Pahojen henkien karkotus on ollut suomalaisessa luterilaisuudessa varsin tuntematonta maaperää, vaan ei ole enää. Työparina toimivat papit Lea Kujanpää ja Eero Junkkaala kertovat, että avun tarvitsijoita on yhä enemmän. Kirkon julkisessa keskustelussa aihe on heidän mukaansa tabu.

Lea Kujanpää saapuu haastatteluun hieman vastentahtoisesti. Hänen seuranaan on Eero Junkkaala. Kujanpää miettii, miten asetella sanansa. Kyseessä on herkkä asia, jolle kaksikko ei ole kaivannut julkisuutta. Nyt Kujanpää on kuitenkin kirjoittanut henkimaailman kohtaamisesta kirjan Ettei tarvitse pelätä (Karas-Sana 2023).

Kujanpää oli pappina Helsingin Pitäjänmäen seurakunnassa, kun hänen luokseen alkoi tulla ihmisiä, jotka kokivat ongelmia henkivaltojen kanssa. Sitten heitä saapui myös naapuriseurakunnista.

– En tiedä, miksi he tulivat juuri minun luokseni, Kujanpää kertoo.

Pitäjänmäki on myös teologian tohtori Eero Junkkaalan kotiseurakunta. Kujanpää päätti kysyä Junkkaalalta neuvoa.

– Luulin, että henkivalta-asiat ovat papin työssä yleisiä. Eero sanoi, että eivät ole.

Kujanpää alkoi selvittää, mitä luterilaista opetusta henkivalloista on saatavilla – jotain mistä ammentaa. Juuri mitään ei löytynyt.

Sen sijaan roomalaiskatolisen ja anglikaanisen kirkon piiristä löytyi. Niihin lähteisiin Kujanpää nojaa myös kirjassaan.

ENSIMMÄISET HENKIVALTOIHIN liittyvät tapaukset, jotka tulivat Lea Kujanpään ”työpöydälle”, olivat niin sanotusti lieviä. Esimerkiksi sellaisia, että kotona tapahtui selittämättömiä asioita.

Vaikeampia tapauksia on ilmennyt sen jälkeen, kun Kujanpää ja Junkkaala ovat alkaneet tehdä työtä yhdessä.

Kyse on rukoushetkistä. Rukoushetkeen saapuva on yleensä käynyt ”sielunhoitomatkaa” oman seurakuntansa papin kanssa. Sitten on huomattu, etteivät perinteiset sielunhoidon käytännöt auta.

Rukoushetki etenee tietyn järjestyksen mukaisesti. Siinä on osia kodinsiunauksen kaavasta.

– Hiljainen ja kaunis tilaisuus, Kujanpää kuvailee.

Toisinaan siihen kuuluu myös ”karkotusosio”.

Kaikki tapahtuu kappelissa.

– Lea johtaa toimituksen. Minä olen työparina, ja meidän lisäksemme on kaksi rukoilijaa, Junkkaala kertoo.

Karkottavatko Kujanpää ja Junkkaala siis pahoja henkiä?

Sitäkin on tapahtunut, he kertovat.

He muotoilevat asian mieluummin niin, että ihminen kokee joutuneensa henkien kiusaamaksi, ja rukoilijat yrittävät lopettaa sen.

– Syy näihin ongelmiin on lähes poikkeuksetta okkultismin tai noituuden harjoittaminen, Junkkaala toteaa.

Hänen mukaansa on kuitenkin äärimmäisen harvinaista, että ”ihmiseen olisi mennyt demoni”.

– Jos joku sanoo, että minussa on pahoja henkiä, sanon että eipäs ole. Mutta jos henkilö on ollut kunnolla vihkiytynyt okkultismiin tai uushenkisyyteen, tilanne voi olla erilainen.

Kujanpää jatkaa, että ensin otetaan aina huomioon mielenterveysongelmien mahdollisuus.

– Emme ole niissä asioissa ammattilaisia, emmekä tietenkään tee diagnooseja. Voimme vain ohjata mielenterveyspalveluiden piiriin. Mutta tehtävämme ei ole sanoa ihmiselle, jolla on mielenterveyden häiriö, että emme rukoile puolestasi, Kujanpää erittelee.

– Psykiatriassa ei oteta huomioon hengellistä puolta. Me otamme, Junkkaala täydentää.

Joskus rukoushetken aikana saattaa Kujanpään ja Junkkaalan mukaan tulla ilmeiseksi, että avun tarvitsijassa todella on pahoja henkiä.

– Silloin on syytä sanoa ”Jeesuksen nimessä, lähtekää”, Kujanpää kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

KUJANPÄÄ JA JUNKKAALA puhuvat hoitamistaan tapauksista yleisellä tasolla.

– On tapahtunut kummallisia asioita. Nainen voi alkaa karjua miehen äänellä. Ihminen voi ymmärtää kieliä, joita hän ei ole opiskellut, Kujanpää luettelee.

– Itselläni on niissä hetkissä rauhallinen olo.

Junkkaala vahvistaa, ettei rukoushetkessä riehuta.

– Siinä otetaan avuntarvitsija huomioon arvokkaana Jumalan rakastamana ihmisenä. Kuunnellaan hänen hätäänsä, mutta ei pakoteta eikä syyllistetä, Kujanpää jatkaa.

– Jokainen avun tarvitsija on kokenut sen hyväksi, Junkkaala kertoo.

Molemmat korostavat, että tilaisuuksissa ”Jumalan sana on osoittanut voimansa”.

– Olen koko ikäni opettanut Raamattua ja pitänyt sitä Jumalan sanana. Silti, kun luen näissä tilanteissa Raamattua, hämmästyn että tämähän toimii, Junkkaala kuvaa.

Hän kertoo, että sanaa luetaan tilaisuuden aikana paljon.

– Ei siinä selitellä, eikä pidetä saarnoja.

– Tasaisin väliajoin kysymme avun tarvitsijalta, miten hän voi, ja haluaako hän pitää tauon, Kujanpää kertoo.

Hän lisää monen saapuvan hetkeen paljon kärsineenä.

– Kun hänen puolestaan rukoillaan, hänen kasvoilleen tulee hymy. Hän saa jättää taakkansa.

MUTTA MILLÄ mandaatilla juuri Kujanpää ja Junkkaala tekevät tätä työtä? Kujanpää sanoo, etteivät ainakaan innokkuuden vuoksi. Hän ei ”missään tapauksessa” haluaisi olla henkivaltojen kanssa tekemisissä.

– Se on ällöttävää. Mutta koen, että meidän on pakko auttaa.

Katolisessa ja anglikaanisessa kirkossa piispa antaa joillekin papeille siunauksensa pahojen henkien karkottamiseen.

– On tärkeää, että meilläkin on piispojen hyväksyntä.

– Olimme heti aluksi yhteydessä piispa Seppo Häkkiseen. Hän siunasi tätä, Junkkaala kertoo.

Väärinkäsitysten välttämiseksi Kujanpää ja Junkkaala korostavat, että tapaukset, joissa pahat henget vaikuttavat ihmiseen, ovat edelleen Suomessa harvinaisia. Toisaalta ne ovat heidän mukaansa kuitenkin lisääntyneet, kenties kasteiden vähenemisen myötä.

– Mutta demonit eivät noin vain hyppää ihmiseen. Niille täytyy avata tietoisesti ovi, Kujanpää sanoo.

– Jotkut ovat lähteneet mukaan vaikkapa ihanalta kuulostavaan enkeliterapiaan tai alkaneet harjoittaa noituutta, joka on kovassa nousussa. Osa on joutunut näiden kautta sellaisiin vaikeuksiin, ettei heitä auta mikään muu kuin Jeesus.

Juttu jatkuu kuvan alla.

KUJANPÄÄN KIRJASSA 14 kirkon työntekijää kertoo kokemuksistaan henkivaltoihin liittyen. He puhuvat nimettömänä.

”Kirkon julkisessa keskustelussa henkimaailma on käytännössä vaiettu aihe”, Kujanpää kirjoittaa.

Tapauskertomuksissa puhutaan pahan läsnäholosta. Varsinkin demoneihin liittyvissä työtehtävissä papit ovat saaneet kokea yhtä ja toista. Esimerkiksi tällaista:

”Tyhjässä kappelissa alkoi kuulua askeleita ja näyttäytyä vainajahenkiä. Tavaroita putoili ilman syytä. Pidin kappelissa ehtoollishetken, jossa sidoimme Pahan voimia. Yliluonnolliset ilmiöt loppuivat siihen.”

Kirjasta löytyy eri asteisia kokemuksia. Jotkut ovat nähneet hengellisiä unia, toiset kokivat pahan ilmestyneen aistein koettavilla tavoilla valveilla ollessa. Äärimmäisinä kokemuksina kerrottiin fyysiset päälle käymiset, kuten näkymättömän voiman tönäisyt, lyönnit ja kuristaminen.

Tarinat ovat sanalla sanoen uskomattomia. Onko Kujanpäällä syytä uskoa, että ne ovat totta?

– On, hän sanoo.

– Vaihtoehtona on, että olen itse keksinyt ne, tai että minulle on valehdeltu. Tiedän tasapainoisten kirkon työntekijöiden kertovan tässä todellisia kokemuksiaan.

Junkkaala ja Kujanpää ovat myös kouluttaneet pappisryhmiä henkivaltojen kohtaamisessa. Vastustustakin he ovat saaneet osakseen.

– Jotkut ovat ihmetelleet, onko tuossa mitään järkeä, Junkkaala kertoo.

– Toisaalta se on hyvä. Kaikki toiminta pitää alistaa arvioinnille. Mutta jos henkimaailma on olemassa, kirkko ei saa kääntää selkäänsä avun tarvitsijoille, Kujanpää jatkaa.

KIRKOSSA TARVITTAISIIN molempien mielestä muutos suhteessa henkivaltojen todellisuuteen.

– Ne, jotka ajattelevat, ettei henkimaailmaa ole, ovat yhtä lailla armon perillisiä kuin ne, jotka kokevat toisin. Näitä toisin kokevia ei saisi pitää pimahtaneina, Kujanpää muotoilee.

Hän kuitenkin allekirjoittaa sen, että aihe on vaikea.

– On vaarallista, jos ihmiset alkavat nähdä henkivaltoja jokaisessa oksan risahduksessa.

– Asioille on useimmiten luonnollinen selitys, Junkkaala pohtii.

”Viime vuosien kokemusten myötä” hänen teologiset näkemyksensä ovat hieman muuttuneet.

– Sanoin aiemmin, ettei uskovassa voi olla riivaajaa. Edelleen ajattelen, ettei riivaaja voi hypätä uskovaan noin vain, mutta jos ihminen on ollut aiemmin tekemisissä okkultismin kanssa, ei hän välttämättä vielä kristityksi tultuaan ole päässyt kaikesta sen vaikutuksesta irti.

Kujanpää katsoo, että kristitytkin voivat saada pahoilta hengiltä osumaa.

– Kun Jeesus sanoi Pietarille ”väisty tieltäni Saatana”, Pietari oli varmasti uskovainen, mutta hän tuli pahan hengen töytäisemäksi.

– Minua tämä matka on opettanut luottamaan Jeesukseen. Omalla uskolla, yrittämisellä tai pyhityksellä ei voi päteä, Kujanpää todistaa.

Hänen ja Junkkaalan viesti on myös se, ettei pahan valtoja voiteta yksin.

– Jos kristityt ovat lampaita ja pahat henget susia, niin eivät sudet lampaita pelkää vaan paimenta, Kujanpää vertaa.

Niille, jotka pitävät kokemuksia henkivalloista pelkkinä psykologisina ilmiöinä, hän sanoo, että ”hienoa, pidä toi, mennäänkö kahville”.

– Jos joku uskova haluaa ampua näkemykseni alas, totean että olemme eri mieltä, mutta olemme kristittyjä molemmat.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Piispa Jari Jolkkonen: ”Kaikkea ei voi selittää mielenterveysongelmilla”

Kuopion piispa Jari Jolkkonen kommentoi pyynnöstä Lea Kujanpään ja Eero Junkkaalan haastattelua. Jolkkonen pitää heitä ”kokeneina, vastuullisina ja luotettavina pappeina”.

Hän ei kuitenkaan aivan allekirjoita väitettä, että henkivalloista puhuminen olisi kirkossa tabu.

– Sanoisin, että se on marginaalissa. Siellä se saa pysyäkin. Kristinuskon ytimessä on ilosanoma Kristuksen voitosta.

– Mutta asian toinen puoli on kysymys siitä, mistä Kristus meidät lunasti. Ellemme osaa tai uskalla vastata, kristinusko väljähtyy imelän pörröiseksi päänsilitysopiksi. Jos ainoa sanomamme on, että pitää olla mummulle ja kissalle kiltti, ei siihen Kristusta tarvita.

Jeesus on Jolkkosen mukaan sekä lähimmäisenrakkauden esimerkki että pahan valtojen voittaja.

– Henkivalloista puhumisesta ei saisi tulla tabua.

Sitä Jolkkonen ei kuitenkaan kaipaa, että sairauksia tai epätavallisia ilmiöitä ryhdyttäisiin selittämään henkivalloilla.

– Lähtöoletuksena tulee olla mielenterveysongelma tai luonnollinen selitys. Tätähän myös Kujanpään kirjassa korostetaan.

Mutta kaikkea pahuutta ei Jolkkosen mielestä voi selittää ”köyhyydellä tai mielenterveysongelmilla”.

– Jos ihminen sanoo haluavansa irti okkultismista, häntä pitää auttaa, tarvittaessa myös hengellisin välinein.

– Raamatussa kukaan ei puhu Jumalan vastustajasta yhtä paljon kuin Jeesus. Esimerkiksi kolmas paastonajan sunnuntai on omistettu Kristuksen toiminnalle eksorkistina. Tässä mielessä kirkkovuosi suojelee kirkkoa väärältä vaikenemiselta.

Tarvittaisiinko luterilaisessa kirkossa sitten lisää keinoja henkivaltojen kohtaamiseen? Jolkkosen mielestä välineet ovat periaatteessa jo olemassa.

– Kannattaa lähteä rukouksesta ja Jumalan sanan julistamisesta. Ne ovat tärkeimpiä välineitä myös henkivaltojen kohtaamiseen. Kujanpään kirja antaa hyviä näkökulmia niiden soveltamiseen.

Petri Vähäsarja

Lue myös:

Pääkirjoitus: Pahojen henkien häätöä harjoitetaan nykyisin monissa kirkoissa – ymmärtääkö eksorkisti ihmismieltä?

Psykoterapeutit: Eksorksimi on myös muoti-ilmiö, jota mustavalkoinen ympäristö lietsoo

Ilmoita asiavirheestä