Hollantilainen Utrechtin tuomiokirkko soitti kirkonkelloilla tanssimusiikkia – muisti edesmennyttä ruotsalaistähteä

Ruotsalaisen maailmankuulun muusikon Aviciin (oikealta nimeltään Tim Bergling) kuolemaa on muistettu ympäri maailmaa. Bergling kuoli 28-vuotiaana viime perjantaina Omanissa. Kuolemaan ei epäillä liittyneen rikosta.

Avicii oli elektronisen tanssimusiikin suurnimi. Hänen kappaleensa ovat olleet kuunnelluimpien kappaleiden joukossa eri maiden singlelistoilla ja musiikin suoratoistopalvelussa Spotifyssa.

Aviciin kuolemaa on muistettu myös erikoisilla tavoilla. Hollantilaiskaupunki Utrechtin tuomiokirkko soitti useita hänen kappaleitaan kirkonkelloilla lauantaina. Asiasta kertovat muun muassa yhdysvaltalainen uutiskanava CNN ja hollantilainen verkkomedia NU.nl.

Kirkonkellojen kerrottiin soittaneen muun muassa Aviciin hittikappaleet Wake Me Up, Without You ja Hey Brother.

Uutismedia NU.nl:n video kertoo, miltä soitto kuulosti. Videon voi katsoa täältä.

Kuva: The Perfect World Foundation / Wikimedia Commons / CC BY 3.0. Avicii vuonna 2014.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliBorgå stifts domkapitlets notiser
Seuraava artikkeliVatikaanin manaamiskurssien suosio kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa

Ei näytettäviä viestejä