Paavi Franciscus saattaa vierailla Pohjois-Koreassa ensimmäisenä paavina
Paavi Franciscus on ilmoittanut, että hän saattaa tehdä virallisen vierailun Pohjois-Koreaan. Vuonna 1948 perustetussa valtiossa ei ole yksikään paavi vieraillut. Asiasta kertoo brittilehti The...
”Keskustelu näkyvästä ykseydestä vierasta” – Helluntaikirkko linjasi lähtökohtansa ekumeenisille keskusteluille
Suomen Helluntaikirkko on linjannut lähtökohtansa ekumeenisille keskusteluille. ”Haluamme Helluntaikirkkona ja helluntailiikkeenä elää kunnioittaen toisia kirkkokuntia. (—) Haluamme pyrkiä dialogiin ja toistemme ymmärtämiseen, aitoon toistemme...
Päätöksiä luvassa – Kiihtelysvaaran palaneen kirkon tilalle halutaan rakentaa uusi
Kiihtelysvaaran 23. syyskuuta palaneen kirkon tilalle halutaan rakentaa uusi kirkko. Joensuun seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee asiaa 31. lokakuuta.
Hallintojohtaja Tommi Mäen mukaan asiaan on valmisteltu...
Hallinto-oikeus: Savonlinnan kirkkoneuvosto ei rikkonut lakia kieltäessään parisuhderukoukset kirkoissa
Itä-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt kahden Savonlinnan seurakunnan jäsenen tekemän kirkollisvalituksen. Valitus koski Savonlinnan seurakunnan kirkkoneuvoston päätöstä, jonka mukaan rukousta samaa sukupuolta olevien parien puolesta...
Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 10.10.2018:
Kelpoisuuspäätös ja lausunto Haagan seurakunnan...
Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 11.10.2018
Annettiin pastori Anna Juntuselle viranhoitomääräys Kajaanin seurakunnan IV kappalaisen viransijaisuuteen ajalle...
Kaksi luterilaisen kirkon pappia liitettiin Lähetyshiippakunnan papistoon
Kaksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappia on liitetty tämän vuoden aikana Lähetyshiippakunnan pappiskollegion jäseniksi. Oskari Nummelan ja Jaakko Töllin liittämisestä papistoon kerrotaan Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan...
Kirkolliskokous väitteli eronneiden vihkimisestä yli sata vuotta – perustelut puolesta ja vastaan kuulostavat kovin tutuilta
Samaa sukupuolta olevien vihkiminen on tämän hetken kirkkopoliittinen kiistakapula. Mutta on kirkossa osattu ennenkin vääntää oikeudesta avioliittoon.
Kysymys eronneiden vihkimisestä uuteen avioliittoon puhutti kirkon päättäjiä...
Borgå stifts domkapitlets notiser
Borgå stifts domkapitlets notiser 16.11.2018:
Pastoralexamen har avlagts av pastor Johanna Björkholm-Kallio.
Tjänsteförhållandet för kaplanen i Närpes...
Suomen ortodoksit: Venäjän kirkon päätös katkaista ehtoollisyhteys on yksipuolinen ja surullinen
Venäjän ortodoksisen kirkon päätös katkaista ehtoollisyhteys Konstantinopolin patriarkaatin kirkkojen kanssa on yksipuolinen, surullinen ja erittäin valitettava, toteaa Suomen ortodoksinen piispainkokous. Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu...








