Jyri Komulainen blogissa: Vaikea väittää, että Jumala toimisi vain kristillisen kirkon sisällä

Jumala toimii maailmassa jo ennen kirkkoa ja sen ulkopuolella, piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä julkaistavassa kirkon työntekijöiden Rajalla-blogissa.

Komulaisen mukaan ajatus on tyypillinen globaalin etelän kristityille, mutta sitä on vaikea löytää selkeänä kirkon sisäisten kiistojen tuloksena syntyneestä luterilaisesta perinnöstä.

Komulainen huomauttaa, että vaikka Paavali on valmis kritikoimaan ateenalaisten uskontoa, hänen mukaansa Jumala on jo läsnä ateenalaisten elämässä. Toisaalta hindutraditiossa on Komulaisen mukaan aina esiintynyt profeetallisia ääniä, jotka muistuttavat, että Jumala on kyllä kohdattavissa kivisen tai metallisen patsaan kautta mutta ei tyhjene tähän.

”Kannattaakin ajatella nyt ortodoksisen ikonin teologiaa, sillä hindulaisten alttarihahmojen tapauksessa on kyse tällaisten tulkintojen mukaan jostain samankaltaisesta: kuva toimii rukouksen välikappaleena, mutta vain ikkunana jumalalliseen todellisuuteen, joka on kuvan ”takana” läpäisten koko todellisuuden.”

Komulainen toteaa, että luterilainen perintö on usein painottanut negatiivista puolta ihmisen luontaisesta uskonnollisuudesta. On karsastettu uskonnollisuuden vinoutumista ”kuvainpalvonnaksi” tai ”turhanpäiväiseksi hokemiseksi”.

Komulainen huomauttaa, että luterilaiset reformaattorit olivat aikansa lapsia ja elivät kristillisen yhtenäiskulttuurin keskellä. Näin he eivät edes voineet tuntea muiden uskontojen seuraajien hurskautta.

”Meidän kohdallamme on toisin. Esimerkiksi Helsingistä löytyy islamilaisia rukoushuoneita, hindulaisia sekä buddhalaisia temppeleitä, synagoga ja jopa sikhien gurdwara, joiden hurskauselämään etenkin kirkon työntekijöiden olisi hyvä joskus tutustua”, Komulainen kannustaa.

”Ainakin omat kokemukseni toisten uskontojen pyhillä paikoilla ovat olleet sellaisia (niin kotimaassa kuin kaukomaillakin), että on hyvin vaikea enää väittää Jumalan toimivan vain kristillisen kirkon sisällä. Saati että sielläkin vain puhtaassa sanan saarnassa ja sakramenteissa, kuten luterilaiset perinteisesti ajattelevat.”

Komulainen siteeraa anglikaanista lähetysteologia Max Warrenia. Tämä totesi, että kirkon missiona ei ole ”viedä Kristusta jonnekin, jossa hän ei ole, vaan mennä maailmaan ja havaita Kristus jo siellä”.

”Kun puhumme kirkosta ja kirkon missiosta, lähtökohtana on, että kirkko on lähetetty maailmaan, jossa Jumala jo on ja vaikuttaa.”

Kuva: Jani Laukkanen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

Edellinen artikkeliGuardian: Intialainen kulttijohtaja tuomittiin kahdesta raiskauksesta – mellakoissa kuoli ainakin 38
Seuraava artikkeliAsiantuntija: Kirkolle perheet eivät ole taloudellisen kasvun keppihevosia

Ei näytettäviä viestejä