Näkövammaisen papin pahoinpitely selvisi valvontakamera nauhan avulla
Ruttopuiston rovastina tunnettu Kotimaa24:n blogisti Hannu Kiuru joutui keskiviikkoiltana pahoinpitelyn kohteeksi linja-autossa Espoossa. Poliisi sai selvitettyä pahoinpitelijän espoolaisen ostoskeskus Lippulaivan valvontakameran tallenteesta.
Kiuru kertoi keskiviikkona...
Tiimalasi: Tuhkaus ilman siunaustilaisuutta yleistynyt
Vainajien tuhkaus ilman edeltävää siunaustilaisuutta on yleistynyt, kirjoittaa Suomen Hautaustoimistojen liiton Tiimalasi-lehti. Päätoimittaja Maija Lepolan mukaan siunaustilaisuus jätetään paikoin väliin vaikka vainaja olisi kuulunut...
Hengellisillä kesäjuhlilla kerättiin nimiä kansalaisaloitteelle omantunnon vapaudesta
Kansalaisaloitteelle terveydenhuollon henkilökunnan oikeudesta kieltäytyä elämän lopettamisesta on kerätty nimiä kesän hengellisillä kesäjuhlilla. Järjestäjistä suurin osa on antanut kerääjien toimia juhla-alueella, kertoo lakialoitteen vireillepanijana...
Asuntomessuilla voi jututtaa pappia ja laulaa riparilauluja nuotiopaikalla
Jyväskylän seurakunta on mukana Jyväskylän asuntomessuilla vaaliteeman ”Usko hyvän tekemiseen” merkeissä.
Seurakunnan osastolla on sekä nuotiopaikka että vaaliteemasta kertova teltta. Messuosastolla on seurakunnan työntekijöitä, joita...
UUT: ”Aika kevyttä puuttumista”
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja sisäministeri Päivi Räsänen totesivat tänään julkaistussa tiedotteessaan, etteivät he pidä Jehovan todistajien oikeuskomissioita oikeusjärjestelmän kanssa kilpailevana toimijana. Ministerit muistuttivat kuitenkin,...
Kiinan uskontoministeri vierailee Suomessa
Kiinan uskontoministeri Wang vierailee Suomessa Suomen Pipliaseuran kutsumana torstaina 10.7. Vierailullaan ministeri Wang tapaa arkkipiispa Kari Mäkisen Turussa ja jatkaa matkaansa Moskovaan.
Suomen ja Kiinan...
Paavien joukkueet vastakkain jalkapallon MM-kisoissa
Sunnuntaina pelattavassa jalkapallon MM-kisojen finaalissa kohtaavat kahden elossa olevan paavin kotimaat, Argentiina ja Saksa. Nykyinen paavi Franciscus on myös tunnettu jalkapallofani ja kertonut myös...
Sukupuolineutraalit avioliitot ongelma Suomen tietojärjestelmille
Suomeen muuttaa ulkomailta myös henkilöitä, jotka ovat samaa sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa naimisissa. Mikäli Suomessa haluaa asua vakituisesti, on väestörekisteriin annettava tietoa perhesuhteista, ja...
Ministerit: Oikeuskomissiot eivät ole rinnakkaisia oikeusjärjestelmiä
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja sisäministeri Päivi Räsänen toteavat, ettei Jehovan todistajien niin sanottujen oikeuskomiteoiden toiminnassa ole kyse Suomen oikeusjärjestyksen kanssa kilpailevasta järjestyksestä. Ministerit tiedottivat...
Papit ja kanttorit tyytyväisiä työhönsä – tyytyväisyys lisääntyy iän myötä
Valtaosa papeista ja kanttoreista on tyytyväisiä työhönsä, ilmenee Kirkon Akateemiset -jäsenkyselystä. Papeista 88 prosenttia ja kanttoreista 84 prosenttia arvioi olevansa vähintään melko tyytyväisiä työhönsä....