Hyvän mielen läikähdyksiä kalenterinäyttelyssä – Äänekosken seurakunnan adventtikalenterinäyttelyn kalenterit kerättiin seurakuntalaisilta
– Innostuin välittömästi asiasta, idea on tosi mahtava. Olen jo vuosia haaveillut ja puhunut puolisollenikin, että saisin tällaisen kalenterimäärän näyttelyyn muidenkin iloksi, Pirkko Hirvi sanoo.
Tuhat merkkiä taivaasta: ”Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa, ja imetetään ruuan lahjoittajaa”
Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi.
Mysteerikuva: Mikä joukko katsoo kameraan?
Tälle viikolle arkistonhoitaja on valinnut kuvan, josta itsekin on tunnistavinaan joitakin henkilöitä. Kotimaan lukijoilta tarvitaan kuitenkin vahvistusta arkistonhoitajan oletuksille. Entä mikä yhdistää tätä joukkoa?
Pääkirjoitus: Kun sanat erottavat, symbolit tuovat yhteen
Pitkin syksyä on keskusteltu uskonnonvapaudesta ja koulujen tilaisuuksissa esitetystä uskonnollissisältöisestä musiikkista. Vielä nyt joulun alla uutisiin nousi joululaulu En etsi valtaa loistoa.
Joulupuu ry:n toiminnanjohtaja Doris Tuohimaa: ”Lahjoittajille on aiempaa enemmän tarvetta”
– Joukko seinäjokelaisia nuorkauppakamarilaisia oli nähnyt Lontoon matkalla, että vähävaraisille lapsille kerättiin joululahjoja. He innostuivat tuomaan vastaavaa toimintaa Suomeen. Siitä on 25 vuotta, Doris Tuohimaa sanoo.
Nuorten syrjäytymistä taklataan tamperelaisen kirkon vintillä hankkeessa, joka ainakin yhdessä suhteessa poikkeaa muista
Tulee lähdettyä kotoa ja saa päivään rytmiä, sanoo Mikaela, joka on osallistunut Kotipesän ryhmiin parin kuukauden ajan.
Luonto puhuu: Karttaperhosessa näkyvät totuuden monet sävyt
Tämän viikon tarina kertoo teologian professorista ja herätyssaarnaajasta, jotka alkoivat väitellä totuudesta.
Suomen kirkossa tehdään paljon hyvää, mutta nyt olisi aika lopettaa riitely, sanoo Ruotsiin muuttanut Emma Audas
Ruotsinkielisen evankelisen Pohjanmaan kasvatti Emma Audas piti jo lapsena kotihartauksia. Hän päätyi teologian asiantuntijaksi Ruotsin kirkkoon, jossa muumiruotsista voi olla jopa etua.
Eduskunta jakoi joulurahaa – Saajina Kansanlähetys ja Aholansaarisäätiö
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on saanut valmiiksi mietinnön valtion ensi vuoden budjetista. Samalla se on lisännyt perinteiseen tapaan talousarvioon 50 miljoonaa euroa, josta kansanedustajat saavat jakaa heille mieleisiin kohteisiin ”joulurahaa”.
Näkökulma: En toivo tätä millään viekkaudella enkä vääryydellä, mutta ei sotketa tiernapoikia tähän keskusteluun
Nyt on esille noussut kuitenkin uusi ongelma, tiernapoikien kristillisyys. Iltalehti keräsi Suomen suurimpien kaupunkien tietoja siitä, esitetäänkö kouluissa yhä tiernapoikia. Vastaus oli enenevissä määrin kielteinen, Oulua lukuunottamatta.