Ortodoksipappi Stepan Podolchakin maanpäällinen elämä päättyi helmikuussa 2024 eteläukrainalaisessa Kalanchakin kylässä Venäjän miehittämällä alueella.
Silminnäkijöiden mukaan venäläisjoukkoihin kuuluvat miehet ottivat Podolchakin kiinni 13. helmikuuta ja veivät hänet mukanaan paljain jaloin ja pää pussilla peitettynä. Kaksi päivää myöhemmin Podolchakin ruhjoutunut ruumis löydettiin kylän kadulta, joidenkin paikallislähteiden mukaan päähän ammuttuna.
Asiasta raportoi entisen Neuvostoliiton alueen uskonnonvapaustilanteeseen keskittynyt Forum18-ihmisoikeusjärjestö.
59-vuotias Podolchak palveli itsenäistä Ukrainan ortodoksista kirkkoa. Hän on yksi kymmenistä ukrainalaisista pastoreista, imaameista ja muista hengellisistä johtajista, jotka ovat kuolleet Venäjän aggressioiden seurauksena sen jälkeen, kun maa hyökkäsi Ukrainaan keväällä 2022.
Osa näistä ihmisistä on kuollut pommituksissa, mutta monet on myös tarkoituksellisesti tapettu. Lukuisia muita on kidutettu tai muuten painostettu. Vastaavaa väkivaltaa ovat kokeneet myös yhteisöjen maallikkoaktiivit. Moni on paennut alueelta.
Ukrainalaisen Institute for Religious Freedom (IRF) -järjestön mukaan Venäjä harjoittaa systemaattista vainoa miehitysalueiden ukrainalaisia uskonyhteisöjä kohtaan. Pahimmilta sortotoimilta ovat säästyneet vain Moskovan patriarkaatin alaiset ortodoksiseurakunnat.
– Venäjän erikoisjoukot ja miehitysviranomaiset suhtautuvat paljon vihamielisemmin uskonnollisiin kuin maallistuneisiin ukrainalaisiin, IRF:n tutkimusjohtaja Maksym Vasin toteaa.
Henkilöihin kohdistuvan vainon lisäksi yhteisöjen kokoontumistiloja on ryöstetty, tuhottu tai otettu miehitysviranomaisten, venäläisjoukkojen tai Venäjän ortodoksikirkon käyttöön.
KESKEINEN VAINON syy ovat Venäjän armeijan ja virkamiesten keskuudessa vallitsevat negatiiviset stereotypiat, Maksym Vasin arvioi.
Putinin Venäjälle on ominaista leimata uskonnolliset vähemmistöyhteisöt ”lahkoiksi”, ääriliikkeiksi ja kansan vihollisiksi. Tämä koskee erityisesti protestanttisia kirkkoja, kuten adventisteja, helluntailaisia ja luterilaisia, sekä Jehovan todistajia ja useita islamilaisia yhteisöjä.
– Pääosin islaminuskoiset Krimin tataarit leimataan ”wahhabisteiksi” ja terroristeiksi ja evankeliset kristityt lahkolaisiksi ja amerikkalaisiksi vakoojiksi, Vasin havainnollistaa.
Miehityshallinto näyttää oikeasti uskovan näihin leimoihin. Uskonnonvapausinstituutti on dokumentoinut lukuisia tapauksia, joissa uskonnollisia ukrainalaisia on mielivaltaisesti vangittu ja kidutettu, jotta he paljastaisivat väitetyt yhteytensä Ukrainan tai länsimaiden tiedustelupalveluihin.
Joissakin tapauksissa ekstremismisyytökset ovat johtaneet oikeuskäsittelyihin ja jopa yli kymmenen vuoden vankeustuomioihin. IRF pitää syytöksiä tekaistuina.
Ukrainassa on hyvin monipuolinen uskonnollinen kenttä, ja se on hyvin uskonnollinen maa. Neuvostoaikanakin se tunnettiin Neuvostoliiton raamattuvyöhykkeenä.
TOISENA VAINON motiivina asiantuntijat näkevät Venäjän pyrkimyksen pakottaa miehitysalueiden kansalaisyhteiskunta yhteistyöhön miehittäjän kanssa. Uskonyhteisöillä on ukrainalaisessa kansalaisyhteiskunnassa keskeinen rooli.
– Ukrainassa on hyvin monipuolinen uskonnollinen kenttä, ja se on hyvin uskonnollinen maa. Neuvostoaikanakin se tunnettiin Neuvostoliiton raamattuvyöhykkeenä, Helsingin yliopiston kirkkohistorian vanhempi yliopistonlehtori ja kirkkohistorian dosentti Mikko Ketola toteaa.
Venäjä haluaisi hyödyntää ukrainalaisten uskonyhteisöjen yhteiskunnallista vaikutusvaltaa ja saada yhteisöjen johtajat puhumaan miehityksen puolesta. Vielä enemmän Venäjä kuitenkin haluaa saada nämä ihmiset valvontansa alle.
IRF:n mukaan vuoden 2023 lopusta lähtien Venäjän hallinnassa olevien Zaporižžjan ja Hersonin alueiden miehityshallinnot ovat vaatineet ukrainalaisia uskonnollisia yhteisöjä rekisteröitymään uudelleen Venäjän lainsäädännön mukaisesti.
Lisäksi yhteisöjen edustajia on patistettu ottamaan Venäjän kansalaisuus ja liittämään yhteisönsä osaksi Venäjällä rekisteröityneitä vastaavia uskonnollisia organisaatioita.
Monet vainotapaukset näyttävät liittyvän juuri tällaisista vaatimuksista kieltäytymiseen.
KRIMILLÄ JA Itä-Ukrainan Donbassissa vaino on jatkoa sille painostukselle ja väkivallalle, joka alkoi jo vuoden 2014 miehityksen ja Itä-Ukrainan separatistialueiden muodostumisen myötä.
Vuoden 2022 jälkeen kokonaisten uskonnollisten yhteisöjen toiminta miehitysalueilla on käytännössä tukahtunut, IRF kertoo. Nekin yhteisöt, jotka yhä jatkavat kokoontumisiaan, ovat usein siirtyneet pääosin kotikokousten pitämiseen.
Muualla Ukrainassa sota-aika sen sijaan on jopa aktivoinut uskonnollisia yhteisöjä. Yhteisöt organisoivat humanitaarista apua maan sisäisille pakolaisille, majoittavat heitä tiloissaan sekä auttavat rintaman lähellä sinnitteleviä.
Monet yhteisöt ovat kertoneet ihmisten voimistuneesta kiinnostuksesta hengellisiä asioita kohtaan, mikä näkyy muun muassa jumalanpalvelusten osallistujamäärissä.
– Samalla uskonyhteisöt ovat yhdistyneet tukemaan puolustautumista Venäjää vastaan ja useimmat ovat vahvasti isänmaallisessa hengessä Ukrainan armeijan tukena. Ukrainassa sodalla onkin ollut vahva uskonyhteisöjä lähentävä vaikutus, Mikko Ketola sanoo.
– On mielenkiintoista nähdä, kestääkö se, kun sota aikanaan päättyy.
Ortodoksitkaan eivät ole turvassa
Ukrainan suurimman kirkkoperheen muodostavat maassa toimivat kaksi ortodoksikirkkoa. Yhteisöt ovat Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen syntynyt ja Konstantinopolin patriarkan vuonna 2019 tunnustama itsenäinen Ukrainan ortodoksikirkko sekä Moskovan patriarkaatin alainen historiallinen Ukrainan ortodoksikirkko.
Sodan aikana miehityshallinto on rangaissut jopa Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksikirkon työntekijöitä, jos heidän ei ole katsottu toimineen riittävän Venäjä-mielisesti.
Lisäksi kummankin yhteisön pappeja on painostettu liittymään Venäjän ortodoksikirkon miehitysalueille perustamiin uusiin hiippakuntiin.
Kremlin ja Moskovan patriarkaatin näkökulmasta itsenäisen Ukrainan ortodoksikirkon synty ja itsenäistyminen ovat osa samaa ”historiallista erehdystä” kuin koko Ukrainan itsenäistyminen oli.
– Kaikki, mikä Ukrainassa uhkaa Moskovan patriarkaatin uskonnollista valta-asemaa, sulautuu osaksi Venäjän valtion kokemia uhkia. Samalla kyse on Moskovan patriarkaatin ja Konstantinopolin patriarkaatin välisestä kirkkopoliittisesta arvovaltataistelusta, Mikko Ketola toteaa.
Vielä kriittisemmin miehittäjä suhtautuu Ukrainassa toimivaan katoliseen mutta ortodoksista jumalanpalvelustraditiota noudattavaan Ukrainan kreikkalaiskatoliseen kirkkoon. Yhteisö on kielletty kokonaan ainakin Zaporižžjan alueen miehitetyissä osissa, ja yhteisön kirkkoja on vihitty Venäjän ortodoksikirkon käyttöön.
– Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko on aina ollut hyvin länsimielinen, ja siksi se on ollut punainen vaate Moskovan patriarkaatille. Venäjällä ajatellaan, että kreikkalaiskatolilaiset ovat Ukrainan länsisuuntautumisen suurimpia edistäjiä. Siksi he ovat hyvin vihattu kirkollinen ryhmä Venäjällä, Ketola sanoo.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.