin on, että silloin kaupoissa on melko hiljaista. Sunnuntai koetaan edelleen päiväksi, jolloin oltaisiin mieluummin vapaalla.
– Suurissa työpaikoissa on alallamme kyllä aika pitkälle voitu sopia siitä, että niiden, jotka eivät tahdo tehdä sunnuntaivuoroja, ei tarvitse niitä tehdä, Koivuniemi kertoo.
Nuoret ovat kuitenkin luku sinänsä.
– Opiskelijoille, joista monet eivät valmistuttuaan jää kaupan alalle, viikonloppu- ja iltalisät ovat ansaintakeino.
Sunnuntai poikkeaa lauantaista, toisesta nykykulttuuriin kuuluvasta viikkovapaapäivästä. Koivuniemi ei pidä lauantain ja sunnuntain eroja vapaapäivinä suurina. Vapaa-aikana haluttaisiin olla perheen ja ystävien kanssa. Sunnuntaikorvaukset ylittävät lauantaikorvaukset, mutta olennaista pienipalkkaisten alojen työntekijöille olisi Koivuniemen mukaan se, että viikonloppupäivinä lisät olisivat mahdollisimman suuret.
Lisäksi olisi hyvä, että viikossa olisi kaksi peräkkäistä vapaapäivää, joista toinen osuisi viikonloppuun.
*
Ihmisten mielen pohjalla on Suomessa edelleen käsitys siitä, että sunnuntaiaamu on arjesta poikkeava hetki. Omakotialueilla ruohonleikkurit eivät säksätä sunnuntaisin ennen puoltapäivää. Vieraille soittamista sunnuntaina voidaan lykätä iltapäivän puolelle.
Sunnuntaiaamupäivässä on edelleen paljon lepo- ja pyhäpäivän piirteitä.
Mutta miksi kristityt viettävät vapaapäivää sunnuntaina?
Jeesus Nasaretilainen kunnioitti juutalaista lakia, mutta evankeliumien mukaan hän suhtautui juutalaisiin sapattisääntöihin ajoittain liberaalisti. Hän paransi sairaita – siis teki työtä – sapattina ja puolusti sapattisääntöjä rikkovia oppilaitaan julistaen, että sapatti on ihmistä eikä ihminen sapattia varten.
Myös Uuden testamentin kreikkalainen teksti käyttää sanaa tó sabbatón, sapatti. Siis lauantai.
Ensimmäiset kristityt olivat taustaltaan juutalaisia. Heille viikon pyhäpäivä oli tietenkin edelleen sapatti. Kristinuskon kasvaminen eroon juutalaisuudesta oli parin sukupolven mittainen prosessi. Silti jo Uudesta testamentista on pääteltävissä, että sunnuntaista muodostui nuorelle kristinuskolle tärkeä pyhäpäivä.
Sunnuntain uutta asemaa kristittyjen keskuudessa edisti Kristuksen ylösnousemuksen ohella se, että myös seurakunnan synty eli helluntaijuhla oli sunnuntaina.
Kun kristinusko Paavalin ja muiden lähetystyöntekijöiden myötä levisi roomalaiseen maailmaan, vahvistui pakanakristittyjen seurakunnissa käsitys siitä, että sapattisäännöt eivät koske kristittyjä. ”Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä.” (Kol. 2:16). Vaaka kallistui sunnuntain hyväksi.
Vanha ajatus on myös sunnuntain vertaaminen viikon kahdeksanteen päivään. Jumalahan loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitsemännen. Kahdeksas päivä oli ylösnousemuksen päivä.
*
Kristityn sunnuntain vieton varhaishistoria on kuitenkin hieman hämärän peitossa. Ellei jumalanpalvelusta vietetty sunnuntaisin ihan alusta alkaen, viimeistään 100-luvulla on selvää, että kristityt viettävät palvelustaan sunnuntaisin.
Vuonna 115 Roomassa kuollut Antiokian piispa Ignatios kirjoittaa, että kristityt eivät enää viettäneet sapattia, vaan Herran päivää, eli sunnuntaita.
Jotkut kristityt ryhmät tosin jatkoivat sapatin viettämistä paljon pidempään.
Vaikka kristittyjen pyhäpäiväksi muodostui sunnuntai, on tärkeää huomata, että sunnuntai ei vielä vuosisatoihin ollut Rooman imperiumissa vapaapäivä. Jumalanpalvelukset pidettiin sunnuntaisin varhain aamulla tai illalla. Siinä välissä tehtiin töitä.
Yleinen vapaapäivä sunnuntaista tuli vasta Rooman keisari Konstantinuksen määräyksellä vuonna 321. Vasta kristityksi kääntymässä ollut keisari ei perustellut määräystään erityisesti kristinuskolla. Sunnuntai sai keisarin mukaan olla ”auringon kunnioitettava päivä”. Silloin kiellettiin muun muassa oikeudenistunnot.
Roomassa paavi Sylvester I:n tehtäväksi jäi keisarin määräyksen kirkollinen siunaaminen. Päätöksen vahvistivat uudelleen Laodikeaan vuonna 363 kokoontuneet piispat. Myöhemmin 300-luvulla, kristinuskon ollessa monilla alueilla jo enemmistön uskonto, sunnuntain kiellettyjen asioiden luetteloon lisättiin vielä teatteri ja sirkusesitykset.
Sen sijaan maataloustöitä keisarien sunnuntaimääräykset eivät koskeneet.
300- ja 400-lukujen kirkolliskokouksissa kirkosta perattiin liittymäkohtia juutalaisuuteen. Tästä uskonnosta kristityiksi tulevilta kiellettiin sapatin viettäminen.
Kirkkovuoden kehitys muokkasi sunnuntaiden luonnetta. Monen nykyisen sunnuntain kirkollinen aihe on ikivanha.
Islamissa pyhäpäivä on perjantai. On mielenkiintoista, että Koraani tai muu islamilainen traditio ei sisällä varsinaista työnteon kieltoa perjantaina.
Islamilaisissa maissa perjantai on kuitenkin länsimaiden sunnuntaita muistuttava vapaapäivä. Esimerkiksi Persianlahden öljymaissa maahanmuuttajakristitytkin ovat mukautuneet tähän. He kokoontuvat kirkkoihinsa perjantaina, koska sunnuntaina ollaan sorvin ääressä muun yhteiskunnan tavoin.
Länsimaisia arvoja omaksuneessa Turkissa viikkovapaapäiviä ovat lauantai ja sunnuntai. Sama ratkaisu on tehty Libanonissa, jossa kristityt muodostavat vajaan kolmanneksen väestöstä. Perjantaisin muslimit sulkevat alueillaan kauppoja melko aikaisin.
*
Kuopion piispan Jari Jolkkosen mukaan olennaista kulttuurimme sunnuntaipyhässä ja sen rauhoittamisessa tarpeettomalta työnteolta on se, että meillä mahdollisimman monilla olisi yhteinen lepo- ja pyhäpäivä.
– Se pitäisi käyttää lepäämiseen. Se on myös sapatin alkuperäinen tarkoitus, Jolkkonen muistuttaa.
Vaikka viikonlopun vapaapäiviä on useimmilla ihmisillä nykyisin kaksi, sunnuntai eroaa Jolkkosen mielestä olennaisesti lauantaista.
Yhteiskunnassa on kuitenkin vaarana, että sunnuntai voi menettää erityisluonteensa. Näin voi käydä, mikäli yhä useampi toimiala alkaa olla aktiivinen myös sunnuntaisin.
– Vaikka sunnuntai on pyhäpäivä, on ihan selvää, että joidenkin alojen täytyy pyöriä silloinkin. Tällaista on esimerkiksi henkeä pelastava toiminta.
Koska sunnuntaisinkin on tehtävä töitä, maksetaan monella alalla tuntuvia sunnuntaikorvauksia. Mutta nämä eivät Jolkkosen mukaan ole absoluuttisia totuuksia.
– Kirkossa esimerkiksi papit ja kanttorit ja muut hengellisen työn tekijät eivät sunnuntailisiä saa. Monella alalla yritykset voivat maksaa sunnuntailisiä. Mutta sellaisten maksaminen tai suuruus on tarkoituksenmukaisuuskysymys, se ei ole teologiaa.
– En näe syytä, miksi esimerkiksi kirkon pitäisi yhteiskunnassa vahtia sitä, mitkä ne pyhätyökorvaukset ovat. Ymmärrän kyllä, että sellaisia halutaan maksaa, Jolkkonen määrittelee.
Hän ymmärtää myös taloudellisesti vaikeat ajat yrityksien sunnuntailisien maksamisen näkökulmasta. Jos rahaa on vähän, sitä on vähän.
*
Sunnuntain nimi on monessa kielessä suoraan Raamatun sivuilta kumpuava. Kreikaksi se on kyriakée heeméra, ”Herran päivä”. Latinaksi sunnuntai on dominica, mistä on lyhyt matka uuslatinalaisten eli romaanisten kielten ilmaisuihin domenica (italia), domingo (espanja) ja dimanche (ranska).
Venäjäksi sunnuntai on viehättävästi voskresenje, ”ylösnousemus”. Voiko sitä selvemmin sanoa? Hurskas on myös viron kielen termi sunnuntaille: pühapäev, ”pyhäpäivä”. Ylipäätään sunnuntai on kristinuskossa myös joka viikko toistuva pääsiäinen.
Entä suomen kielen sunnuntai? Juuret johtavat germaanisten kansojen uskontoon, jossa sunnuntai oli ”auringon päivä”. Suomen kielen sanan taustalla on sana, joka nykysaksaksi kuuluu Sonntag, nykyenglanniksi sunday ja nykyruotsiksi söndag.
Sunnuntain auringolle omistavissa kulttuureissa nimeämisen taustalla ovat usein olleet taivaankappaleet, sekä maan, tulen ja veden kaltaiset elementit. Jos viikko alkaa sunnuntaista, olkoon se auringon, kirkkaimman taivaankappaleen ja sen jumaluudelle omistettu päivä. Näin on järkeily muinoin ehkä kulkenut.
Germaanisten kansojen tavoin myös kreikkalais-roomalaisessa pakanuudessa sunnuntai oli auringon päivä, kreikaksi heeméra helíou, latinaksi dies solis. Erikoista kyllä, myös sanskritissa ja monissa muissa Intian kielissä sunnuntain nimi viittaa aurinkoon. Samoin on laita Itä-Aasiassa kiinan, japanin, korean ja tiibetin kielissä.
Kulttuurit ovat olleet yhteyksissä toisiinsa ja käsitteitä sekä tapoja hahmottaa todellisuutta on lainattu eri suuntiin.
*
Kristittyjen oli helppo yhdistää aurinkosymboliikka Kristukseen. Esimerkiksi vuonna 168 kuollut apologeetta eli kristinuskon puolustaja Justinus Marttyyri piti kirjoituksissaan Kristusta todellisena aurinkona. Tämä semanttinen loikka ei ollut liian uskallettu, sillä sanoipa Jeesus itsekin Johanneksen evankeliumissa olevansa ”maailman valo”.
Sunnuntai oli läntisessä maailmassa yleisesti viikon pyhä- ja lepopäivä runsaan puolentoista vuosituhannen ajan. Eurooppalaiseen tapaan esimerkiksi suomalaisessa talonpoikaisessa kulttuurissa työskenneltiin vuosisadasta toiseen maanantaista lauantaihin.
Sunnuntaina harvaan asutulla maaseudulla voitiin lähteä kirkkoon pitkienkin matkojen päähän. Toisaalta sunnuntai oli tästä syystä myös markkinapäivä, väkeähän oli silloin koolla.
Suomalainen kansanperinne on täynnä viittauksia pyhään ja sen viettoon. Lauantain suomenkielinen nimi esimerkiksi viittaa pesuihin, joita pyhäpäivän vuoksi tehtiin.
Myös lainsäädäntö on puolustanut sunnuntaita. Vuonna 1686 Suomessa voimaan tullut, hyvin valtiokirkollinen ”Kircko-Laki ja Ordningi” antoi seurakunnille ohjeita sunnuntain vietosta. Laki oli voimassa pienin muutoksin noin 200 vuotta, Schaumanin kirkkolakiin (1869) saakka.
Uudella ajalla sunnuntai oli vakavasti uhattuna Ranskan vallankumouksessa. Vuosina 1793–1808 sovelletussa vallankumouskalenterissa viikko oli kymmenpäiväinen. Yksi päivistä oli viikkovapaapäivä. Sunnuntai-nimistä päivää ei ollut. Käytäntö ei ollut suosittu ja sunnuntait palasivat vuonna 1802. Koko uuden ajanlaskun keisari Napoleon perui vuonna 1806.
Neuvostoliiton diktaattori Josif Stalin määräsi 1930-luvulla vuoroviikkokalenterin, jossa viikkovapaita kyllä oli, mutta sunnuntai ei sattunut useimpien neuvostokansalaisten vapaapäiväksi. Kokeilu oli sosiaaliselle elämälle tuhoisa ja lopetettiin vuonna 1940.
*
Yhtenäiskulttuurissa säädellyn sunnuntain kanssa elettiin vuosisatoja. Mutta 1700- ja varsinkin 1800-luvulla alkoi ensin Britanniassa ja sitten muualla länsimaissa muodostua vaurastunut porvarillinen kaupunkikulttuuri.
Sunnuntaitapoihin alkoi kirkon ja perhekeskeisyyden rinnalle kuulua keskinäisen seurustelun ja ajanvietteen kulttuuri.
Teollistuneissa maissa kello alkoi 1900-luvulla tahdittaa yhä useamman viikkorytmiä. Sunnuntai erosi yhä enemmän pakkotahtisesta arjesta. Toisaalta yksien vapaa-aika lisäsi toisten työmahdollisuuksia juuri sunnuntaisin.
Esimerkiksi sunnuntain sanomalehdistä tuli paksuja ja niihin kirjoitettiin laajoja artikkeleja. Sunnuntain iltapäivään tuli erilaisen seurustelun lisäksi yhä enemmän ajanvietemahdollisuuksia, ulkoilua, urheilua, konsertteja ja juhlimista. 1900-luvun lopussa joukkoviestintä ja ajanvieteteollisuus olivat täysin mukana arjen ja viikonvaihteen syklissä.
Ylipäätään vasta 1900-luku synnytti sen sunnuntai- ja viikonloppukulttuurin, jota läntisessä maailmassa pidetään nyt itsestäänselvyytenä.
*
1960-luvulla levisi läpi läntisen maailman uutuus, viisipäiväinen työviikko. Suomessa siihen siirryttiin 1960-luvun lopussa.
Suomalaisiin kouluihin viisipäiväinen työviikko tuli elokuussa 1971.
Vapaa lauantai oli eräänlainen sapatin paluu, mutta täysin maallisena versiona.
Suomessa on pian puoli vuosisataa eletty kulttuurisesti suhteellisen nuoressa viikonloppukulttuurissa, jossa useimmilla työssäkäyvillä on kaksi lepopäivää, lauantai ja sunnuntai. Sunnuntai on silti edelleen sekä mielikuvissa että käytännössä vapaapäivänä lauantaista poikkeava.
Jari Jolkkonen on hieman huolissaan siitä, että sunnuntai alkaisi muistuttaa kaupallisessa mielessä lauantaita. Jonkinlaista painetta tähän kulttuurinmuutokseen tuntuisi olevan.
– Ei ole hyvä suunta, että yhteiskunta toimii kaikilla aloilla 24/7. On huolestuttava piirre, jos avataan ensin kaupat, sitten vaikkapa vakuutusyhtiöt ja pankit, ja sitten syntyy painetta avata päiväkoteja ja lisätä julkista liikennettä, Jolkkonen pohdiskelee.
Jos näin kävisi, ruvetaan Jolkkosen maalaamassa visiossa monilla muillakin työpaikoilla tekemään työtä paitsi lauantaisin, myös sunnuntaisin.
– Ketjureaktio on mahdollinen. Se ei ole ekologisestikaan hyvä. Jos sunnuntaina ovat kaupat auki, sähkön kulutus kasvaa. Myös busseja, jakelu- ja henkilöautoja kulkee enemmän.
Tässä ei ole mitään uutta. Jo muinaisessa juutalaisuudessa elinkeinoelämän edustajat vainusivat sen, että seitsemännenkin päivän ottaminen elinkeinoelämän palvelukseen merkitsee markkinaetua.
Mutta jo silloin huomattiin, että ihmisen ja luomakunnan voimat ehtyvät. Vanhan testamentin säädöksiä vapaapäivästä voidaan pitää jopa ensimmäisenä työsuojelulainsäädäntönä.
*
Kaiken kaikkiaan sunnuntai jaksaa Jolkkosen mielestä Suomessa vielä aika hyvin.
– Se on meillä yleinen vapaapäivä. Jumalanpalvelukset pidetään sunnuntaisin. Mutta sunnuntaita pitäisi ennemmin vahvistaa kuin heikentää. Kirkolla olisi tässä tehtävää.
Jolkkosesta lepopäivä on armoa. Sunnuntailla on myönteinen merkitys kulttuurisesti ja hengellisesti.
– Silloin ihmisellä on Jumalan antama oikeus hyödyttömyyteen eli lepoon, virkistykseen, yhdessä oloon. Kun kuusi päivää tuijotetaan maahan, siis maallisiin asioihin, seitsemäntenä päivänä on mahdollisuus kohottaa katse kohti taivasta ja etsiytyä Jumalan sanan ja läsnäolon äärelle, Jari Jolkkonen sanoo.
Jutun kuvituksessa vietetään sunnuntaita:
Minttu Mikkola, 28, työskentelee toisinaan sunnuntaisin K-Market Rinteenkulmassa, Rovaniemellä. Kuva: Kaisa Sirén
Joensuulainen Salimäen perhe kokkaa yhdessä sunnuntaisin. Tyttäret Anni (vasemmalla), Elsi ja Enni auttavat Mari ja Mika Salimäkeä hampurilaisten valmistamisessa. Kuva: Matti Pirhonen
Liisa Haimi työskentelee emäntänä Valkealassa sijaitsevan Pohjonrannan leirikeskuksessa. Haimi pitää sunnuntaitöistä, koska asiakkaat ovat silloin lomalla ja ovat tyytyväisiä ja iloisia tullessaan valmiiseen pöytään. Kuva: Johannes Wiehn
”Metsässä on hyvä olla. Siellä on rauhaa”, sanoo Reija Rautiainen, 57. Lappeenrannasta kotoisin oleva Rautiainen kuvattiin Joensuun Koverolla. Kuva: Pentti Potkonen