Kansallistarinastamme Seitsemästä veljeksestä jälleen kerran tehty uusi versio tuo mietteen alkuperäistekstin hengen säilymisestä. Jyväskylän kaupunginteatterin ennakkonäytös pohjautuu ohjaajan, Finlandia-palkitun kirjailijan Juha Hurmeen Seitsemään veljekseen (Teos 2021). Siihen hän on ”suomentanut” Aleksis Kiven vuonna 1870 julkaistun kirjan kieltä paremmin nykypäivänä ymmärrettäväksi kuitenkaan modernisoimatta sitä.
Seikkailukomediassa veljekset vetäytyvät metsään opiskelemaan lukutaitoa ja yhteiskuntaa. Hurmeen versio ei kuvaa suomalaisia miehiä, vaan eläväisiä yksilöitä pienyhteisössä. Juhanin (Piia Mannisenmäki), Laurin (Saara Jokiaho) ja Eeron (Elina Saarela) rooleissa on nainen, mikä tuo oman raikkautensa ja vahvuutensa veljessarjaan. Myös Tuomas (Paavo Honkimäki), Aapo (Sami Ulmanen), Simeoni (Jussi-Petteri Peräinen) ja Timo (Asko Vaarala) sytyttävät kiinnostuksen omina persooninaan fyysisesti ja kielellisesti haastavissa rooleissa.
Veljeksiä kohtaan voi kokea myötätuntoa. Kriisit seuraavat toistaan. Jo heti alkumetreillä kekseliäs, astetta kunnianhimoisempi huumori saa odottamaan lisää. Sitä kuvastaa veljesten kuolleiden vanhempien tapa ”vierailla” näyttämöllä.
ELINA WUETHRICHIN koreografiat mailoineen ja peleineen ovat keskeisessä osassa huumoria ja vauhdikasta kokonaisuutta. Jukolan ja Timolan veljesten tappelukohtauksissa väkivaltaa kuvataan mielikuvituksellisin liikkein, jolloin raakuus ei korostu.
Henna Mustamon rento, nykypäivään soveltuva pukusuunnittelu tukee näytelmän fyysisyyttä ja on osittain kiehtovan arvoituksellinen. Rovasti jääkiekkovarusteissa ei korosta kirkon palvelijan armollista puolta.
Aleksis Kiven alkuperäistekstin tavoin Timo laulaa Oravan laulun äänisuunnittelija Tuuli Kainulaisen uutena sävellyksenä muun kokoonpanon hymistessä kuorona taustalla. Se tuo upealla tavalla Kiveä tähän päivään. Myös Seitsemän miehen voima -rap ja beatboxaus sopivat mainiosti nykypäivän versioon. Veljesten saunan palo kuullaan äänimaailman kautta. Tuukka Toijanniemen harvinaisen pelkistettyä lavastusta ja sen huumoria kuvaa veljesten näytellessä osin myös itse lavasteita, kuten saapasnahkatornia.
JOUKO TURKAN vuonna 1989 ilmestynyttä Seitsemän veljestä -elokuvasovitusta kritisoitiin Kiven hengen rikkomisesta. Hurmeen esityksessä siitä ei ole huolta, päinvastoin. Se syttyy uuteen liekkiin monin eri sävyin, oivaltavin kohtausvalinnoin ja siirtymin. Välillä Taula-Matti (Jukka-Pekka Mikkonen) on kertojana.
Esitystä katsoessa ei voi olla ajattelematta kristinuskon merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kivi kuvasi, miten 1800-luvulla lukutaidottomatkin veljekset tiesivät, mikä oli syntiä. Veljekset kamppailivat oikeiden ja väärien valintojen kanssa. Kristillisyys näkyi niin veljesten omanatuntona, kuin itsensä ja toisten ihmisten määrittelyssä. Se kulki arjessa: joku veljeksistä kiitti Jumalaa, pyysi varjelusta tai apua. Simeonin hengellinen etsintä koskettaa. Näytelmä muistuttaa myös kristinuskon käyttämisestä vallan ja häpäisyn välineenä.
Näyttelijänäkin työskennelleen Hurmeen teatteriura alkoi Jyväskylän Ylioppilasteatterissa ja Yövieraat-teatteriryhmästä 1980-luvun alkupuolella. Hurmeen mieleenpainuva Seitsemän veljestä on yksi hänen viimeisistä ammattiteatteriohjauksistaan. Esitys päättyy juhlavasti mustavalkoiseen mykkäfilmiin.
Lue myös:
Nuremberg on poukkoileva ja paikoin rautalangasta vääntävä oppitunti
Ilmoita asiavirheestä