Tuomo Pentikäinen Kirkkonummelta toivoo, että kirkko ei marginalisoidu henkiseksi huoltoyhtiöksi. Hän paljastaa käyneensä ensimmäisen luottamushenkilövuoden ajan väärän valtuustoryhmän valmistelukokouksissa.
Kuka olet? Millaisessa luottamustehtävässä palvelet?
Olen Tuomo Pentikäinen Kirkkonummelta. Olen Kirkkonummen Suomalaisessa seurakunnassa seurakuntaneuvostossa sekä yhtymämme valtuustossa. Toimin myös taloudellisessa jaoksessa, joka suunnittelee talousasioitamme. Lisäksi olen jäsenenä meidän ja Helsingin seurakuntayhtymän yhdessä omistaman varsin ison kiinteistöyhtiön hallituksessa.
Miksi lähdit seurakunnan luottamushenkilöksi? Mihin haluat vaikuttaa?
Kyllä minä tulin tähän toimintaan ihan pelkästään sen vuoksi, kun pari ystävää sitkeästi pyysivät mukaan. Suostuin lopulta ehdokkaaksi ja ajattelin, että talousasiat ovat minulle tuttuja samoin kuin strategiatyökin, joten ehkä näillä tiedoilla olisi käyttöä seurakunnassakin.
Kuinka kauan olet ollut seurakunnan luottamushenkilönä?
Minulla tulee nyt neljä vuotta täyteen.
Millaiset ominaisuudet ovat luottamushenkilölle tärkeitä? Kenelle tehtävä sopii?
En ole mikään erityisen aktiivinen seurakuntalainen. Minulle on ollut hirveän avaavaa nähdä luottamushenkilönä, miten valtavan laajaa työtä kirkossa tehdään. Ilman tällaista vähän ”sattumapestiä” luottamushenkilönä luulen, että kuvani kirkosta olisi jäänyt paljon ohuemmaksi. Toivoisin, että mahdollisimman moni muukin voisi kokea vastaavan ”sattuman”.
Varmaan on tärkeää, että näissä tehtävissä on kykyä empatiaan ja halua vaikuttaa yhteisiin asioihin sekä herkkyyttä arvioida asioiden moraalista puolta ja oikeutusta. Ja toki tärkeää on myös valmius johdonmukaiseen päätöksentekoon.
Mitä ajattelet uskonnon ja politiikan yhdistämisestä?
Otan esimerkin ulkomailta. Olen ollut melko paljon Yhdysvalloissa, jossa uskonnollinen retoriikka ja argumentointi ovat osa normaalia poliittista keskustelua ja päätöksentekoa. Aluksi se tuntui aivan sopimattomalta, mutta aika äkkiä se alkoi tuntua aivan luonnolliselta.
Jos ylätasolla liikutaan, niin kyllähän arvot liittyvät politiikkaan aivan elimellisesti ja uskontoa ei voine erottaa helposti arvoista. Eli sikäli näen, että on turha puhua niiden yhdistämisestä, kun ne ovat jo muutenkin limittyneet tiiviisti toisiinsa. Näin pitääkin olla.
Mutta se taas on tuntunut hyvältä, että vaikkapa valtuustossamme ei ole poliittisilla kannoilla ollut oikeastaan mitään väliä. Teenpä nolon paljastuksen: Kun minut valittiin noviisina valtuustoon nelisen vuotta sitten, kävin ensimmäisen vuoden vahingossa väärän valtuustoryhmän valmistelukokouksissa! Ei siinä tainnut olla mitään ongelmaa, mutta onhan se aika noloa.
Pahimmillaan uskonnollisissa piireissä, konservatiivisissa varsinkin, uskonto saattaa tietysti kääntyä ahdistavaksi, niin että esimerkiksi aletaan painostaa uskonnon varjolla tekemään tietynlaisia poliittisia valintoja. Silloin tietysti ollaan menty sopimattomalle alueelle.
Mikä on ollut sinulle vaikein päätös luottamushenkilönä? Entä mieluisin?
Tämä noviisikauteni on mennyt lopulta melko leppoisasti. Taloushaasteita ja jäsenkato-ongelmia meilläkin on, mutta positiivisessa hengessä ja yhteistuumin näitä on kohdattu. Ehkä jotkin henkilösuhteisiin liittyvät HR-haasteet ovat olleet vaikeimpia. Kirkko on haastava työyhteisö.
Mieluisimpina päätöksinä olen kokenut työmme Helsingin seurakuntayhtymän kanssa kiinteistöjen kehittämisessä. Tämä saattaa kuulostaa kauhean maalliselta, mutta ajattelen, että on hyvä, että kirkon kaltainen eettinen omistaja tuo toisenlaisen näkökulman myös kovaan bisnesmaailmaan. Jos eettisen omistajan ääntä ei lainkaan kuulu, on iso riski, että kirkko marginalisoituu henkiseksi huoltoyhtiöksi ja yhteiskunnan kova ydin toimii vain kovilla markkinatalouden ehdoilla.
Siksi kannustankin kovasti seurakuntia lähtemään mukaan eettisesti kestävään ja näkyvään omistukseen ja kiinteistökehitykseen. Soisin myös, että kirkon eläkerahojen sijoitustoimintaa käytettäisiin nykyistä tehokkaammin ”vipuna” käytäessä keskustelua finanssimaailman eettisyydestä.
Ajan joka päivä Kirkkonummen vanhan harmaakivikirkon ohi ja mietin, että se on ollut ydin, jonka ympärille tämä kunta on jo vuosisadat rakentunut. Nyt olemme marginalisoituneet tästä roolista – ehkä hyväkin niin. Mutta esimerkiksi noissa edellä mainitsemissani asioissa meillä olisi mahdollisuus toimia nykyistä vahvemminkin ”valona ja suolana”.
Mitä kirkon jäsenyys sinulle merkitsee?
Kyllä kirkko on tärkeä sekä pitkänä teologisena jatkumona että yhteisönä. Yhdysvalloissa ollessani on ollut kiinnostavaa seurata ja osallistuakin sikäläisten uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Suomen vuosisatainen kirkon historia ja korkeatasoinen teologinen opetus ovat asioita, joita kunnolla opin arvostamaan vasta nähtyäni, ettei kaikkialla näitä todellakaan ole.