Tekstaritupu auttanut mobiilisti 10 vuotta
Tekstaritupu eli seurakunnan matalan kynnyksen mobiiliauttamispalvelu kouluikäisille täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Sen toiminta on laajentunut valtakunnalliseksi ja palvelu toimii tällä hetkellä seitsemän hiippakunnan...
Kirkolliskokous ei lämpene henkilöseurakunnalle vieläkään
Evankelis-luterilaisessa kirkossa ei jatkossakaan ole mahdollisuutta asuinpaikasta riippumattomiin henkilöseurakuntiin. Asiaan liittyvä edustaja-aloite jätettiin kirkolliskokouksessa raukeamaan.
Aloitteessa esitettiin, että seurakuntarakenneuudistukseen sisällytettäisiin mahdollisuus henkilöseurakuntien perustamiseen. Taustalla oli...
Mummon Kammarin vapaaehtoistyöntekijä ehdolla vuoden vapaaehtoiseksi
Vuoden vapaaehtoinen -kampanjan äänestysvaihe on ohi. Kymmenen eniten ääniä saaneen ehdokkaan joukossa on Katriina ”Kati” Lindberg, joka on toiminut Mummon Kammarin vapaaehtoisena vanhusten parissa...
Komitea selvittämään kirkon organisaatiomuutosta
Kirkolliskokous päätti tulevaisuusvaliokunnan mietinnön mukaan perustaa komitean, jonka tehtävänä arvioida kirkon kokonaisorganisaation muutostarpeita ja laatia esitys kirkon uudesta organisaatio- ja toimintamallista.
Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajana mietintöä...
Ristin anastajan rangaistus tiukentui
Malmön hovioikeus tiukensi nyt 21-vuotiaalle Eslövin kunnan asukkaalle keväällä langetettua rangaistusta, jonka tämä sai varastettuaan arvokkaan hopearistin Lundin tuomiokirkosta. Asiasta uutisoi Dagens Nyheter.
...
Tikkurilan kirkkokortteli-projekti etenee
Vantaan seurakunnat ja kaupunki solmivat yhteistyösopimuksen Tikkurilan kirkkokorttelin kehittämisestä. Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi sopimuksen yksimielisesti eilen pitämässään ylimääräisessä kokouksessa. Kaupunki ja seurakunnat ovat jo käynnistäneet...
Vapaa-ajattelijat ampuvat nyt kovilla
Vapaa-ajattelijat ampuvat nyt kovilla. Enää heidän tiedotteissaan ei tyydytä raportoimaan kirkostaeroamisluvuista ja eron mahdollisista syistä. Tänään tullut tiedote on otsikoitu ”Kirkon ja Päivi Räsäsen...
Malmin seurakunta hakee tiedostussihteeriä
Malmin seurakunnan työpaikkahakemukseen on osunut hauska painovirhepaholainen.
Asiaan kiinnitettiin huomiota Twitterissä, jossa eräs käyttäjä hämmästeli, miksei ilmoituksesta selviä, miten tiedostava valitun tulisi olla.
Malmin seurakunnan tiedottaja...
Usko, toivo ja raskaus kilpailee Tieto-Finlandiasta
Tämän vuoden Tieto-Finlandia-palkinnon ehdokkaat on julkistettu. Kuuden ehdokkaan joukossa on Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirja Usko, toivo ja raskaus. Vanhoillislestadiolaista perhe-elämää.
Kirja käsittelee vanhoillis-lestadiolaisen...
”Vakava toive” – Kotimaa24 julkaisee piispojen viestin esikoislestadiolaisille
Kotimaa24 on saanut luvan julkaista piispojen yksityisen viestin (lue uutisen alta) esikoislestadiolaiselle liikkeelle. Piispat varoittavat monin perustein liikettä...





