Pääesikunta ottaa oppia kirkon some-koulutuksista
– Kirkolla ja armeijalla on samankaltaiset organisaatiot, joilla on sekä valtakunnallista toimintaa että paikallisia osatoimintoja....
Jussi Lähde: Kirkko on suuruutensa vanki
kaudella presidentin kanslian lehdistövastaavana sekä lukuisissa viestinnän asiantuntuntijatehtävissä...
”Herättäähän se uteliaisuutta, kun mies huutaa kaavussa”
Papiksi itseään kutsuva, munkinkaavussa huutava artisti. Pappi ei ole juuri taustoistaan kertonut, mutta yhtyeen esikoislevy Syvyys (Jiffel) ilmestyi...
”Tarvitaan rohkeutta ja uteliaisuutta muuttaa näkökulmaa”
Irja Askola muistutti kuulijoitaan siitä, kuinka Jeesus otti ruokkimisihmeen tekemiseensä mukaan lapsia, nuoria, miehiä ja naisia; tavallisia...
Uskonnottomat eivät kannata varauksetta vapaa-ajattelijoita
Runsaalla kolmanneksella uskonnottomista on myönteinen suhde vapaa-ajattelijoihin. Järjestöön suhtautuu kielteisesti joka kymmenes uskonnoton. Asia selviää vuoden 2011 Gallup Ecclesiastica -kyselystä. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi...
Käy heti Kampin kappelissa
Helsingin Narinkkatorilla sijaitsevaan Kampin kappeliin pääsee tutustumaan nyt virtuaalisti verkossa. Huikaisevan erikoisia kuvakulmia tarjoava panoraamavirtuaaliesittely löytyy täältä.
...
Kauhea kiire – mutta saako ruumisauton ohittaa?
Perimätiedon mukaan liputettua ruumisautoa ei saa liikenteessä ohittaa, eikä sitä seuraavaa saattuetta katkaista. Samoin tapana...
Liisa Tuoviselta ankara kritiikki synnintunnustusteksteille
Liisa Tuovinen kritisoi kirjoituksessaan ja Kotimaa24:n haastattelussa jumalanpalveluksissa luettavia synnintunnustustekstejä ja ennen kaikkea tapaa, jolla ihmisen todellisuus niissä...
Kristillinen musiikki järjestykseen Englannissa
Englannin ensimmäinen virallinen myydyimpien ”hartaiden” äänitteiden lista lanseerataan maanantaina 11. maaliskuuta. Viikon välein päivittyvää 20 myydyimmän kristillisen ja gospelalbumin listaa sponsoroi Compassion-hyväntekeväisyysjärjestö. Virallisen listan...
Suomen Lähetysseurasta KMN:n järjestöjäsen
Specialized ministry-mandaatilla KMN:n puitteissa toimivat organisaatiot ovat olleet profiililtaan kehitysapuun ja humanitaariseen työhön suuntautuneita. KMN:n...