Merikarvian kirkkoherran Tom Brobergin viranhoidosta pidättäminen päättyy
Merikarvian kirkkoherran virasta pidättäminen liittyi tapahtumiin kesäkuussa pidetyllä rippikoululeirillä.
Petri Hautalan harrastaa hiihtoa ympäri vuoden, kesäisin rullasuksilla
Vähänkyrön kirkkoherra harrastaa hiihtoa ympäri vuoden, kesäisin asfaltilla. Erikoisin kokemus on ollut kohtaaminen kyyn kanssa.
Perinteistä avioliittokäsitystä puolustavat papit perustivat YTIMEEN-verkoston – ”Tarjoamme vertaistukea”
Elokuun kahdeksas päivä Pornaisisten kirkossa ja seurakuntatalolla järjestettiin YTIMEEN-verkoston ensimmäinen virallinen kokoontuminen. Verkosto kertoo kokoavansa yhteen pappeja, jotka kannattavat perinteistä avioliittokäsitystä ja kokevat joutuneensa vakaumuksensa takia ahtaalle.
Kolumni: Kansakuntien kohtaaminen urheilun merkeissä antaa toivoa
Janne Kaisanlahti lainaa kolumnissaan presidentti Urho Kekkosta. Hän oli sanonut, että urheilu pitää istuttaa kansaan kuin perisynti.
Kirkko & minä: Maire Lilja saa hengellistä ravintoa Vesalan Riihikirkossa
Maire Lilja on ollut mukana Vesalan naisten saunailloissa kolmekymmentä vuotta.
Omenapuun istuttaminen jokaiseen seurakuntaan juhlistaa Suomen nuorimman hiippakunnan Espoon 20-vuotisjuhlaa
Syyskuun alussa Espoon hiippakunnan seurakunnissa istutetaan omenapuita. Puut lahjoittaa hiippakunnan tuomiokapituli.
Tampereella walk in -terapiaa annetaan myös yli 30-vuotiaille
Tampereella avataan jo kolmas walk in -terapiapiste. Jatkossa myös yli kolmikymppisten on mahdollista saada matalan kynnyksen lytytterapiaa.
Yhdysvaltain presidentinvaalit – Kamala Harrisin voittaessa Tim Walz olisi ensimmäinen luterilainen varapresidentti
Yhdysvaltain Demokraattisen puolueen varapresidenttiehdokas, Minnesotan kuvernööri Tim Walz on luterilaisen ELCA-kirkon jäsen.
Muistokirjoitus: Marja-Liisa Hietanen 1941-2024
Leppävaaran kirkkoherra Kalervo Salo on kirjoittanut muistokirjoituksen entisestä työtoveristaan.
Yhä useampi hädänalainen jäämässä ilman apua
Kriisien runsaus turruttaa rahoittajia. Suomalaisasiantuntija muistuttaa ihmiskunnan kohtaloiden yhteenkietoutumisesta.











