Johanna Hurtigille tiedonjulkistamisen valtionpalkinto

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Johanna
Hurtigille on myönnetty tiedonjulkistamisen valtionpalkinto teoksesta Taivaan taimet. Vastapainon kustantama kirja käsittelee vaikuttavasti lasten asemaa ja heihin kohdistuvaa väkivaltaa uskonnollisessa yhteisössä ja perustuu tutkimukseen, jonka kohteena on vanhoillislestadiolainen liike. Tutkimus sai aikaan laajaa julkista keskustelua jo ennen kuin se valmistui.

Hurtig on lestadiolaistaustainen sosiaalityön tutkija, jonka väitöskirja käsitteli lastensuojelua. Hänen tutkimuksensa aineistona on liki 180 väkivaltakertomusta, joista valtaosassa oli kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tekijä löytyi yleensä perheenjäsenten tai muiden lähiomaisten joukosta tai muutoin uhrin arkiympäristöstä. Tekijällä oli usein uhriinsa auktoriteetti- tai kasvattaja-asema.

Tapauksia kertyi Suomessa yli 60 paikkakunnalta, minkä lisäksi tutkijalle lähetettiin kertomuksia Ruotsin ja Pohjois-Amerikan lestadiolaisyhteisöistä. Kertojat olivat aikuisia, ja osa hyväksikäyttötapauksista oli kaukaa menneisyydestä, osa muutaman vuoden takaa.

Tapauksia analysoidessaan Hurtig korostaa yhteisön vastuun näkökulmaa. Monet teoksessa esitetyistä huomioista ovat laajennettavissa koskemaan syrjittyjen asemaa muissakin yhteisöissä, kuten kouluissa, työpaikoilla tai harrastuspiireissä.

Hurtig korostaa, että hyväksikäyttötapauksissa tarvitaan sekä juridista että yhteisöllistä käsittelyä. Hänen tavoitteenaan ei ole ollut liata vanhoillislestadiolaista liikettä vaan tervehdyttää sitä.

Vanhoillislestadiolainen liike esitti lopulta kollektiivisen anteeksipyynnön ihmisille, jotka olivat joutuneet lapsena liikkeen piirissä seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi.

Taivaan taimet sai myös Vuoden tiedekirja 2013 kunniamaininnan.

Katso tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saajat 2014

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliAjassa elävät seurakunnat osallistuvat joukkoistamiseen
Seuraava artikkeliSeurakuntavaaleissa voi äänestää myös mierontiellä

Ei näytettäviä viestejä