SEN antoi julkilausuman hallituksen turvapaikkapolitiikan vuoksi
Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) esittää julkilausumassaan huolensa hallituksen uuden turvapaikkapoliittisen linjauksen johdosto.
SEN kysyy, toteutuvatko kansainvälisen suojelun velvoitteet ja turvapaikanhakijoiden oikeusturva uuden turvapaikkapoliittisen linjauksen myötä....
Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 16.12.2015
Tuomiokapituli on tehnyt Rovaniemen seurakunnan kirkkoherran virkaa koskevan vaaliehdotuksen ja asettanut vaalisijat sekä määrännyt päiväjumalanpalveluksen toimittamisen ajankohdat seuraavasti:
I vaalisija Sauvo-Karunan...
Maistraatti.fi:ssä voi nyt myös liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan
Maistraatti.fi-sivuston uuden palvelun, jossa voi erota uskonnollisista yhdyskunnista, rinnalle on nyt laitettu myös liittymismahdollisuus yhdyskuntiin. Kirkkohallitus piti aiemmin palvelua syrjivänä.
– Pitäisin erittäin tärkeänä, että...
Teijo Peltolasta Kansanlähetyksen apulaislähetysjohtaja
Kansanlähetys on kutsunut kirkkoherra Teijo Peltolan järjestön apulaislähetysjohtajan tehtävään.
Peltola aloittaa Kansanlähetyksen palveluksessa 1.5.2016.
Hän on toiminut Tammelan seurakunnan kirkkoherrana vuoden 2009 alusta lähtien. Hän on...
Koodareilta alastonkalenteri syöpäsairaiden lasten hyväksi
Suomalaisen IT-asiantuntijapalveluyrityksen ohjelmoijat eli koodarit ideoivat persoonallisen tavan auttaa syöpäsairaita lapsia.
Tänään myyntiin tulleen Coders Without Clothes -alastonkalenterin tuotot lahjoitetaan lyhentämättöminä Kympin Lapset ry:lle....
Piispojen varoitus toteutumassa – esikoislestadiolaisten rippikoulut katkolla?
Piispojen viime vuonna (8.9.2014) esikoislestadiolaisille lähettämässä viestissä muistutetaan, että lähteminen herätysliikkeen omaan käyttöön ottamien sakramenttien tielle voi johtaa ongelmiin suhteessa kirkkoon.
Esimerkiksi herätysliikkeen omien ns....
Merimieskirkolta uusia kirjoja ulkomailla asuville
Suomen Merimieskirkon kustantamat uudet kirjat Matkan ja muutoksen kirkko sekä Matkakatekismus avaavat näkymän ihmisen matkaan ulkomailla. Noin viidennes suomalaisista ja heidän jälkeläisistään, yhteensä noin...
Evankelikaaliopettaja pukeutui hijabiin
Tunnetun amerikkalaisen evakelikaalisen yliopiston Wheaton Collegen naisopettaja pukeutuu muslimien hijab-huiviin adventin ajan. Hän haluaa osoittaa solidaarisuutta musliminaisille.
Apulaisprofessori Larycia Alaine Hawkins kertoi Christianity Todayn mukaan...
Kirkon ”Twitter-kuningatar” edelleen listan kärjessä
Somempiseurakunta.com -sivusto listasi kirkon Twitter-persoonat. Eniten seuraajia Twitterissä on edelleen teologian tohtori Mari-Anna Ståhlnackella. Somempiseurakunta.com listasi 15 seuratuinta kirkon Twitter-persoonaa.
Ståhlnacke on ollut ”Twitter-kuningatar” jo...
Muusikko Costello Hautamäki sävelsi laulun joululahjaksi
Muusikko-säveltäjä, monista rockyhtyeistäkin tuttu, Costello Hautamäki sävelsi tamperelaisille laulun nimeltä Enkeli taivaan.
Nimestä huolimatta sävellys ei ole uusi versiointi suomalaisille tutusta virrestä, vaan täysin...










