Kuopion kaupunki ostaa kirkon
Lähes 500 neliön tiloihin sisältyy kirkkosalin lisäksi kahvio, keittiö, kerhotila sekä toimisto. Pihassa on kellotapuli....
Facebookin vaalisivu muutettiin tiedotussivuksi Espoossa
Espoon hiippakunnan pappis- ja maallikkojäsenet suunnittelivat piispa Tapio Luoman kanssa etukäteen yhteisiä toimintatapoja tulevalle kaudelle....
Kehitysyhteistyötä tekeville järjestöille uudet eettiset ohjeet
Ulkoministeriö on laatinut kehitysyhteistyötä tekeville kansalaisjärjestöille eettiset ohjeet, joissa huomioidaan aiempaa selkeämmin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet. Ohjeet edellyttävät, että valtion tuella toteutettavan kehitysyhteistyön tulee...
Hurtig-adressin allekirjoittajista lähes puolet nimettömiä
Hyväksikäyttötapauksista vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä kirjoittaneen tutkija Johanna Hurtigin puolesta on netissä kerätty adressia. Siinä on yli 300 nimeä, joista lähes puolet ei ole halunnut nimeään...
Suomalainen LML:n johtotehtäviin
Kaisamari Hintikka on valittu Luterilaisen maailmanliiton (LML) teologian ja julkisen todistuksen osaston (Department for Theology and Public Witness)...
Kirkolliskokous järjestäytyi nelivuotiskaudeksi – katso kuvat
Kirkolliskokousedustajat jättivät tänään valtakirjansa. Kokousedustajat kokoontuivat myös jumalanpalveluksen jälkeen Turun tuomiokirkon portaille perinteiseen ryhmäkuvaan. – Katso kuvia kirkolliskokouksen ensimmäisestä päivästä.
...
Pääkaupunkiseudun vieraskielinen seurakuntatyö uudistumassa
Pääkaupunkiseudun seurakuntayhtymät ovat neuvotelleet sopimuksen vieraskielisen seurakuntatyön uudeksi toimintamalliksi. Myös kirkkohallitus liittyy sopimukseen kumppanina, joka osaltaan rahoittaa toimintaa. Jo aiemmin tehty yhteistyö jatkuu nyt...
Arkkipiispa Mäkinen: Kirkon on tunnistettava varjonsa
Kari Mäkinen kirkolliskokouksen avajaispuheessaan Turussa.
Mäkinen kysyi kirkolliskokouksen avajaispuheenvuorossa myös, kuinka paljon kirkon jäsenten sisällä on arkaa ja...
Irtisanomisia tulossa Diakiin
Jorma Niemelän mukaan irtisanottavien todellinen luku jää todennäköisesti pienemmäksi käynnissä olevien kehittämistoimien ja ennakoitua suuremman eläköitymisen vuoksi.
– Onhan...
Piispa Askola saarnasi kirkolliskokouksen aluksi ”rakkauden käytöskoodista”
Irja Askola. Hän peräänkuulutti rakkauden käytöskoodia.
Askola puhui Jeesuksen sanomasta ja kehotuksesta rakastakaa toisianne. Askola kysyi myös, piileekö...

