Paavi Franciscuksen hautajaiset sattuivat melkein vapaalle viikonlopulle: jouduin perumaan niiden tieltä vain vanhoillis- ja esikoislestadiolaisiin seuroihin osallistumisen. Roomasta löytyi vanha tuttu napolilainen isäntäperhe, jonka olin tavannut viimeksi 18 vuotta sitten. Iloinen jälleennäkeminen, napolilaisia juustoja ja murteellisia sananlaskuja! 

Televisiossa käsiteltiin paavi Franciscuksen hautajaisia vaikka mistä näkökulmista: eri maiden uutiset, hautajaisten istumajärjestys, kodittomien ja transsukupuolisten kokemukset paavista, Italian eri kaupunkien teatterit ja kirkot, joissa hautajaisia voi katsoa livenä. Saavuimme Pietarinaukiolle ennen aamuseitsemää, jolloin läheisillä parkkipaikoilla oli vielä vähän tilaa ja bajamajoissa paperia. 

Hautajaisten alkuun oli vielä pari tuntia, kun eri medioiden toimittajat etsivät jo haastateltavia. Kysymyksiä esittivät niin Arabiemiraattien The National kuin vasemmistoranskalainen Libération. Hautajaisten jälkeen soittivat sekä STT että Yle Svenska. Jälkimmäinen kysyi, miksi menin paikan päälle enkä tyytynyt katsomaan ruudusta. Tässä olisi yksi vastaus: ennakoimattomat kohtaamiset erilaisten ihmisten ja medioiden kanssa, kokemus ja muistot. 

Hautajaismessun alettua bongasin aukiolta Suomen lippuja, mutta niiden alta paljastui aasialaisia kasvoja. Paikalla oli ryhmä suomenvietnamilaisia katolilaisia, jotkut heistä vieläpä ruotsinkielisiä Ahvenanmaalta ja Pietarsaaresta. Kun paavin arkku tuotiin Pietarinkirkosta ulos, vietnamilaiset olivat näkevinään valkoisissa pilvissä enkelin hahmon. Itse kiinnitin huomioni kirkon kupolin ylle ilmestyneisiin valkoisiin lokkeihin, jotka lentelivät h-hetkellä ikään kuin kunnialennon ja hävisivät sitten mystisesti eri suuntiin. Tuli olo, että taivaasta oltiin tässä mukana.

HAUTAJAISMESSU OLI harras ja hillitty, rukouksen, haikeuden ja kiitollisen ilon värittämä. Se toi yhteen idän kirkkojen patriarkat, maailman kuninkaalliset ja presidentit, jopa Trumpin ja Zelenskyn, jotka kävivät hedelmällisen keskustelun Pietarinkirkon kastekappelissa. Mikä olisikaan parempi rauhan puolesta vedonneen paavin postuumi perintö kuin rauha Ukrainaan? Vaikuttavia olivat myös lopuksi kuullut kreikan- ja arabiankieliset rukoukset. 

Järjestystoimenpiteet, terveydenhuolto ja liikenteenohjaus sujuivat mallikkaasti. Ihmeellistä oli myös se, miten parisataatuhatta henkeä saadaan ruokittua eukaristialla hyvinkin nopeassa ajassa. Pappeja oli mukana valtava määrä eri puolilta maailmaa, samoin nuoria, jotka olivat tulleet Roomaan teini-ikäisenä kuolleen Carlo Acutisin pyhäksijulistamista varten. 

Hautajaismessun jälkeen mietin, mitä seuraavaksi tekisin, kun suunnitelmaa ei ollut. Ajattelin, että nyt on kaitselmuksen aika toimia. Päätin selvittää, olisiko syyrialaiskatolisella kirkolla (johon isäni Irakissa aikanaan kastettiin) seuraavana päivänä sunnuntaimessua Campo Marziolla, missä sijaitsee Antiokian patriarkaatin Euroopan-edustusto. 

Kuinka ollakaan, tapasin kirkolla isäni kotikaupungin Basran piispan ja ryhmän basralaisia pyhiinvaeltajia. Heidän joukossaan oli totaaliseksi yllätyksekseni myös isäni serkku, jota en ollut koskaan tavannut. Kyyneleet virtasivat ja ilohuudot raikuivat ryhmässä. Ihmeellisestä viikonlopusta toipumiseen mennee vielä tovi jos toinenkin.

Lue myös:

Kenestä uusi paavi? — Vahvimmat ennakkosuosikit tulevat Italiasta ja Filippiineiltä

Pääkirjoitus: Miten brändätä kirkko kaikille kelpaavaksi Franciscuksen tapaan?