Koti Jutut Sivu 1181

Jutut

Luomakunta ei ole kaupan, todetaan ensi viikolla kirkon ympäristöpäivillä

Kaksipäiväiset kirkon ympäristöpäivät järjestetään tänä vuonna 6.-7.9. Mikkelissä, Kirkon tiedotuskeskus kertoo tiedotteessaan. Päivillä on kaksi teemaa: Luomakunta ─ ei kaupan sekä vesi. Mikkelin piispa Seppo...

Kolme eurooppalaista uskontojournalistia kirkon äänenä ja vahtikoirana

Päätoimittaja haluaa puhutella kirkosta vieraantuneita Saksan evankelisen kirkon lehti Chrismon kasvatti tänäkin vuonna lukijamääräänsä 20 prosentilla....

Kysely: Sairaalapappeja arvostetaan, ja heitä kaivataan myös päivystysyksiköissä

Terveydenhuollon henkilökunta arvostaa paitsi sairaalapappien antamaa henkistä tukea kriisitilanteissa myös heidän osaamistaan monikulttuurisuuskysymyksissä. Tämä selviää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hallintoylijohtajan Kaarina Torpan hoitohenkilöstöltä keväällä...

Porvoon sopimuksen 20-vuotisjuhlamessua vietetään Porvoon tuomiokirkossa

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Porvoon julkilausuma eli Porvoon sopimus kahdentoista eurooppalaisen anglikaanisen ja luterilaisen kirkon välillä hyväksyttiin. Sopimuksen seurauksena kirkkojen...

Kyrkans Tidning: Naapurusto vastustaa Göteborgiin kaavailtua saattohoitokotia

Göteborgin Hovåsiin suunniteltu saattohoitokoti kohtaa laajaa vastusta naapurustolta, kertoo Kyrkans Tidning. ...

Suvelan kappeli ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi

Suvelan kappeli Espoossa on ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi, kertoo Suomen Arkkitehtiliitto SAFA tiedotteessaan. Esiraati valitsi kappelin lisäksi palkintoehdokkaiksi Lappeenrannan kaupunginteatterin, Löylyn Helsingin Hernesaaressa...

Ortodoksien kirkkovuosi vaihtuu syyskuun alussa

Tänään 1. syyskuuta alkaa ortodoksisessa kirkossa uusi kirkkovuosi. – Ajankohta on meillä ainut jäänne juliaanisesta kalenterista, sillä kaikessa muussa Suomen ortodoksinen kirkko noudattaa gregoriaanista kalenteria,...

Oulussa käveltiin piispan johdolla laulavin askelin – katso kuvat

Oulussa järjestettiin viime lauantaina kymmenes piispansauvakävely, jonka tämänkertaisena teemana oli Laulavin askelin luonnon keskelle. Oulun hiippakunnan ja oululaisten yhteistyökumppaneiden järjestämä tapahtuma keräsi yli 300 osallistujaa...

”Kun pappi menee sairashuoneeseen, Jumala on jo siellä”

Kollegan kanssa keskustellessa kokee tulevansa syvästi ymmärretyksi, totesi moni viime viikolla sairaalasielunhoidon neuvottelupäiville osallistunut sairaalapappi Kirkkohallituksen sielunhoidon asiantuntijalle Virpi Sipolalle. Sairaalapapit työskentelevät vaativassa ympäristössä kohdaten...

Taloudellinen tuotto on hengellisillä kesäjuhlilla vain sivuasia

Suurimmista hengellisistä järjestöistä osa kerää kesäjuhlilla varoja muuta toimintaa varten, osa pyrkii nollatulokseen. Esimerkiksi Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) pyrkii laatimaan jokavuotisten Evankeliumijuhlien budjetin niin,...