Koti Jutut Sivu 201

Jutut

Kolumni: Porvariston hillittyä charmia eli kuka nyt herätystä kaipaa?

Jos esimerkiksi Nenosen ”tuttavan sanoin” körttiläisyys on ”tahmean sisäpiirimäistä” ja ”keskiluokkaisen ystävällistä”, mitä villasukat jalassa ja Joel Haahtela kainalossa kulkeminen jossain ulkosaariston retriittiviikonlopussa sitten on?

Venäjä taistelee miehitysalueillaan myös Ukrainan moni-ilmeistä uskonnollista kansalaisyhteiskuntaa vastaan

Keskeinen vainon syy ovat Venäjän armeijan ja virkamiesten keskuudessa vallitsevat negatiiviset stereotypiat.

”Järkyttävä näky” – Tuli teki tuhojaan Vivamon Raamattukylässä

Lohjalla sijaitsevaa Kansan Raamattuseuran toimintakeskusta Vivamoa on sunnuntaina 14.7. kohdannut onnettomuus. Vivamon vanhimpiin rakennuksiin lukeutuva Ilmestysvajaksi kutsuttu talo paloi maan tasalle.

Pääkirjoitus: Viimeistään Trumpia haavoittaneen luodin pitäisi saada meidät muistamaan, ettei ketään saa sanoa tyhmäksi

Ennen oli tapana jo kotikasvatuksessa opettaa, ettei ketään saa sanoa tyhmäksi. Nykyään tämä oppi on kadonnut aikuisilta yli puoluerajojen.

Mysteerikuva: Kukahan tässä korjailee tekstiä?

Kotimaan valokuva-arkistosta löytyy monta laatikollista kuvia, joista ei käy ilmi ainakaan kunnolla keitä kuvassa, eikä missä ja milloin se on otettu. Arkistonhoitaja pyytää Kotimaan lukijoiden apua kuvien tietojen selvittämisessä.

New Wine ja Holy Trinity Brompton -yhteisöiden johtajat huolissaan Englannin kirkon avioliittokäsityksestä – mitä sanoo Suomen New Wine?

Englannin kirkkoa koettelee hämmentävä tilanne. Kiista avioliittokäsityksistä on puhututtanut kirkossa pitkään ja nyt keskustelu on jälleen kärjistynyt.

Katso tästä radiohartaudet sekä jumalanpalvelukset striimattuina, televisiossa ja radiossa

Täältä löydät tiedot tulevista radiohartauksista sekä jumalanpalveluksista.

Risto Saarinen esittelee uutuuskirjassaan Luther-tutkimuksen vauhdikkaampaa puolta

Ekumeniikan professori Risto Saarinen on kunnostautunut myös kaunokirjallisuuden saralla. Hänen uusin proosavalloituksensa on tiedemaailmaan ja Luther-tutkimukseen keskittynyt trilleri.

TV-vinkki: Kultti vei tanssijan

Suoratoistopalvelu Netflixissä on katsottavissa useita dokumentteja erilaista lahkoista ja kulteista.

Tuore väitöskirja tarkastelee vanhojen käsikirjoitusten merkitystä keskiajan lopun kirkolliskokouksessa – tekstien luotettavuus pohditutti

Kirkkojen tilanne oli 1400-luvulla vaikea. Idässä turkkilaiset valloittajat olivat lähellä, ja lännessä oli ollut pitkään sisäisiä ristiriitoja. Vuosina 1438–1439 järjestetty Ferrara−Firenzen konsiili eli kirkolliskokous...