Koti Jutut Sivu 1198

Jutut

Vivamossa vietetään 100-vuotisjuhlia

Kansan Raamattuseuran omistama Vivamo juhlii tulevana viikonloppuna satavuotista historiaansa. Juhlavuoden teemana on Kädet, ja pääjuhlaa vietetään tänään Lohjan järven rannalla. Vivamon juuret ulottuvat vuoteen 1916,...

Pappeja kannustetaan pukeutumaan virkapaitaan isä Jacques Hamelin muistoksi

Pappeja kannustetaan pukeutumaan virkapaitaan sunnuntaina 31. heinäkuuta isä Jacques Hamelin muistoksi. Hamel kuoli tiistaina toimittaessaan messua Saint-Etienne-du-Rouvrayn kirkossa Ranskassa kahden aseistautuneen miehen hyökättyä kirkkoon. Kampanjan...

Ehdokkuutensa hyväksynyt Clinton lainasi puheessaan metodistikirkon perustajaa

Hillary Clinton hyväksyi eilen virallisesti demokraattisen puolueen presidenttiehdokkuuden Yhdysvaltojen presidenttikilvassa. Metodistiksi tunnustautuva Clinton kertoi puheessaan oppineensa äidiltään, ettei kukaan selviä elämästä ilman toisten apua...

Ulkoministeriö kampanjoi somessa ihmissalakuljetusta vastaan

Ulkoministeriön viestintäkampanjalla pyritään hillitsemään ihmissalakuljetusta ja -kauppaa. Kampanjan ensisijaisena kohderyhmänä ovat järjestäytyneen ihmissalakuljetuksen potentiaaliset uhrit. Ulkoministeriö kampanjoi teemaa sosiaalisessa mediassa lyhyillä videoilla ja tietoiskuilla. Kampanjaa...

Arvostaako kirkko diankoniatyöntekijöitään, kysyy Riitta Hiedanpää

Työ on ilomme, palkka surumme, Riitta Hiedanpää siteeraa Lastentarhanopettajaliiton vanhaa iskulausetta. – Jotkut muut kirkossa näyttävät aina tietävän alan ammattilaisia paremmin, minkälaista diakoniatyön kulloinkin tulisi...

Paavi: Maailma on sodassa, mutta sota ei ole uskonnollinen

Maailma on sodassa, mutta sota ei ole uskonnollinen sota, paavi Franciscus sanoi eilen järjestetyssä toimittajatapaamisessa. Paavi puhui toimittajille lentokoneessa matkalla Krakovaan, jossa hän osallistuu...

Guardian: Maailman suurinta jesidi-temppeliä rakennetaan Armeniaan

Pieneen Aknalichin kylään Armeniassa rakennetaan parhaillaan maailman suurinta jesidi-temppeliä, kertoo The Guardian. ...

Essee: Angela Merkel uskaltaa uida vastavirtaan

Iso-Britannian ero Euroopan unionista ravisutti eurooppalaista päiväjärjestystä kuin pitkään pelätty suru-uutinen. Saksan liittokansleri Angela Merkel luonnehti brexitiä suureksi menetykseksi. Samalla hän painotti rauhallisen harkinnan...

Ranskassa perjantai julistettiin paastopäiväksi vastauksena isä Jacquesin murhaan

Ranskan katoliset piispat ovat julistaneet perjantain 29.7. paastopäiväksi. Paastopäivä on kirkon vastaus 86-vuotiaan isä Jacques Hamelin eiliseen murhaan terroristi-iskun yhteydessä Saint-Etienne-du-Rouvrayn kirkossa Ranskassa. Isä Jacques...

Paavi Franciscus vierailee Puolassa

Paavi Franciscuksen Puolan-vierailu alkaa tänään. Matkan päätarkoituksena on osallistua muutaman päivän kestävään Maailman nuortenpäivään Krakovassa, jota vietetään nyt 31. kertaa. Krakovaan odotetaan noin kahta miljoonaa...