Pakistanilainen pastori katsoo tummilla silmillään haastattelijaa suoraan kasvoihin. Hän puhuu kiihtyneenä ja itkee.
– Jos palaan Pakistaniin, minut voidaan murhata jo lentokentällä. Poliisi tietää, että minua odottaa syyte profeetan pilkasta. Lisäksi Pakistanin passissa on merkintä uskontokunnastani, pastori sanoo.
Itkevän miehen edessä pöydällä on poliisilta Helsingistä saatu englanninkielinen tiedote erilaisten tukien loppumisesta, koska perhe ei ole saanut turvapaikkaa tai muuta lupaa oleskella Suomessa. Käytännössä paperi kytkeytyy kehotukseen poistua maasta. Pastori on huolissaan perheensä turvallisuudesta, siksi jutussa ei mainita heidän nimiään.
Olemme Oravaisten vastaanottokeskuksessa Pohjanmaan rannikolla. Sen rakennukset sijaitsevat pienen kaksikielisen kirkonkylän laitamilla.
Pastori, hänen puolisonsa sekä 11- ja 7-vuotiaat lapset saapuivat Suomeen vuoden 2014 syksyllä.
Perhe on majoitettu nukkavierussa punatiilisessä kaksikerroksisessa kerrostalossa sijaitsevaan pieneen, karuun kaksioon. Huoneistossa on vain sängyt ja muutama pöytä. Samassa rakennuksessa asuu kymmeniä turvapaikkaa hakevia perheitä. Olohuoneen seinällä on lasten paperiarkille piirtämä yksinkertainen risti.
Pastori nojaa kyynärpäillään pöytään. Pienessä kaksiossa tuoksuu herkullisesti keittokomerossa valmisteilla oleva aasialainen ruoka. Perheen tarina on kertomus siitä, minkälaista kristittyjen elämä voi olla islamilaisessa Pakistanissa.
”Miksi pudotit kirjan?”
Pastori ja hänen vaimonsa hoitivat vielä kaksi vuotta sitten työkseen pientä 60 hengen helluntaiseurakuntaa Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa. Työ oli antoisaa ja perhe tuli hyvin toimeen.
Eräänä päivänä yli kaksi vuotta sitten perheen poika pudotti koulussa vahingossa pulpetilta lattialle kirjan. Hän oli luokkansa ainoa kristitty.
Kirja sattui olemaan profeetta Muhammedin elämäkerta, jota valtionkin kouluissa käytetään oppikirjana. Muut pojat kerääntyivät hänen ympärilleen suuttuneina.
– Miksi pudotit kirjan lattialle? Etkö kunnioita islamia ja profeettaa? sinkoilivat tiukat kysymykset.
Asia olisi kenties jäänyt sikseen, mutta erään pojan isä oli paikallinen islamilainen uskonoppinut, mullah. Hän tuli kouluun ja antoi papin pojalle selkäsaunan.
– Sen jälkeen poikani alkoi pelätä eikä enää mennyt kouluun, pastori kertoo.
Koulun rehtori varoitti häntä, että mullah saattaisi jopa uhata papin henkeä.
– Tällaisessa tilanteessa me Pakistanin kristityt emme voi tehdä mitään, koska maamme jumalanpilkkalaki on täysin mullahien käsissä. Mutta minä en ikinä ole pilkannut islamia millään tavalla.
Pakistanin jumalanpilkkalaki mahdollistaa täydellisen mielivallan maan ei-islamilaisia vähemmistöjä kohtaan.
Pastori kertoo, miten pari kuukautta myöhemmin samainen mullah tuli katuravintolassa hänen luokseen syytöksiä singoten. Tilanne uhkasi muuttua käsirysyksi. Sivulliset puuttuivat siihen ja pastori pääsi pakenemaan kotiinsa.
– Jos ihmiset olisivat tienneet, mistä me keskustelimme, he olisivat kääntyneet minua vastaan ja tappaneet minut. Meidän Pakistanin kristittyjen ainoa virhe on se, että olemme kristittyjä. Jos asetumme mullaheja vastaan, poliisi on heidän puolellaan.
Uusi turvapaikkahakemus
Episodin jälkeen pastori yritti jatkaa työtään, mutta painostus jatkui. Pian hänen ja hänen vaimonsa kimppuun käytiin heidän kotonaan. Heitä hakattiin ja vaadittiin kääntymään islamiin.
– Pyysin viikon miettimisaikaa. Kun se myönnettiin, pakenimme Turkin kautta lentäen Suomeen. Jätimme Pakistaniin kaiken.
Suomessa perhe haki turvapaikkaa. Pisimpään he ovat odottaneet päätöksiä Oravaisissa. Migri eli Maahanmuuttovirasto antoi kieltävän päätöksen jo viime vuonna. Päätöksen mukaan Pakistan on perheelle turvallinen. Helsingin hallinto-oikeus hylkäsi valituksen asiasta tämän vuoden kesällä. Perhe on anonut valituslupaa.
Tuorein käänne asiassa ovat Pakistanista saadut uudet todisteet tilanteen vaarallisuudesta pastorille. Siksi perhe on juuri jättänyt uuden turvapaikkahakemuksen.
Perheen lapset ovat käyneet koulua Oravaisissa. Poika viihtyy neljännellä luokalla ja puhuu suomea jo hyvin. Vanhemmat ovat saaneet tehdä vapaaehtoistyötä, mutta enimmäkseen elämä on odottamista.
Pastori kertoo koko perheen olevan jännittynyt ja masentunut. Hermot ovat kireällä. Odottaminen ja pelko käyvät voimille. Lääkkeitä kuluu. Eniten hän on huolissaan lapsistaan, jotka kärsivät vanhempien väsymyksestä.
”Miksi emme saa oikeutta?”
Jos paluu Pakistaniin on edessä, tilanne muuttuu pastorin mukaan mahdottomaksi. Lapset eivät tahdo mennä enää pakistanilaiseen kouluun, jossa kristittyjä painostetaan.
– Suomalaiset ystävät ovat luvanneet huolehtia lapsieni koulunkäynnistä, jos minulle tapahtuisi jotakin.
Hän ei laske leikkiä. Hän kertoo, että perheen paon jälkeen hänen iäkäs isänsä tapettiin tämän yrittäessä sovitella pastoripoikansa asiaa mullahien kanssa. Mukana ollut pastorin sisar katosi samassa nujakassa.
Pastori on ahdistunut. Hän ei ymmärrä, miten kristittyyn Suomeen paenneet kristityt voisivat joutua palautetuiksi ilmeiseen vaaraan.
– Suomi on oikeudenmukainen yhteiskunta. Miksi me emme saa oikeutta?
Tämän perheen suuri toive olisi lupa jäädä Suomeen. Tämän syksyn aikana selviää, miten heille käy. Siihen saakka on odotettava.
Kuva: Jyrki Johannes Tervo. Perheen uutta oleskelulupa-anomusta siivittää nyt myös Kokkolassa viikonvaihteessa pidetyn Kyrkhelg-tapahtuman yli tuhannen osanottajan allekirjoittama, presidentti Sauli Niinistölle osoitettu vetoomus.
Ilmoita asiavirheestä