Jeesus-tutkija ja kirjailija Matti Kankaanniemi julkaisi kesäkuussa raflaavasti nimetyn kirjan Historian Jeesus ja salaliittoteoriat (Warelia). Otsikkonsa puolesta teos jatkaa viime vuosina sensaatiohakuisesti otsikoitujen eksegeettisten populaariteosten linjaa, minkä jo Arto Köykkä Kulttuuritoimituksen arviossa huomioi.

Sisällön ja väittämiensä puolesta Kankaanniemi kuitenkin meloo vastavirtaan, vai olisiko jokin vapaaotteluun liittyvä metafora vapaaottelijanakin kunnostautuneelle Kankaanniemelle osuvampi?

Kotimaa kysyi kirjailijalta itseltään, mistä teoksessa on kysymys ja mikä populaarissa ja akateemisessa Jeesus-keskustelussa mättää.

Kankaanniemi kertoo teoksen olevan eräänlainen summaus hänen 30-vuotisesta tutkijanpolustaan.

— Kaksi johtoaihetta ovat tieteenfilosofia ja historiallinen Jeesus. Haluan esittää selkeät perustelut sille, mitä Jeesuksesta voidaan tietää ja mitä ei.

Kankaanniemi kertoo sitoutuvansa pitkälti tutkijoiden hyväksymiin perusasioihin. Kahdeksan ”melko kiistatonta faktaa” ovat, että Jeesus eli ja vaikutti ensimmäisen vuosisadan alkupuolella Galileassa ja Juudeassa, liittyi Johannes Kastajana tunnetun julistajan toimintaan, saarnasi Jumalan valtakunnan tulemista ja hengaili syntisten kanssa.

— Lisäksi on vahva, joskaan ei aukoton, konsesus siitä, että hän ei harjoittanut aseellista vastarintaa.

Kankaanniemi jatkaa:

— Lisäksi hänellä oli opetuslapsia, todennäköisesti kaksitoista, hän teki tekoja, joita sekä seuraajat että vastustajat pitivät ihmeinä, hänet ristiinnaulittiin Jerusalemissa ja hänen seuraajansa uskoivat vakaasti, että hän nousi kuolleista.

Siitä alkoi juutalaisuuden sisäinen Jeesus-liike, mikä pian irtautui omaksi uskonnolliseksi ryhmäkseen ja lähti leviämään.

Kankaanniemen mukaan Jeesus-keskusteluun lyö leimansa monta outoa ristiriitaa. Yksi on se, että monet allekirjoittavat Jeesuksen historiallisuuden ja perään lisäävät, että hänestä ei kuitenkaan tiedetä oikein mitään.

— Näin ei kuitenkaan voi metodologisesti toimia. Ei ole olemassa historiallista henkilöä, josta ei kuitenkaan tiedettäisi mitään.

Kirjassaan Kankaanniemi erittelee erilaisia historiallisesta Jeesuksesta liikkuvia akateemisia ja ei-akateemisia ”salaliittoteorioita” ja oikoo niitä.

— Otan ne vakavasti ja vastaan niihin tarkoin.

Suomalaista Jeesus-tutkimusta Kankaanniemi kuitenkin lähtökohtaisesti kiittää.

— Nojaan esimerkiksi vahvasti Tom Holménin ja Sven-Olav Backin tutkimuksiin.

MONI ASIA tuntuu vaivaavan Kankaanniemeä, joskin hän keskustelussa suhtautuu aiheeseen leppoisasti näkökantojaan perustellen. Yksi vaivaava asia on se, että jos joku Jeesukseen liitetty historiallinen seikka on liian lähellä kirkon uskon mukaista käsitystä, siihen suhtaudutaan Kankaanniemen mukaan automaattisesti epäillen.

— Tiede ei tietenkään voi katsoa tuloksiaan katekismuksesta, mutta ei sitä voi käyttää käänteisenäkään peilinä. Ideologioiden ei pitäisi vaikuttaa Jeesus-tutkimukseen.

Kankaanniemen mukaan evankeliumien sisältöjä kyseenalaistettaessa on huomioitava myös ”negatiiviset kriteerit”.

— Jos sanotaan, että tämä ja tuo ei voi olla historiallisesti totta, on argumentoitava myös, että miksi ei.

Kankaanniemen mielestä ”tylsän konservatiivis-sävytteiset” Jeesus-kuvat perustuvat valtavan isoon induktiiviseen aineistoon.

— Jos joku sitten haluaa rakentaa Jeesuksesta kuvan kyynikkofilosofina, hän joutuu raaputtamaan kaiken pois, mikä ei siihen pirtaan käy.

Ei tämä voi mennä niin, että meillä on joko Nikean kirkolliskokouksen päätöksen mukainen Kristus tai sitten joku galilealainen virkeä lähimmäisenrakastaja-herätysliikejohtaja.

Millaista raaputusta sitten Suomessa tällä hetkellä tehdään? Kankaanniemi antaa esimerkiksi Jeesus-kuvan mielivaltaisesta raaputtamisesta Wille Riekkisen ulostulot.

— Riekkinen puhui luennollaan, että Jeesus ei pitänyt itseään Jumalana ja oli juutalainen herätysliikejohtaja. Aika paljon täytyy leikata pois, että jää vain tällainen kuva.

Kankaanniemen mukaan jo synoptiset evankeliumit pitävät sisällään vahvaa, korkeaa kristologiaa. Vaikka Jeesus ei kulkisikaan ”uskontunnustus kainalossaan”, linkittyy korkea kristologia synoptisten evankeliumien kautta jo varhaiseen Jeesus-liikkeeseen ja siten historialliseen Jeesukseen. Yhdeksi todisteeksi Kankaanniemi korottaa Paavalin.

— Paavali osasi kiistellä asioista, mutta hänellä oli silti korkea kristologia. Siitä ei tunnuttu tuonakaan aikana kiistelevän. Tuntuu, että siitä ei ollut tarvetta.

Kankaanniemi huokaa.

— Ei tämä voi mennä niin, että meillä on joko Nikean kirkolliskokouksen päätöksen mukainen Kristus tai sitten joku galilealainen virkeä lähimmäisenrakastaja-herätysliikejohtaja. Ääripäät eivät ole ainoat vaihtoehdot.

YKSI JOSKUS toistuva väite on, että Jeesusta ei historiassa koskaan ollutkaan. Jeesus-denialistien kantava ääni tällä hetkellä on Richard Carrier, joka hahmottaa, että Jeesus on ”seuraajiensa” keksimä. Jeesus-denialismia esiintyy sekä akateemisessa maailmassa että ruohonjuuritasolla. Kankaanniemi muistaa, että paikallislehden uutisoitua ”tarkkispojan väitelleen tohtoriksi”, paikallislehdessä julkaistiin mielipidekirjoitus, jossa todettiin, että on ”hienoo väitellä sellaisen miehen haudasta, jota ei koskaan ollutkaan”.

Kankaanniemi luonnehtii kirjaansa viipyneeksi ja pitkäksi vastaukseksi näille väittämille.

— Käyn Carrierin kokonaisteoriaa läpi. Otan sen vakavasti ja puolustaudun. Yritän olla samalla reilu häntä kohtaan ja samalla todistan väittämät vääräksi.

Yksi keskeinen toistuva teesi on, ettei Jeesuksesta ole lainkaan Raamatun ulkopuolisia mainintoja. Jos niitä on löytynyt, ne on yritetty Kankaanniemen mukaan selittää pois.

— Yksi esimerkki on historioitsija Josefuksen tekstikatkelma, missä Jeesuksesta kerrotaan. Katkelmaa on väitetty kristittyjen myöhemmin lisäämäksi.

Kankaanniemi on kuitenkin päätynyt siihen, että se on lähes kokonaan oikean Josefuksen kirjoittama. Kankaanniemen mielestä yksi keskeinen todiste on se, että tekstin ilmaisut ovat liian neutraaleja, jopa negatiivisia, ollakseen kristittyjen lisäyksiä.

— Jotkut toteavat katkelman olevan vääränlaisessa kohdassa. Eikö se kuitenkin käänny aitoutta puolustavaksi argumentiksi? Miksi johonkin kohtaan olisi vaan liitetty epämääräinen lyhyt maininta, kun Johannes Kastajasta esimerkiksi kirjoitetaan paljon enemmän?

Kankaanniemen mukaan vaikuttaa siltä, että monen mielestä on vaan ”coolia olla uskomatta”. Historiantutkimuksessa ei kuulemma tällaisia todisteita hylättäisi, ellei taustalla kytisi ideologiset syyt.

— Myös kielellisesti katkelma on hyvin josefusmainen.

KANKAANNIEMEN ”YKKÖSTOIVE” on se, että kirjan luettuaan ihminen harjoittaisi entistä enemmän tervettä kriittistä ajattelua.

— Se ei tarkoita typerille teorioille tuhahtelua vaan argumenttien esittämistä ja teorioihin tutustumista. Meidän on irtauduttava kyynisestä kritiikistä ja perusteltava kaikkea todistepohjaisesti.

Kankaanniemi pitää tieteellisesti kestämättömänä sitä, että välillä tutkijan oma tausta ja vakaumus tuntuu nousevan kuulijoiden mielissä tämän tutkimustulosten ylitse.

— Sillä ei saa olla merkitystä.

Lue myös:

Wille Riekkinen: Jeesus ei pitänyt itseään Jumalana

Ilmoita asiavirheestä