Rukousta ja sähläämisen riemua
Lappajärven keskikoulun liikuntasalissa käy vilinä, kun parikymmentä 7-13 –vuotiasta poikaa kirmaa Lappajärven seurakunnan järjestämässä sählykerhossa.
Pelituokio aloitetaan kerhonvetäjä Jaakko Salon johdolla luetulla pienellä rukouksella,...
”Apua tarvitsevalle ei saa kääntää selkää”
Nousiaisten kirkkovaltuustossa ensimmäistä kauttaan istuva Ilpo Haalisto, 49, toimii myös valtuuston varapuheenjohtajana. Luottamustoimet ovat miehelle todella tärkeitä. Hän vaikuttaa eri tehtävissä niin Suomessa kuin...
Uskontunnustusta käännetään kuvakielelle
Kirkkohallitukseen on viime keväänä perustettu kuvatyöryhmä, joka suunnittelee kuvakirjoitettua messua. Ryhmän ensimmäisenä tehtävänä on kirjoittaa uskontunnustus kuvakielellä.
Kirkkohallituksen viittomakielen ja selkokielen asiantuntija Riitta Kuusi on...
Ylimielistä dogmatismia vai kirkon aarre?
Teologianopiskelija Jiska Gröhn lukee Tunnustuskirjoja säännöllisesti. Niiden pitää olla käden ulottuvilla, kun opiskelukavereiden kanssa tulee keskustelua oikeasta opista tai kun hän valmistelee raamattuopetusta Evankelisten...
Muistimessua vietetään eri seurakunnissa
Monessa seurakunnassa vietetään tänään muistimessua, joka on suunniteltu muistisairaiden ihmisten tarpeisiin.
Muistimessut ovat osa muistiviikkoa, jota vietetään vuosittain Maailman Alzheimer-päivän (21.9.) yhteydessä. Tänä vuonna Muistiviikon teemana on Oikeus...
Seppo Rissasen pitkä piina
Suomen Lähetysseuran (SLS) toiminnanjohtaja Seppo Rissanen käveli vaimonsa kanssa Turussa sulatellen jouluruokaa. Elettiin vuosien 2012 ja 2013 taitetta. Yhtäkkiä mies tunsi outoa kipua jalassaan.
Hän...
Muslimiyhteisöjen auttamisresurssit ovat kirkkoa vähäisemmät
Suomen muslimiyhteisöt ja moskeijat ovat lähteneet mukaan turvapaikanhakijoiden auttamiseen.
Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar kertoo, että viime viikkoina turvapaikanhakijoiden auttamiseen ovat aktivoituneet niin...
Kirkkopalvelut käynnistää koulutuksen nuorille turvapaikanhakijoille
Kirkkopalvelut käynnistää alaikäisten, ilman vanhempaa maahan tulleiden nuorten turvapaikanhakijoiden koulutuksen sekä tuetun asumisen yksiköt Järvenpäässä, Pieksämäellä ja Ruokolahdella.
Kullekin paikkakunnalle on suunnitteilla kaksi kahdentoista nuoren...
Yksi koti, kaksi uskontoa
Kolarin Sieppijärveltä kotoisin oleva Pauliina Moona, 55, muistaa lapsuudestaan yhden täydellisen turvallisen ihmisen. Rauhansanalainen isoäiti asui perheen kanssa samassa asunnossa, järjesti usein seuroja ja...
Puhekouluttaja herättelee puherobottien alitajuntaa
Puhetaidon kouluttaja Juhana Torkin uudessa ensi viikolla ilmestyvässä kirjassa kohtaavat insinööri ja puhetaidon kouluttaja.
Kirja on kirjoitettu jo antiikista periytyvään dialogimuotoon. Se ei voisi paljon...










