Niin kansat kuin yksilötkin kohtaavat toistuvasti vaativan kysymyksen, jonka virsirunoilija on tiivistänyt seitsemään sanaan: Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu? Kysymysten kanssa eläminen on jo osa tielle lähtemistä, Juha Tanska kirjoittaa.

Kello väittää olevansa noin neljä aamuyöllä. Metsä näyttää ikkunan läpi siniseltä, ja sielu tuntuu karkaavan jonnekin. Olen kuin kuollut, mutta virallisesti hengissä. En saa...

Elettiin maaliskuuta 2009. Oli kulunut kolme kuukautta siitä, kun minusta oli yllättäen tullut leski. Selviytyisinkö kaikesta siitä, mistä nyt piti selviytyä? Tulevista töistä, taloudesta, yksinhuoltajuudesta, talonrakentamisesta, päälle vyöryvistä tunteista?

Vastarintaliikkeessä toimiminen saa Bonhoefferin luopumaan ehdottomana pitämästään rehellisyydestä ja toimimaan kristityn omaatuntoaan ja viidettä käskyä vastaan. Hänelle viereen katsominen on tärkeämpää kuin siitä maksettu hinta.

Menen nukkumaan. Unen rajamailla Tico hyppää viereeni. Ottaa tassullaan kädestäni kiinni ja painaa poskensa poskeani vasten. Liun jonnekin syvälle., Teemu Rinne kirjoittaa.

Katselen siskon puusuksia. Ajattelen kiitollisena heitä, jotka koulutusta, sosiaaliturvaa ja kansanterveystyötä koskevilla päätöksillään kerran mahdollistivat meille maalaislapsillekin tien opiskelemaan ja maailmalle, Juha Tanska kirjoittaa.

Mitäpä sanoisi tähän Jeesus? Että entä jos menette ihan jalan onnittelemaan niitä, jotka siellä sosiaalisessa mediassa eivät edes hillu! Se kaukaista sukua oleva tyyppi, joka pikkupäissänsä soittelee ympäriinsä joka perjantai, tarvitsee huomiotasi oikeasti.

Lenkkipolulla moni jäsentää elämäänsä ja huojentaa arjen kuormiaan. Pyhiinvaellusta sekin. Itse liikun ennen muuta matkanteon synnyttämien ajatusten ja oivallusten vuoksi. Parasta on, kun onton kuoren alla tunnistaa elämää. Juoksu on sisäistä katselua, kuin rukous, joka voi viedä sisäiseen aarrekammioon, Risto Leppänen kirjoittaa.

Kirjeessä oli suora ja kirkas kysymys: Lähdetkö kanssani luostariin? Melko suorilta vastasin kyllä. Vasta sitten aloin ajatella. Minä olen niitä, jotka innostuvat vähästä mutta yhtä aikaa varjelevat ulkopuolisuuttaan, Kaisa Raittila kirjoittaa.