Kulmakiven vapaaehtoisena kasvaa luottamus omiin kykyihin
Nokian keskustasta, kadunkulman kerrostalon pohjakerroksesta löytyy viehättävä seurakunnan Kahvila-Puoti Kulmakivi, jonka toimintaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin. Tarjolla on hyvää seuraa ja myytävänä niin makunautintoja kuin monenlaisia...
Yhtenäiskulttuurin aika on peruuttamattomasti ohi
Jo aiemmin on tiedetty, että helsinkiläisistä noin neljännekselle kirkko on lähinnä yhdentekevä. Tuoreen Jäsen 360° -analyysin mukaan Helsingistä löytyi myös uusi kirkkososiologinen väestökategoria uskonnottomat,...
Oulun seurakuntarajoihin ehdotetaan muutoksia
Oulun seurakuntayhtymän seurakuntarakennetta pohtinut ohjausryhmä esittää, että Oulujoen seurakuntaan kuuluvat Yli-iin ja Ylikiimingin seurakuntapiirit liitettäisiin osaksi Kiimingin seurakuntaa vuoden 2019 alusta alkaen.
...
Helsingin hautausmaalta varmentunut jo 20 katakombia
Helsingin ortodoksiselta hautausmaalta on etsitty lisää katakombeja. Etsinnät jatkuvat yhä.
Etsintöjä suorittava sovelletun geofysiikan lehtori Tero Hokkanen Aalto-yliopistosta laskee, että nyt on pystytty varmistamaan jo...
Puoluelehdet vetoavat kristinuskon peruskappaleisiin
Hiljattain SDP:n Demokraatti-lehden päätoimittaja Mikko Salmi kirjoitti pääkirjoituksessa puolueelleen oman uskontunnustuksen. Nyt keskustan Suomenmaa-lehti vetoaa Eero Huoviseen, käskyyn ja katekismukseen.
Suomenmaan pääkirjoituksen taustalla on lehden...
Raportti: Irakin kristittyjä uhkaa häviäminen 5 vuodessa
Tuoreen katolisen ”Aid to the Church in Need” -järjestön kolmivuotisraportin Persecuted and Forgotten? mukaan kristittyjen vaino on pahentunut monin paikoin eri puolilla maailmaa.
Yksi raportin...
Oulussa elvytetään seuraperinnettä uudenlaisin teemoin
Marraskuussa eri puolilla Oulua järjestetään uudenlaisia kaupunkiseuroja. Tarkoitus on elvyttää ja pitää yllä seuraperinnettä.
Vaikka aiheita on mietitty pilke silmäkulmassa, kaupunkiseuratkin noudattavat seurojen perinteistä muotoa:...
Kuolemanrangaistus jakaa evankelikaaleja Yhdysvalloissa
Yhdysvaltojen evankelikaalien kattojärjestö The National Association of Evangelicals on muuttanut kantaansa kuolemantuomioon, kertoo
Christianity Today
...
Ihmisoikeuskeskus julkaisi ihmisoikeussanaston
Ihmisoikeuskeskus on julkaissut nettisivuillaan ihmisoikeussanaston. Sanastoon on koottu otos ihmisoikeuksiin sekä erityisesti ihmisoikeussopimuksiin ja niiden valvontajärjestelmiin liittyvistä termeistä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Joidenkin sanojen...
Kirkon Ulkomaanapu ryhtyy tukemaan vastaanottokeskuksia
Kirkon Ulkomaanapu on aloittanut yhteistyön Espoossa ja Vantaalla vastaanottokeskuksia ylläpitävän Luona oy:n kanssa. Yhteistyötä tehdään kolmessa vastaanottokeskuksessa. Kyseessä on kuuden kuukauden pilottihanke, jonka avulla...










