Kirkkoherraraatilaisilta kysyttiin, ovatko he törmänneet ilmiöön, jossa esirukousta tai esirukouspyyntöjä käytetään vallankäytön tai muiden opettamisen välineenä. Raatilaiset tuomitsevat esirukouksen käyttämisen hengelliseen painostukseen tai muiden itse oikeaksi kokemalleen tielle opastamiseen.
Monet tunnistavat ilmiön, vaikka omassa seurakunnassa sitä ei laajemmalti esiintyisikään. Vastaajat myös kertovat kokeneensa olonsa tukalaksi sellaisissa tilanteissa, joissa rukousta on käytetty edellä kuvatulla tavalla.
”Papin tulee olla erityisen herkällä mielellä”
Ann-Maarit Joenperä, Mäntyharjun seurakunta, Mikkelin hiippakunta.
Olen törmännyt ilmiöön sekä ryhmä- että yksilötasolla. Molemmissa tapauksissa kysymys on ollut opillisista erimielisyyksistä tai yksilön elämäntavoista. Otollisia aiheita ovat esimerkiksi omasta näkemyksestä poikkeavat raamattu- tai virkakäsitykset. Samoin erityisen herkkiä esirukouksessa käsiteltäviä aiheita ovat elämäntapoihin liittyvät kysymykset. Esimerkiksi pienpiirin loppurukouksessa saatetaan rukoilla jonkin läheisen alkoholiriippuvuuden puolesta. Voidaan kysyä, missä menee raja lähimmäisen puolesta rukoilemisen ja opetuksen ja vallankäytön välillä. Olen ollut mukana sellaisessakin tilanteessa, jossa erään herätysliikkeen iltatilaisuudessa rukoiltiin joidenkin ihmisten puolesta, että nämä ymmärtäisivät ”tulla oikeaan sisälliseen uskoon”.
Minun tulee pappina olla erityisen herkällä ja avoimella mielellä kaikissa esirukoustilanteissa. Esirukouksen pitää kaikissa muodoissaan olla sielunhoidollinen ja rakentava, vapauttava ja uutta toivoa ja voimaa antava. Vaikein tilanne on silloin, kun esirukoilija vilpittömin ja hyvää tarkoittavin mielin tulee ymmärtämättään käyttäneeksi esirukousta vallan tai opetuksen välineenä.
”Esirukous ei ole omien tarkoitusperien ajamista”
Antti Kupiainen, Askolan seurakunta, Helsingin hiippakunta
Uran aikana eteen on tullut monenlaista rukoilijaa ja rukouspyyntöä. Koen hyväksi, että yhteistä taakkaa jaetaan ja tärkeät asiat viedään Jumalalle yhteisessä rukouksessa.
Seurakunnassani on maltillinen kansankirkollinen henki eikä tällä saralla ole esiintynyt ylilyöntejä. Esirukouspyyntöjä tulee jonkin verran, lähinnä nettisivujen kautta. Ne otetaan esille ja asioiden ja ihmisten puolesta rukoillaan, mutta aiheet käyvät tietyn kontrollin läpi. Toki niin, että itse asia pysyy oikeana. Vallankäyttöä en koe hyväksyttävänä, jos sitä esiintyisi ja muutenkin tällaisessa tulee säilyttää hienotunteisuus ja luottamuksellisuus. Esirukous on yhdessä Jumalan edessä olemista ja häneen turvautumista, ei omien tarkoitusperien ajamista.
”Esirukousta täytyy käyttää kallisarvoisena lahjana”
Roger Rönnberd, Esbo svenska församling, Porvoon hiippakunta
En ole itse törmännyt tähän ilmiöön, mutta olen kyllä kuullut siitä. Se, että todella välittää toisesta ihmisestä ja haluaa rukoilla hänen puolestaan, ei saisi mitenkään käyttää välineenä vallankäytössä tai opettamisessa. Tai, jos jokin on jonkun mielestä ”vialla” seurakunnassa, ja sitä halutaan oikaista, niin siitä täytyy osata ensin keskustella kunnolla, ennen kuin sitä tuodaan esirukouspyyntönä johonkin ryhmään tai jumalanpalvelukseen. Esirukous on niin hieno asia, ja Jeesus on siinä esikuvanamme, että sitä täytyy käyttää kallisarvoisena lahjana.
Själv har jag inte råkat ut för detta fenomen, men jag har hört om det. Om man verkligen bryr sig om en annan människa och vill be för honom/henne, skall man inte använda förbönen som ett redskap i maktutövning eller i tillrättavisning av andra. Eller om något är på tok i församlingen och man vill rätta till det, måste man först kunna diskutera ärendet grundligt innan man tar upp det i en förbön i en grupp eller i gudstjänsten. Förbönen är så viktig och Jesus är en förbild för oss i att be för andra, så vi behöver använda förbönen som en dyrbar gåva.
”Esirukoukseen liittyy sudenkuoppia”
Timo Hukka, Salon seurakunta, Turun arkkihiippakunta
Kyllä esirukoukseen varsin usein liittyy pyrkimystä vaikuttaa toiseen ihmiseen itse halutulla tavalla. Joskus voi taustalla olla vilpitön tarkoitus, mutta vaikutettavan osalta kyse on lähinnä pyrkimyksestä hallita. Esirukous on luonteva tapa huomioida ihminen, joka on rukousta pyytänyt, mutta muuten siihen liittyy paljon sudenkuoppia.
Itse rukoustilanne voi olla myös sellainen, että siinä pyritään uskonnolliseen vallankäyttöön. Myös hengellistä omahyväisyyttä esiintyy paljon, erityisesti silloin kun rukoillaan toisen ihmisen uskonelämän puolesta ja tehdään parannusta naapurin synneistä.
Olisi hyvä pääsääntöisesti pitäytyä esirukouksissa sellaisissa aiheissa, joita on erityisesti pyydetty. Muuten esirukouksen paikka on ennen kaikkea liturgiassa. Erityisesti litania on hyvää esirukousta. Siinähän yleensä tuodaan esille vain aihe ja seurakunta jättää harkinnan Jumalalle toistaessaan vain ”Herra armahda”.
”Tiedän, että sitä tapahtuu”
Kari Mantere, Ilmajoen seurakunta, Lapuan hiippakunta
En ole onneksi törmännyt kysymyksen ilmiöön. Tiedän, että sitä jonkin verran tapahtuu, mutta itselläni ei ole kokemusta tästä, äärettömän tuomittavasta käytännöstä.
”Olo rukoustilanteessa ei ollut hyvä”
Hanna Kuusela, Sodankylän seurakunta, Oulun hiippakunta
En ole törmännyt kyseiseen ilmiöön Sodankylän seurakunnassa kuin muutamia kertoja. Tällöin on kyseessä ollut lähinnä sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumisen estymisen puolesta rukoileminen ja tilanne ei ole tapahtunut seurakunnan jumalanpalveluksessa tai seurakunnan työntekijän johtamassa esirukouksessa. Kyseessä on ollut erilaiset maallikkovetoiset tilaisuudet. Olen kuitenkin kokenut tämän vallankäyttönä ja tietynlaisena manipuloinnin yrityksenä eikä oma olo rukoustilanteessa ole ollut hyvä.
”Asiat pitäisi sanoa suoraan”
Ari Autio, Keravan seurakunta, Espoon hiippakunta
Rukous on kaikin puolin hyvä asia, mutta sekään ei ole turvattu väärinkäytöltä. Aina silloin tällöin kuulee rukouksessa sanoitettavan toisille ihmisille asioita, jotka pitäisi sanoa ihan suoraan. Murheellista. Esirukouksissa en tätä ilmiötä ole havainnut.
”Sellaisesta tulisi kiusallinen olo”
Miika Hämäläinen, Keski-Lahden seurakunta, Tampereen hiippakunta
Kokemukseni mukaan suurin osa esirukouspyynnöistä seurakunnassamme on rehellisiä avunpyyntöjä ahtaalla olevilta ihmisiltä. He kamppailevat yksinäisyyden, turvattomuuden, sairauksien, ihmissuhdehaasteiden tai asuntoasioiden kanssa, vain joitakin mainitakseni. Näin ollen esirukouksetkin keskittyvät näihin aivan olennaisiin ja sangen polttaviin asioihin.
Tunnistan kyllä ajatuksen siitä, että esirukouksen kautta opetetaan muita. Onneksi se on oman kokemukseni mukaan seurakunnassamme harvinainen ilmiö. Sellaisesta tulisi kiusallinen olo. Samaan aikaan on selvää, että rukoilijan käyttämissä sanoissa näkyy hänen sisäinen maailmansa, ehkä myös hänen toiveitansa ja jotakin maailmankuvastaan, olettaen, että hän rukoilee omilla sanoillaan. Kuinka muuten voisi ollakaan?
Juuri tämän takia Isä meidän -rukouksen ”tapahtukoon sinun tahtosi” -hengen tulee läpäistä seurakunnan esirukouksen ja siihen johdattavien mielen.
Lue myös: