Ruotsalainen pappi Jonatan Edlund elää luontoa säästäen ja ruotsinsuomalaisia palvellen. Hän polkee 30 kilometrin pituisen matkan työpaikalle nojapyörällään kinnerillä tai köröttää bussilla. Lentämiseen hänellä ei ole tarvetta, koska fillaristiyhteisöön kuuluminen tuo koko maailman kylään heille.

Kun Jonatan Edlund, 50, kävi lukiota 1990-luvulla, hänen kiinnostuksensa ympäristöasioihin heräsi. Koulun siivooja heitti kaiken paperin sekajätteeseen. Jonatan ja hänen luokkatoverinsa Josefin olivat sitä mieltä, että paperi pitäisi kierrättää. Niinpä he muodostivat ryhmän ”pappskallarna” eli pahvipäät ja alkoivat kerätä paperia.

– Olin kiinnostunut vihreistä arvoista ehkä siksi, että vanhempani olivat poliittisesti aktiivisia vasemmistolaisia, Edlund kertoo.

Viljavalla maaseudulla keskellä Etelä-Ruotsia leipä ei ollut Jonatanin lapsuudessa leveää kaikille. Hän kertoo olleensa lapsena kasvissyöjä puoliksi pakosta, koska perheessä ei ollut varaa ostaa lihaa.

–Vanhempani eivät olleet suorastaan köyhiä, mutta heidän eronsa jälkeen olin enimmäkseen äidin kanssa. Silloin ei todellakaan eletty leveästi. Oli mietittävä mitä tarvitsen ja voinko käyttää käytettyä uudelleen. Tällainen kohtuuden näkökulma sopii hyvin myös teologiseen ajatteluuni.

Monet vastuun kantamisesta kertovat kohdat Raamatussa antavat Edlundille voimaa ja motivoivat luomakunnan varjelemiseen. Esimerkiksi Isä meidän -rukouksessa rukoillaan anteeksi velkoja, ”niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa”.

– Meidän sisäinen vastuumme hyvän tekemiseen pitää liittyä saumattomasti ulkoiseen vastuuseen olla hyviä Jumalan luomakunnan hallitsijoita, hän tiivistää.

Pyöräillen 12 000 kilometriä vuodessa

Edlund on toiminut viimeiset 17 vuotta pappina Karlskogan seurakunnassa, Södra Bergslagenin pastoraatissa. Tapaamme haastattelun merkeissä hänen kotonaan Vintrosassa.

Koti on hänen vaimonsa vanhempien talo, jota ympäröi avara tontti, kanala, ulkorakennukset ja itse rakennettu sauna, jonka nurkalla liehuu ruotsinsuomalaisten lippu.

Kanoja on seisemän ja lisäksi yksi valkoinen kukko. Kananmunia saadaan näin omasta takaa. Kukon nimi on Muumimamma. Muidenkin kotkottajien nimet ovat Muumilaaksosta. Muumihahmot ovat Edlundille tuttuja lapsuudesta asti.

Työpaikalle Karlskogaan, jossa sijaitsevat kirkko ja toimisto, on matkaa noin 30 kilometriä. Edlund on iloinen siitä, että sai 17 vuotta sitten töitä paikasta, jonne pääsee julkisilla. Jos hän ei pyöräile koko työmatkaa, hän käyttää bussia, ja polkee silloinkin pysäkille pari kilometriä kokoontaitettavalla pyörällään.

Vanha auto taloudessa on, mutta tarve sen käyttöön on hyvin pientä. Sähköautoa perheeseen ei ole hankittu, koska Edlundien ajokilometreillä se ei olisi taloudellisesti järkevää.

– Emme ole koskaan kuskanneet lapsiammekaan kaiken maailman harrastuksiin.

Edlund pyöräilee vuodessa jopa 12 000 kilometriä, koska tekee silloin tällöin satojen kilometrien reissuja. Kolmipyöräistä nojapyörää kinneriä polkiessa pysyy kunto hyvänä. Nuorempana Edlund pelasi jalkapalloa ja kilpaili yleisurheilukentilläkin pääasiassa kolmiloikassa.

Edlundin pisin yksittäinen pyöräretki vuonna 2022 oli pituudeltaan 1500 kilometriä. Toukokuussa 2025 hän puolestaan polki Uumajan kautta Vaasaan ja Kaskisiin, jossa hän teki kymmenen päivän harjoittelujakson seurakunnassa sekä suomeksi että ruotsiksi. Samalla hän tutustui Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työhön.

Sitten taas lihasvoimin Kustaviin ja lautalla Ahvenanmaalle ja takaisin Ruotsiin. Matkamittariin kertyi kaikkiaan peräti 1700 kilometriä.

Jumala luo koko ajan uutta, mutta ei lisää

Jonatan Edlund ei koe tarpeelliseksi osallistua mielenosoituksiin ympäristön puolesta tai ydinvoimaa vastaan. Hän tekee mieluummin omilla valinnoillaan tässä ja nyt sen, mitä voi.

Talo lämpiää pelleteillä, puuteollisuuden jätteestä tehdyllä polttoaineella, sekä aurinkopaneeleilla. Ruoka laitetaan itse, eineksiä ei osteta. Biojätteet kompostoidaan ja kaupasta ostetaan vain se, mikä on välttämätöntä. Kun pitää ostaa uutta, panostetaan laatuun, joka kestää käytössä pitkään.

– Valinnat, kuten kanalan perustaminen, ovat seurausta perheemme omaksumasta ajattelutavasta. Toivottavasti olen esimerkilläni vaikuttanut myös kolmeen nyt jo aikuiseen lapseeni, heidän valintoihinsa ja elämän arvoihin, Edlund sanoo.

”Jumala löytää aina uusia ratkaisuja. Se on Vanhan testamentin punainen lanka.”

Kannustusta luomakunnan varjelemiseen löytyy myös Raamatusta. Yksi sen perusajatuksista on, että Jumala luo aina uutta. Edlund kertoo kuoronjohtajaystävästään, jonka kanssa he ovat pohtineet, millainen paikka taivas on.

– Hän sanoi, että taivaassa lauletaan aina uutta laulua. Siis laulua, jota ei ole kuultu koskaan aikaisemmin. Se on mielestäni hieno ajatus ja kertoo siitä, miten Jumala toimii. On muunnelmia ja uusia harmonioita, aina jotain uutta.

Vaikka Jumala luo uutta, ei tarkoita Edlundin mukaan sitä, että Jumala loisi koko ajan jotain lisää. Uuden ei tarvitse olla materiaa, vaan vaikkapa uusia ajatuksia. Jumala ei ole taloudellisen kasvun Jumala. Mieluummin kohtuuden ja kestävän kehityksen Herra.

– Jumala löytää aina uusia ratkaisuja. Se on Vanhan testamentin punainen lanka. Jumala luo ihmisen, joka sössii kaiken. Sitten he saavat uuden mahdollisuuden alkaa alusta. Sitten Kain tappaa Abelin, ja niin jatkuu läpi koko Vanhan testamentin. Jumala antaa jotain uutta, kun ihminen pilaa sen hyvän, jonka hän on saanut.

Eläimiä lähietäisyydeltä

Jonatan Edlundin mukaan Jumala on siis mahdottoman innokas luomaan uutta ja löytämään uusia mahdollisuuksia.

– Rakastan tätä ajatusta, koska väsyn nopeasti saman toistamiseen. Minussa on adhd:n piirteitä.

Miten sitten jaksat polkea maantietä tuntikausia kinnerillä?

– Pitkäkestoisesta suorittamisesta tulee hyvä olo. Minustakin tulee kestävämpi ja ehkä saan elää terveenä pidempään.

Matkoilla on aina myös jokin päämäärä.

– Halusin äskettäin käydä suomalaisen kansanmusiikkiyhtye Tuulettaren konsertissa Bålstassa, jonne on 180 kilometriä. Menin sinne kinnerillä. Sieltä poljin Linköpingiin poikaani tapaamaan. Kolmessa päivässä tuli 560 kilometriä ilmaista kyytiä.

Edlund kertoo luontoelämyksistä, joita on kinnerillä ajaessaan kokenut. Hän on nähnyt puolimakuulla polkiessaan lähietäisyydeltä eläimiä peuroista kettuihin ja melkein törmännyt hirveenkin.

– Kerran merikotka liiteli vain parikymmentä metriä yläpuolellani, ja olen nähnyt metsot soitimella tien varressa.

Ekosysteemi selviää kyllä

Oletko huolissasi maapallon tulevaisuudesta?

Kysymys hiljentää vuolaasti asioita selittävän papin hetkeksi. Sitten Jonatan Edlund vastaa sekä kyllä että ei.

– En ole huolissani, koska luonto ja Jumalan luoma ekosysteemi pääsee kyllä jotenkin tasapainoon pahimmassakin tilanteessa. Sen sijaan olen huolissani käsittämättömästä ylikulutuksesta ja luonnonvarojen riistämisestä, joka ehkä ajaa ekosysteemin pois raiteiltaan. Sen korjautuminen kestäisi tosi kauan.

Edlund toteaa, että hänenkin elintasonsa on liian korkea maailman enemmistöön verrattuna. Hän kertoo Pohjois-Ruotsissa asuvasta ystävästään Urpo Taskisesta, joka alkoi 15 vuotta sitten kärsiä ilmastoahdistuksesta.

– Hän alensi elintasoaan, hankki kaksi kinneriä ja polkee niillä nyt kesät talvet pohjoisen olosuhteissa. Taskinen osoitti minulle, että elintasoa laskienkin voi elää hyvää elämää. Ilmastoahdistus voi olla myös hyvä asia. Kun ei tule astronauttia, tulee velonautti, Edlund lohkaisee.

”Kuolen kuitenkin. On parempi etsiä rohkeutta tässä ja nyt kuin jättää elämä elämättä.”

Edlund kertoo ihmisten kyselevän häneltä, eikö hän pelkää liikenteessä kinnerinsä kanssa.

– Jos pelkäisin, lopettaisin heti.

– Toisaalta: Pelkäänkö maailmanloppua? Kyllä, mutta enhän minä silti lopeta elämistä.

Hän siteeraa ruotsalaisen artistin Tomas di Levan laulua.

– ”Även de som inte vågar leva dör nån gång.” Se on naulan kantaan. Nekin, jotka eivät uskalla elää, kuolevat joskus.

– Kuolen kuitenkin. On parempi etsiä rohkeutta tässä ja nyt omalla paikallaan, siinä missä on.

Ajatus yhdestä kielestä ja kulttuurista on mieletön

Jonatan Edlundin toimenkuvaan Karlskogassa kuuluu ruotsinsuomalainen seurakuntatyö koko Karlstadin hiippakunnassa. Sen lisäksi hän on kirkkoherran varahenkilö.

Hoitaakseen ruotsinsuomalaisten asioita hän lupasi viran vastaanottaessaan vuonna 2008 opetella suomea. Se oli innostava haaste miehelle, joka osasi jo viittä kieltä ja useiden muiden kielten alkeita, joten härkää sarvista ja suomea opiskelemaan.

Edlund pitää mielellään ruotsinsuomalaisten teettämää t-paitaa, jossa lukee ”Gud talar finska”. Jumala puhuu ruotsalaisten mukaan suomea, koska sen oppimiseen menee ikuisuus.

”Edlund siteeraa musikaali Chessin tekstiä, joka kuvaa hyvin sitä, missä kotimaa on: Maani ainoat rajat kulkevat sydämeni ympärillä.”

Nykyisin Edlund saarnaa suomeksi ja käyttää kieltä harva se päivä. Pihasaunan seinällä liehuu ruotsinsuomalaisten lippu. Tässä on mies, joka heittäytyy haasteisiin täysillä.

Hänen on vaikea ymmärtää niitä Ruotsin kirkon päättäjiä, jotka eivät antaisi suomenkieliselle toiminnalle tilaa. Suomi on Ruotsissa pitkään asuneillekin suomalaisille sydämen kieli. Suomi on synnyinmaa, jonne ei enää haluta muuttaa takaisin, mutta se on rakas. Tällainen kahtaalle vetävä olotila on tyypillinen maahanmuuttajalle ja maastamuuttajalle.

– En minäkään halua muuttaa Suomeen, vaikka rakastan suomen kieltä ja sen tiettyjä sanontoja ja ihmettelen suomalaisia ilmiöitä. Ei Ruotsikaan ole minun kokonaan, mutta pidän sen eri osista. Tornionjokilaakso on minulle läheisempi kuin Skåne, vaikka asuin ja opiskelin Lundissa kuusi ja puoli vuotta.

Edlund siteeraa musikaali Chessin tekstiä, joka kuvaa hyvin sitä, missä kotimaa on: Maani ainoat rajat kulkevat sydämeni ympärillä.

– Tämän tekstin äärellä saatan kyynelehtiä. Tämä kuvaa myös ruotsinsuomalaisuutta. Kaikki ruotsalaiset eivät ymmärrä, mitä on, kun sana koskettaa sydäntä.

– Ruotsin kirkossa monet ovat sidottuja kieroutuneeseen kansallisaatteeseen. Nationalismi on äärimmillään leviävä myrkky. Se on osa kansallisromanttista aatetta, jonka mukaan on yksi valtio, yksi kieli ja yksi kulttuuri. Ajatushan on mieletön, Jonatan Edlund sanoo ja myöntää pulssin kiihtyvän ja kiukun nousevan pintaan tätä sanoessaan.

– Mielipiteeni on vahvistunut, kun olen tehnyt työtä ruotsinsuomalaisten parissa.

Suomenkielinen toiminta Ruotsin kirkon seurakunnissa on hiipunut varsinkin seuduilla, jonne ei enää muuta suomalaisia. Esimerkiksi Karlstadin hiippakunnassa ei ole vahvaa yhteyttä suomalaiseen kulttuuriin kuten esimerkiksi Tukholman seudulla, jossa on vilkas vuorovaikutus suomalaisten kanssa.

– Täällä ruotsinsuomalaisen toiminnan tulevaisuus näyttää kielteiseltä, mutta suomen kieli elää Ruotsissa pitkään. Sillä pitää olla tulevaisuus, Edlund sanoo.

Suomalaisuus on tarttunut Edlundiin paitsi kielen myös saunan kautta. Hän rakenteli pihapiiriin saunan, jota hän mielellään esittelee. Puilla lämpiävä sauna on viikoittaisessa käytössä.

Pyöräilijät polkevat koko maailman kylään

Polkupyöräharrastus, johon kinnerikuskitkin lukeutuvat, on tuonut Edlundille ystäviä läheltä ja kaukaa. Hän kuuluu Warm showers -yhteisöön.

Matkapyöräilyä harrastavien maailmanlaajuisen verkoston kautta polkijat saavat majoittua jäsenistön kodeissa. Tarjolla on ainakin lämmin suihku ja makuupaikka. Ruokaakin saa tarjota, mutta se ei ole velvollisuus.

– Koko maailma tulee meille kylään. Enimmäkseen on ranskalaisia ja saksalaisia. Toissapäivänä meillä oli virolainen pariskunta, ja suomalainen pari vieraili ensi kertaa tänä kesänä. Heidän kanssaan sain puhua suomea.

– On kiva tavata erilaisia ihmisiä, usein tosi mielenkiintoisia, toisinaan rasittavia tyyppejä. Kaikkiaan se on rikastuttavaa, eikä minun tarvitse lähteä kauas. Siksi en aio enää koskaan käyttää lentokonetta, hän sanoo.

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 1/2026.

Lue myös:

Ruotsinsuomalaisten pappi Johanna Suban: Työelämä on inhimillisempää Ruotsissa

Ilmoita asiavirheestä