Koti Uutiset Sivu 1061

Uutiset

Väitös: Kansallinen herätys vauhditti kirkollisia yhteyksiä Viroon

Vuosina 1918–1939 Viroon suuntautuneiden suomalaisten kirkollisten yhteyksien henkisenä pohjavireenä oli kansallinen herätys, joka nosti myös heimokansat huomion kohteiksi, todetaan Jukka Yrjölän väitöskirjassa. Maiden itsenäistyminen loi...

Luterilaiselle kirkolle uusi kirkkolaki

Kirkkohallitus esittää, että Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle säädetään uusi kirkkolaki, joka korvaa vuonna 1993 annetun kirkkolain. Kyse on kirkkolainsäädännön kokonaiskodifioinnista. Voimassa olevien lakien säännökset järjestetään...

Arabiankielisten Raamattujen kysyntä kasvaa

Arabiankielisten Raamattujen kysyntä on kasvanut merkittävästi, kerrotaan Suomen Pipliaseurasta. Kasvanut kysyntä yllätti Pipliaseuran viime syksynä, jolloin arabiankieliset Raamatut pääsivät loppumaan sekä Suomesta että Saksan...

Naistoimittajat palkitsee pastori Marjaana Toiviaisen

Naistoimittajat ry on valinnut seurakuntapastori Marjaana Toiviaisen Vuoden Kellokkaaksi 2015. Yhdistys on valinnut vuodesta 1973 palkinnon saajaksi henkilön, joka on kiinnittänyt huomiota ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen...

Kirkkoherraraati: Esirukous hengellisen vallankäytön välineenä tekee tukalan olon

Kirkkoherraraatilaisilta kysyttiin, ovatko he törmänneet ilmiöön, jossa esirukousta tai esirukouspyyntöjä käytetään vallankäytön tai muiden opettamisen välineenä. Raatilaiset tuomitsevat esirukouksen käyttämisen hengelliseen painostukseen tai muiden...

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 19.2.2016 Piispa Samuel Salmi toimittaa pappisvihkimyksen 28.2.2016 Oulun tuomiokirkossa. Viranhoitomääräyksiä annettiin seuraavasti:...

Parodia-Jumala jättää Twitterin

Twitterin Jumala eli parodiatili @TheTweetOfGod jättää Twitterin. Tilin kuvauksessa Jumala kertoo saaneensa meistä tarpeekseen ja tilin sijainniksi on vaihdettu ”poissa täältä”. Parodiatilin ylläpitäjä koomikko David...

Suomen kristillinen ylioppilasliitto järjestää kirjoituskilpailun uskosta

Suomen kristillisen ylioppilasliitto järjestää Tarinoita uskosta -kirjoituskilpailun, jonka avulla opiskelijoita kutsutaan kirjoittamaan tarinoita uskon merkityksestä omassa elämässään. Aiheiden toivotaan kumpuavan uskosta ja sen merkityksessä...

Oulun tuomiorovasti jää eläkkeelle

Oulun tuomiorovasti Matti Pikkarainen jää eläkkeelle Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran ja Oulun tuomiorovastin virasta 1.12. Matti Pikkarainen on ollut Oulun tuomiorovasti vuodesta 2007 lähtien. Tällä hetkellä...

Vastaisku Valomerkille? – Seurakuntalehdet tiivistämässä yhteistyötä

Suurten, pääkaupunkiseudun ulkopuolisten kaupunkien seurakuntalehdet aikovat tiivistää yhteistyötään. Suunnitteilla on muun muassa juttuvaihtoa. – Olemme kokoontuneet kerran pohtimaan yhteistyömahdollisuuksia, sanoo verkkoviestintäpäällikkö Lari Lohikoski Kirkon tiedotuskeskuksesta....