Huhtikuun alussa eläkkeelle jäänyt Akaan seurakunnan pitkäaikainen nuorisotyönohjaaja Jaana Heliövaara on nähnyt työurallaan suuret muutokset. Aiemmin lastenleirejä järjestettiin todella vähällä henkilökunnalla ankeissa olosuhteissa eikä isosperinnekään toiminut, vaan merkitsi lähinnä leiriläisten kiusaamista. Sittemmin asioihin on tullut järjestystä ja selkeyttä.
Kun Viialan, Kylmäkosken ja Akaan seurakunnat yhdistettiin vuonna 2007, Heliövaara pääsi luomaan uudenlaisen työnkuvan kolmen hyvin erilaisen entisen seurakunnan alueella. Hän otti yhteyttä alakouluihin ja kutsui niistä edustajat koolle. Näin alkoivat jokavuotiset kokoontumiset ja muotoutui suunnitelma seurakunnan ja alakoulujen yhteistyöhön.
– Työ alakouluissa tuli rakkaaksi, kun sain sen järjestykseen. Eniten pidin oppitunneista, joissa sain kertoa Raamatun kertomuksia.
Aktiivinen nuorisotyönohjaaja on tehnyt myös kaksi kirkkovärityskirjaa, ideoinut perhekerhoja, uudistanut pyhäkoulua ja pohtinut seurakunnan riskianalyysiä.
Nuorisotyönohjaajan työajat ovat olleet perheelliselle ongelma, ne ovat merkinneet omilta lapsilta riistettyä vanhemman läsnäoloa.
Kuka olet? Kuinka pitkän työrupeaman teit kirkon palveluksessa?
– Olen Jaana Heliövaara, Akaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja. Jäin eläkkeelle huhtikuun alussa. Valmistuin kirkon nuorisotyön linjalta Luther-opistosta vuonna 1979 ja aloitin työurani kirkon palveluksessa nuorisonohjaaja-nimikkeellä saman vuoden kesäkuussa. Työurani kesti siis paria kuukautta vaille 38 vuotta. Koko sen ajan olen ollut tavallaan samassa työpaikassa. Tulin töihin Viialan seurakuntaan, mutta seurakuntien yhdistymisen seurauksena työnantajani on ollut vuoden 2007 alusta Akaan seurakunta.
Kerro itsestäsi ja työurastasi
– Kun aikoinaan tulin töihin Viialaan, olin ainoa nuorisonohjaaja ja minulle kuului päiväkerhon toiminnanohjaajan tehtävät sekä hieman kerhojen pitämistä, pyhäkoulusihteerin tehtävät, varhaisnuorisotyö, nuorisotyö ja kaikenlaista sekalaista seurakuntatyötä. Niin laaja-alaisessa työnkuvassa ei voinut koskaan olla tyytyväinen tekemäänsä, sillä kaikkea joutui tekemään minimitasolla, päältä rääpien. Leirejä oli ihan kohtuuttomasti ja siihen aikaan ne pidettiin yksin ja aika ankeissa olosuhteissa.
– Myöhemmin seurakunta perusti toisen nuorisotyönohjaajan viran. Sain valita, otanko isommat vai pienemmät lapset ja valitsin pienemmät. Näin yli 10 vuotta päätyönäni oli päiväkerho- ja pyhäkoulutyö sisältäen myös yhteydet kunnan lapsityöhön (esimerkiksi säännölliset päiväkotien hartaushetket yhdessä kanttorin ja papin kanssa). Aina mukaan kuului kuitenkin myös varhaisnuoriso-, nuoriso- ja aikuistyötäkin: koulujen aamunavaukset, jokin varhaisnuorten leiri, rippikoulua ja yleistä seurakuntatyötä. Nyt kun työnjako antoi mahdollisuuden myös työn kehittämiseen, syntyi perhetyö erilaisine kerhoineen ja tapahtumineen, esikouluryhmien säännölliset oppituntivierailut ja uudenlainen tapa toteuttaa pyhäkoulua.
– Kun sitten vuonna 2007 Viialan, Kylmäkosken ja Akaan seurakunnat yhdistettiin, työalakseni tuli varhaisnuorisotyö. Sitäkin kautta työurallani kesti hieman yli 10 vuotta. Taas sain alkaa luoda uutta systeemiä ja pohtia, miten työ hoidetaan tasa-arvoisesti alueella, joka koostui kolmesta hyvin erilaisesta entisestä seurakunnasta. Työparikin oli, mutta se vaihtui moneen kertaan ja välillä ei ollut ketään, joten enimmäkseen uusi työnkuva oli oma luomukseni.
– Alku oli hyvin sekavaa ja halusin siihen järjestelmällisyyttä, tasapuolisuutta ja kattavuutta, etenkin kouluyhteistyön suhteen. Otin yhteyttä alakouluihin ja kutsuin niistä edustajat koolle koulutyötä tekevien seurakunnan työntekijöiden kanssa. Näin alkoivat jokavuotiset kokoontumiset ja yhdessä saimme pikkuhiljaa tehtyä seurakunnan ja alakoulujen yhteistyöhön suunnitelman. Oppitunteja ja muuta toimintaa onkin ollut viime vuodet hurjasti. Vastuu niistä on ollut paljon varhaisnuorisotyöntekijöillä ja kanttoreilla, mutta jonkin verran myös papeilla ja muilla seurakunnan työntekijöillä. Esikoulut siirtyivät Akaassa melko alussa koulutoimen alle ja myös seurakunnan työnjaossa ne siirrettiin varhaisnuorisotyöhön.
Minkälainen koulutus sinulla on tehtävään? Kuinka hyvin se antoi eväitä työelämän haasteisiin?
– Minulla on opistotason koulutus. Teologian runsas määrä koulutuksessa oli suureksi avuksi työtä tehdessäni. Lapsityötä olin opiskellut vain kaksi opintoviikkoa eli sain käytännössä opin työpaikalla lastenohjaajilta. Enimmäkseen käytännön työn joutui muutenkin opettelemaan työpaikalla. Seurakunta päästi hyvin erilaisiin täydennyskoulutuksiin ja niistä sain lisää aineistoa työhön.
Mikä on ollut työurasi vaikein paikka?
– Vaikeimpia jaksoja ovat olleet ensimmäiset vuodet sekä Viialassa että uudessa Akaassa. Aluksi kaikki oli sekavaa. Uutta joutui opettelemaan ja järjestämään päässään ja piti luoda omia uusia systeemejä. Raskaita ovat olleet kummassakin kuviossa myös ne jaksot, jolloin ei ole ollut työparia.
– Yksin pidetyt leirit olivat aika kidutusta. Nykyään ihmettelen monen muun tavoin, miten ennen uskallettiin hoitaa asiat niin huolettomasti: liian vähällä henkilökunnalla, liian vähillä tiedoilla osallistujista. Ei ollut turvallisuusasiakirjoja, tietolomakkeita, hygieniapasseja, palohälyttimiä, juoksevaa vettä, sisävessaa jne. mutta sen sijaan oli pitkään huonoa isosperinnettä, joka merkitsi lähinnä leiriläisten kiusaamista ja oli turvallisuusriski niin fyysisesti kuin henkisesti. Kestikin muutaman vuoden ennen kuin sain muutaman ei-toivotun tavan loppumaan.
Mikä oli erityisen hauskaa tai mukavaa työssäsi?
– Yksittäistä mukavinta tapahtumaa ei voi nimetä, koska niitä on uralle mahtunut paljon. Erityismuiston mieleeni ovat jättäneet vauvat ja alakoululuokat. Perhetyössä juttelin ja leikin vauvojen kanssa ja oivalsin, mikä suuri aivokapasiteetti heillä on. Vauvat ymmärtävät enemmän kuin pystyvät ulospäin ilmaisemaan ennen puhumaan oppimista.
– Alakoulujen kanssa tehtävä yhteistyö tuli rakkaaksi, kun sain sen järjestykseen. Eniten pidin oppitunneista, joissa sain kertoa Raamatun kertomuksia tai esitellä kirkkoa. Sainkin esitellä kaikkia kolmea kirkkoamme eli jouduin tutustumaan aluksi itse niistä kahteen oudompaan.
Millaiset muistot ovat jääneet vahvimpina mieleen?
– Edellisten lisäksi muistan myös Kasvatuksen kokonaisohjelman eli K-ohjelman. Olin saanut ohjelmaan koulutuksen opistossa. Muille seurakunnassa se oli uusi ja kummallinen juttu. Niinpä minut laitettiin K-ohjelmasihteeriksi. Kun huomattiin, että tykkään tutkimisesta, kokonaisuuksista ja kaavioista, minut laitettiin tekemään myös Viialan seurakunnan seurakuntasuunnitelma ja työsuojelun riskianalyysi.
– Uuden Akaan aikana taas sain tehdä kaksi kirkkovärityskirjaa kolmesta kirkostamme sekä opetustarkoituksia varten että jaettavaksi kasteperheisiin isoille sisaruksille.
Mitkä olivat työsi hyvät ja huonot puolet?
– Työn hyvä puoli oli monipuolisuus ja mahdollisuus vaikuttaa itse siihen, mitä työ sisältää. Huono puoli on ollut työaika. Se on haitannut yhteydenpitoa sukulaisiin ja ystäviin. Se on omilta lapsilta riistettyä vanhemman läsnäoloa. Säännöllisiin harrastusryhmiinkin pääsin vain epäsäännöllisesti.
Minkä viisauden tai elämänohjeen haluaisit jättää kirkossa työskenteleville?
– Muille voisin vakuuttaa, että ei tämä vanha kristillinen seurakunta kaadu, vaikka yksi ihminen lähtee ja muut tekevät asiat toisella tavalla.
Mitä harrastat? Mitä aiot tehdä eläkeläisenä?
– Harrastussuunnitelmia eläkkeellä on monia, mutta toistaiseksi olen vasta alkanut raivata kotiani kuntoon vuosikymmeninä kertyneestä roinasta.
Kuva: Heikki Ali-Löytty