Koti Jutut Sivu 2401

Jutut

Monissa maissa pulaa teologian opiskelijoista – Suomessa ei

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan hakijamäärä väheni hieman edellisvuoteen verrattuna, nyt hakijoita oli 619, viime vuonna...

Missale Aboense on verkossa

Digitoidut sivut sisältävät sekä teologisesti että kulttuurihistoriallisesti tärkeää tutkimusaineistoa. Niissä on myös käsintehtyjä merkintöjä, jotka...

Tähän kaupunkiin Kirkon Nuorisopäivät haluttaisiin kotiuttaa

Kirkkoneuvoston esityslistasta selviää, että Tampereen seurakunnassa on myönteistä ilmaa Nuorisopäivien jatkojärjestelyillekin. Kasvatustyön johtokunta esimerkiksi katsoo,...

Kirkon viittomakieliset sivut julkistettu

Kirkkohallitus on julkaissut kirkon viittomakieliset sivut osana kirkon saavutettavuusohjelmaa, joka valmistuu vuonna 2012. Kaikki viittomakieliset Raamatun käännökset ovat ensimmäistä kertaa kootusti kaikkien saatavilla internetissä. Sivuilla on...

Ulkomaanavun Changemaker puuttuu Suomen asekauppaan

Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkoston Changemaker on aloittanut asevientiin keskittyvän Rauhantekijä -kampanjan. Changemaker katsoo Suomen tukevan sotarikoksia...

Sattumaako? – Seksuaalikasvatuselokuvan lesbotyttö on Anni

Kartalla seksistä -seksuaalikasvatuselokuvaa opetuskäyttöön. Suomen Vanhempainliiton mukaan lapsia on suojeltava ”tällaisilta kaupustelijoilta, joiden ote on enemmän pinnallinen kuin...

Raiskatun Maijan tarina on kuvaus ”yhteisöllisestä uhrista”

Johanna Hurtig (kuvassa oikealla) ja pastori, FM Mari Leppänen...

Tutkija perää seksuaalirikosten vanhentumisikärajojen pidentämistä tai poistoa

Sosiaalityön tutkija Johanna Hurtig katsoo seksuaalirikosten syyteoikeuden vanhenevan liian nopeasti ja kyseenalaistaa, tarvitaanko aikarajoja välttämättä lainkaan. Hurtigilta on juuri ilmestynyt hänen pastori, FM Mari...

Applen patenttihakemuksessa viittaus luomiseen

Michelangelon kuuluisaan Aadamin luominen -freskoon. Vatikaanissa sijaitsevan Sikstuksen kappelin katossa olevan freskon kuuluisa yksityiskohta kuvaa Aadamin ja Jumalan...

Emeritusarkkipiispa: Britannian oikeuslaitos vainoaa kristittyjä

George Carey ruoskii Britannian oikeuslaitosta ja valtiota kovasanaisesti kristittyjen mustamaalaamisesta. Lordi Careyn mukaan kristittyjä ajetaan Britanniassa maan alle...