
Viime vuonna Unelma Forsberg liittyi Jyväskylän seurakunnan 12–16-vuotiaille suunnattuun kirjepyhäkoulun jatko-osaan Pyhäposseen. Hän saa seurakunnasta maksuttoman kirjeen postitse kotiinsa kerran kuukaudessa. Forsberg kertoo mielellään Pyhäposse-kokemuksestaan Kotimaalle äitinsä Hanna Vainionpään kanssa.
– On mukavaa saada Pyhäposse-kirje, avata ja katsoa, mitä hienoja kannustuslauseita siellä on. Kirje piristää päivää, odotan aina seuraavaa kirjettä. Kiinnitän ensimmäisenä huomiota kuviin ja tehtäviin, joita on hauska ratkoa, Forsberg kertoo.
Hanna Vainionpää vei tyttärensä pienestä pitäen Vaasan suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan toimintaan. Forsberg kävi siellä pyhäkoulua ja kirjepyhäkoulua, osallistui Lucia-kulkueeseen ja lauloi kuorossa. Perhe on osin ruotsinkielinen.
He muuttivat Jyväskylään loppuvuodesta 2019. Forsberg aloitti saman tien kirjepyhäkoulun. Jyväskylän seurakunnassa hän osallistui Kymppisynttäreille, ja on ollut useampana vuonna mukana joulukuvaelmassa esimerkiksi enkelinä ja paimenena. Forsberg kuuntelee kännykästä Raamatun kertomuksia lapsille ja lukee Raamattu-sovellusta.
– Nuoret voivat oppia kristinuskoa kotoa käsin Pyhäpossen avulla. Siinä parasta on muistutus kuulumisesta kirkkoon ja olemisesta osa seurakuntaa, Forsberg pohtii.
Lapset ja nuoret eivät saa paljoa postia. Pyhäposse-kirje on erityinen juttu, juuri heitä varten.
PYHÄPOSSE-IDEAN KEKSI alun perin lastenohjaaja Riitta Haaparanta-Kocabiyik vuonna 2022. Toimintaa ovat kehittäneet Jyväskylän seurakunnan nuorisotyönohjaajat Marika Pasanen, Satu Harjula ja Outi Huhtajärvi. Pyhäposse-kirje muistuttaa Pasasen mukaan elämästä kännykän ulkopuolella. Toisaalta se tarjoaa myös sellaista tekemistä, johon kännykkää voi käyttää.
– Lapset ja nuoret eivät saa paljoa postia. Pyhäposse-kirje on erityinen juttu, juuri heitä varten, Pasanen sanoo.
Kirjepyhäkouluun osallistuu Jyväskylässä yli kaksisataa lasta, ja Pyhäpossessa on mukana yhdeksänkymmentä nuorta. Viime syyskuussa Pyhäpossen työryhmä sai Suomen Pyhäkoulun Ystävien (SPY) Vuoden Sädekehä -palkinnon ansiokkaasta pyhäkoulutoiminnasta.
– Kirkossa 12–14-vuotiaat ovat ikäryhmä, jolle on kaikkein haastavinta löytää mielekästä tekemistä ja kutsua mukaan. Pyhäposse osuu juuri heihin. Kirje madaltaa kynnystä osallistua, vaikka osa kokisi tyhmäksi tai vähän noloksi lähteä seurakunnan toimintaan. Eräs pyhäposselainen kertoi hyppivänsä riemusta kirjeen tullessa kotiin.
Kirje madaltaa kynnystä osallistua, vaikka osa kokisi tyhmäksi tai vähän noloksi lähteä seurakunnan toimintaan.
KAHDEKSANSIVUISESSA KIRJEESSÄ on puuhaa, yllätyksiä, tehtäviä, Raamatun kohta, rukous sekä linkkejä gospel-kappaleisiin ja seurakunnan tapahtumiin. Pyhäposse-nimen ja ilmeen takana on seurakunnan graafinen suunnittelija Anni Suuronen.
Tänä vuonna kirjeiden teemana on ollut Raamatun henkilöt. Työryhmä pyrkii linkittämään Raamattua nuorten oman elämän kysymyksiin.
– On hienoa, jos nuori pystyy itse miettimään, mitä ajattelee asiasta, millä lailla Jumala puhuu minulle, mitä merkitystä tällä on omassa elämässäni. Haluamme, että nuorilla on vapaus pohtia omaa Jumala-suhdettaan ja uskontoon liittyviä asioita, Pasanen kertoo.

Muutaman kerran vuodessa Pyhäpossessa on kilpailuja Padletin ja QR-koodin kautta. Palkinnot työryhmä miettii nuoria oikeasti houkutteleviksi. He suunnittelevat tekemistä mahdollisimman monenlaisille tyypeille ja toivovat nuorten itsensä innostuvan sisällön tuottamisesta.
– Osalla nuorista on aika paljon haasteita ahdistuksen tai isojen väkijoukkojen suhteen. Pyhäpossen kautta saa yhteyden porukkaan, johon voi kuulua, vaikka ei itse pystyisi olemaan fyysisesti läsnä.
Lue myös:
Suomen suurimmassa seurakunnassa vaihtuu sekä kirkkoherra että hallintojohtaja − katso hakijat
Ilmoita asiavirheestä
