Koti Jutut Sivu 1745

Jutut

Kirkolliskokous hyväksyy yhteisöveron vaihtamisen valtionapuun

Kirkolliskokous pitää mahdollisena, että seurakunnat luopuvat yhteisövero-osuudesta ja siirtyvät lakisääteisen valtionavun muodossa maksettavaan korvaukseen kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä. Kirkon lakisääteisiä yhteiskunnallisia tehtäviä ovat hautaustoimi, väestökirjanpitoon...

Lähetysjärjestöjen kannatusluvuissa muutoksia

Kirkon lähetystyön keskuksen viime viikolla julkistetut vuoden 2013 lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kannatustilastot kertovat seurakuntien ja kirkkokansan vahvasta tuesta lähetystyölle: lähetysjärjestöt ja Kirkon Ulkomaanapu...

Hyvä mentorointi halutaan palkita

Kesällä 2012 Seurakuntaopiston kampusalueen organisaatiot palkitsivat Muuramen seurakunnan maan parhaana harjoitteluseurakuntana. Vuonna 2014 etsitään kirkon työntekijöistä tai työyhteisöistä erinomaista mentoria tai mentoroinnin kehittäjää, joka...

Haussa esimerkillinen mentori – ehdota palkittavaa!

Kirkon koulutuskeskus, Seurakuntaopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulu etsivät kirkon työntekijöistä tai työyhteisöistä esimerkillistä mentoria tai mentoroinnin kehittäjää. Palkinnon saaja julistetaan Seurakuntaopiston kampuksen perinteisillä Puutarhajuhlilla 19.8.2014. Palkinnon...

Huomaako nuorten kanssa painiva kirkko eläköityvät?

Kirkon uusi strategia Kohtaamisen kirkko listaa toimintaympäristön muutoksia. Pääkohtia on neljä. Huomiota kiinnitetään paitsi katsomusten kirjon laajenemiseen, informaatioteknologiaan ja muuttoliikkeeseen, myös väestörakenteen muuttumiseen. Strategiassa todetaan,...

Talkoolaiset toteuttavat lähetyskäskyä

Osa 3/3: Valtakunnalliset evankeliumijuhlat, Sanan suvipäivät ja Kirkastusjuhlat sekä Lähetyksen kesäpäivät. Hengelliset kesäjuhlat ovat valtava vapaaehtoistyön voimannäyte. Pron juttusarja esittelee juhlien teemat ja vapaaehtoisten...

Arvio: Sadinmaa kuulostaa hurjistuneelta verkkokeskustelijalta

Kai Sadinmaa tekee helpoksi itseensä kohdistuvan kritiikin, toimittaja Olli Seppälä kirjoittaa Kotimaa-lehden arviossa kirjasta 10 teesiä kirkolle. Arvion...

Oletko käynyt Lakeuden Ristin tornissa? – Katso video

Lakeuden Ristin torni kohoaa 65 metrin korkeuteen. Se on Suomen viidenneksi korkein kirkontorni yhdessä Kallion kirkon tornin kanssa. Lakeuden Ristin tornissa käy vuosittain noin...

Lempäälän rauhanyhdistyksen asioista keskustelu

Vanhoillislestadiolaiseen Lempäälän rauhanyhdistykseen liittyviä ristiriitoja selvitellään lähiaikoina Lempäälän seurakunnan järjestämässä epämuodollisessa pienessä tapaamisessa. Kokoukseen on pyydetty mukaan myös Tampereen piispa Matti Repo. – Tarkoitus on...

Räsänen ja Henriksson aikovat tavata Jehovan todistajia

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) ja kirkollisista asioista vastaava ministeri Päivi Räsänen (kd) tapasivat tänään torstaina ja keskustelivat Uskontojen uhrien tuki ry:n selvityksestä, joka käsittelee...