K ja k: Kolehtikapina kytee vieläkin Helsingin Kalliossa

KolehtihaaviHeikki Ahonen Kirkko ja kaupunki -lehden mukaan.

Ahosen mielestä kirkkohallituksen pitäisi luovuttaa seurakunnille lisää päätösvaltaa kolehdin kannossa. Vuosittaisia kolehtipyhiä on noin 75, kolehtikohteista noin puolet päättää kirkkohallitus.

– Jos kohde on hyvä, kolehti kannetaan seurakunnassa mielellään. Mutta kiista jatkuu, jos kolehteja on pakko kerätä järjestöille, joiden toimintaa seurakunta ei halua tukea, Ahonen sanoo lehdelle.

Kallion seurakuntaneuvosto ja kirkkoherra olivat jokin aika sitten eri mieltä siitä, onko seurakunnan kerättävä kirkkohallituksen pakolliseksi määräämä kolehti Suomen Raamattuopistolle. Kolehti kerättiin seurakuntaneuvoston vastuksesta huolimatta, kun Ahonen katsoi viisaaksi noudattaa kirkkolakia ja kirkkohallituksen kolehtilistaa.

K & k:n mukaan kirkkoherra ehdottaa, että kirkkohallitus ei määräisi, vaan pelkästään suositteli kolehtien saajiksi järjestöjä, joiden suhtautuminen naispappeuteen tai seksuaalivähemmistöihin poikkeaa merkittävästi kirkon virallisesta linjasta.

Kirkkohallitus hyväksyi viime viikon täysistunnossaan kolehtien määräytymisperusteet. Ensimmäisenä ovat pakolliset, tiettyyn päivään sidotut kolehdit ja toisena pakolliset, seurakunnan harkinnan mukaan tiettynä ajanjaksona kerättävät kolehdit. Kolmantena tulevat suosituskolehdit, joita seurakunta voi halutessaan sijoittaa kolehtipyhille, joista se itse päättää.

Kirkkohallitus linjasi lisäksi, että määrätty kolehti tulee kantaa seurakunnan kaikissa kirkoissa, eikä kolehdin kantopäivää voi muuttaa ilman painavaa syytä.

Kolehdeista on keskusteltu vilkkaasti Älä alistu! -kampanjan jälkeen.

Kirkko ja kaupungin uutinen

Lue myös: Kevään kirkollinen keskustelu johti kolehtikriteerien tarkentamiseen

Edellinen artikkeliUrkuyö ja Aaria vauhtiin helatorstaina Espooossa
Seuraava artikkeliTemppeliaukion kirkko avautuu yleisölle

Ei näytettäviä viestejä