Koti Jutut Sivu 1166

Jutut

Kalliala: ”Syrjään jätettyjen suuri enemmistö vanhusten joukossa”

Vanheneminen Suomessa merkitsee uhanalaisuutta ja altistaa turvattomuuden kokemukselle, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala totesi puheessaan Kirkon diakonian päivillä. Lähes tuhat kirkon diakoniatyöntekijää, luottamushenkilöä ja vapaaehtoista...

Etiopian ortodoksien Meskel-juhla ensimmäistä kertaa Suomessa

Etiopian ortodoksisen tewahedo-kirkon perinteisiin kuuluvaa Herramme Jumalamme Jeesuksen Kristuksen oikean ristin löytymisen juhlaa (Meskel) vietetään maanantai-iltana 26.9. Helsingissä Johanneksen kentällä. Kyseistä etiopialaisille ortodokseille tärkeää juhlaa...

Kommentti: Ensi vuonna Suomi ei pönötä

Tänään on sata päivää aikaa siihen kun Suomi alkaa juhlia itsenäisyytensä 100-vuotista taivalta. Suomi 100 -tiedotustilaisuudessa Finlandiatalolla tunnelma oli mainio ja pääministeri Juha Sipilä...

Kanadan kirkko valitsi homoseksuaalisen piispan

Kanadan anglikaaninen kirkko on valinnut Toronton hiippakunnan yhdeksi apulaispiispaksi kanunki Kevin Robertsonin. Hän on ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen piispa Kanadan anglikaanisessa kirkossa. Pitkän kirkollisen uran tehneellä...

Tanskassa hävikkiruoka saadaan kiertoon – tuotot kehitysapuun

Folkekirkens Nødhjælpin, eli Tanskan kirkon ulkomaanavun hävikkiruokaa myyvä kauppa Wefood on ollut menestys. Puoli vuotta sitten Kööpenhaminan Amagerissa avatun kaupan tuotto menee kehitysapuun. Hyvää ruokatavaraa...

Tuomas Kurttila Euroopan lapsiasiavaltuutettujen puheenjohtajaksi

Euroopan lapsiasiavaltuutettujen kattojärjestön ENOC:n uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Suomen lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. – On suuri kunnia olla edistämässä lapsen oikeuksien toteutumista yhdessä Euroopan lapsiasiavaltuutettujen kanssa....

Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä 21.9.2016 Tuomiokapituli on antanut viranhoitomääräykset – Visa Viljamaalle Kallion seurakunnan seurakuntapastoriksi 1.10.2016 alkaen – Samuel Paanaselle Vuosaaren seurakunnan seurakuntapastoriksi 21.9.2016 alkaen Tuomiokapituli...

Bachin perillisiä etsimässä – Viisi uutta kirkollista reality-sarjaa

Tosi-tv-formaatit jatkavat voittokulkuaan. Kotimaa24 esitteli viime vuoden alkupuolella viisi kuvitteellista kirkollista realityä. Nyt on uusien ideoiden vuoro. Olisivatko nämä mahdollisia tai kiinnostavia ohjelmia? ...

Pääkirjoitus: Kiitos maanviljelijälle

Itsenäisen Suomen lisäksi MTK (Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto) viettää ensi vuonna satavuotisjuhlaansa. MTK:n juhlavuoden tavoitteena on maaseudun elinkeinojen ammattiylpeyden vahvistaminen. Viime pyhänä vietettiin luomakunnan sunnuntaita....

Kirja-arvio: Hyvää tekstiä piispalta rahan kiehtovuudesta

Vanhan vitsin mukaan kulttuuri-ihminen vihaa rahaa, mutta käyttää sitä mielellään. Jotakin samaa on joskus ollut kristinuskon ja rahan suhteessa, mutta asiaa voi tarkastella myös...