Amnesty: Kuolemanrangaistuksen kannattajilla raadollinen ihmiskuva
Frank Johansson. Hän kommentoi Kotimaa24:lle Sanoman maakuntalehtien kyselyä, jonka mukaan kuolemanrangaistusta kannattaa seitsemän kansanedustajaa. Johansson kehottaa kansanedustajia hankkimaan...
Kari Tapion muistokiertue valtaa kirkot
Vajaa vuosi sitten menehtyneen laulajalegendan Kari Tapion muistoa kunnioittava Valaise yö -kiertue käynnistyy maanantaina Turun Mikaelinkirkosta.
Tämä alun perin Kari Tapion (oi. Kari Tapani Jalkanen)...
Klassikkoveisut yksiin kansiin
Klasikkoveisut. Mukaan on otettu lauluja vuosilta 1970–1985
Niin sanottu Punainen veisukirja syntyi aikoinaan nuorisotyön selvästä tarpeesta nuorten elämän kokemuksia...
Koululaisten Raamattuvisa täyttää 20 vuotta
20-vuotissyntymäpäiviään. Ilmoittautuminen raamattuaiheiseen tietokilpailuun on alkanut ja päättyy joulukuun puolivälissä.
Juhlavuotenaan perinteikäs visailu uudistuu, ja kilpailun luonne muuttuu selkeästi...
Suomessa meneillään pyhiinvaellusbuumi
Pyhiinvaellustapahtumien määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana, sanoo pastori Kalle Elonheimo. Elonheimo on pyhiinvaellusaktiivi...
Tommy Hellsten:”Narsisti rapauttaa työpaikan moraalin”
nostaa uusimmassa kirjassaan Ajan takaa esiin yhden ihmissuhteiden...
Piispat eivät ole koskaan vierailleet Uutisvuodossa
Kirkolliset vaikuttajat ovat loistaneet poissaolollaan Ylen suositun Uutisvuoto-ohjelman vieraslistalla. Vain muutama pappismies tai teologi on kivunnut studioon ohjelman yli 13 vuotta kestäneen historian aikana....
Vaikuttavatko parisuhdekannat lähetysjärjestöjen rekrytointeihin?
Kotimaa24 uutisoi aiemmin, että Kansanlähetys ei palkkaa saman sukupuolen parisuhteessa elävää työhönsä. Uutissivusto kysyi myös muiden kirkon lähetysjärjestöjen...
Johanna Korhonen: ”Toimittaja, älä hyysää fundamentalistia”
Johanna Korhonen Uskontojournalismi-blogissa. Korhosen mielestä moni uskonnosta kirjoittava toimittaja valitsee asenteekseen epämääräisen hienotunteisuuden.
”Toimittajan tehtävä ei ole pehmennellä eikä...
Seurakunta kokousti ilman paperia Vantaalla
Vantaankosken seurakunnan seurakuntaneuvosto on päättänyt luopua paperin käytöstä kokouksissaan. Ensimmäinen paperiton kokous pidettiin tiistaina 18.10.
Seurakuntaneuvoston jäsenet saivat esityslistan liitteineen perinteisen kirjeen sijasta sähköpostiinsa. Kokouksessa...