Koti Jutut Sivu 1810

Jutut

Jehovan todistajien erokäytäntö herättää kysymyksiä

Alkuviikosta Ilta-Sanomat uutisoi entisestä Jehovan todistajasta, jonka yhdyskunnasta eroaminen 2012 liittyi verensiirrosta kieltäytymiseen. Nettisivustolla henkilö kertoo nyt, että hänet ”erotettiin uudestaan” Turengin Jehovan todistajien...

Uskontojen uhrien tuelta tulossa lisäselvitys oikeuskomiteoista

Uskontojen uhrien tuki UUT ry selvittää lisää Jehovan todistajien oikeuskomiteoiden asioita. UUT ry:n toiminnanjohtajan Joni Valkilan mukaan he ovat saaneet uusia kertomuksia, joissa on...

Pappisasessorit pois piispainkokouksesta – kenttäpiispan valtaa kavennettiin

Kirkolliskokous hyväksyi perjantaina Turussa joukon kirkon keskushallinnon uudistuksia. Päätökset koskivat muun muassa piispainkokouksen kokoonpanoa ja kenttäpiispan asemaa piispainkokouksessa. Perustelujen mukaan hyväksytyt uudistukset selkeyttävät kirkon toimielinten...

Kirkkojärjestys muuttuu: Lapsivaikutukset arvioitava 2015 alkaen

Kirkollisten viranomaisten on jatkossa päätöstensä valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon päätöksen vaikutukset lapsiin. Kirkolliskokous teki päätöksen kirkkojärjestyksen muutoksesta yksimielisesti perjantaina. Muutos tulee voimaan tammikuun...

Kirkolliskokous hyväksyy yhteisöveron vaihtamisen valtionapuun

Kirkolliskokous pitää mahdollisena, että seurakunnat luopuvat yhteisövero-osuudesta ja siirtyvät lakisääteisen valtionavun muodossa maksettavaan korvaukseen kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä. Kirkon lakisääteisiä yhteiskunnallisia tehtäviä ovat hautaustoimi, väestökirjanpitoon...

Lähetysjärjestöjen kannatusluvuissa muutoksia

Kirkon lähetystyön keskuksen viime viikolla julkistetut vuoden 2013 lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kannatustilastot kertovat seurakuntien ja kirkkokansan vahvasta tuesta lähetystyölle: lähetysjärjestöt ja Kirkon Ulkomaanapu...

Hyvä mentorointi halutaan palkita

Kesällä 2012 Seurakuntaopiston kampusalueen organisaatiot palkitsivat Muuramen seurakunnan maan parhaana harjoitteluseurakuntana. Vuonna 2014 etsitään kirkon työntekijöistä tai työyhteisöistä erinomaista mentoria tai mentoroinnin kehittäjää, joka...

Haussa esimerkillinen mentori – ehdota palkittavaa!

Kirkon koulutuskeskus, Seurakuntaopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulu etsivät kirkon työntekijöistä tai työyhteisöistä esimerkillistä mentoria tai mentoroinnin kehittäjää. Palkinnon saaja julistetaan Seurakuntaopiston kampuksen perinteisillä Puutarhajuhlilla 19.8.2014. Palkinnon...

Huomaako nuorten kanssa painiva kirkko eläköityvät?

Kirkon uusi strategia Kohtaamisen kirkko listaa toimintaympäristön muutoksia. Pääkohtia on neljä. Huomiota kiinnitetään paitsi katsomusten kirjon laajenemiseen, informaatioteknologiaan ja muuttoliikkeeseen, myös väestörakenteen muuttumiseen. Strategiassa todetaan,...

Talkoolaiset toteuttavat lähetyskäskyä

Osa 3/3: Valtakunnalliset evankeliumijuhlat, Sanan suvipäivät ja Kirkastusjuhlat sekä Lähetyksen kesäpäivät. Hengelliset kesäjuhlat ovat valtava vapaaehtoistyön voimannäyte. Pron juttusarja esittelee juhlien teemat ja vapaaehtoisten...