”Henkilöstöä vähennetään, työmäärää ei”

Uusina erityisen kuormittuneina henkilöstöryhminä ovat kirkossa viime vuosina nousseet esiin toimisto- ja kiinteistöpuolen sekä taloushallinnon työntekijät ja suntiot, kertoo koko kirkon varhaiskuntoutuksista vastaava diakonissa, kuntoutussihteeri Pirkko Noponen Lapuan hiippakunnasta.

Näitä työntekijäryhmiä ahdistavat työntekijämäärien vähentämisen ja säästöpaineiden lisäksi jatkuvat muutokset ja yhä uudet tietotekniset järjestelmät.

Noponen on vastannut Kuortaneella järjestettävistä Kirkon eläkerahaston rahoittamista kirkon työntekijöiden varhaiskuntoutuksista jo lähes 19 vuotta, eli koko sen ajan kun niitä on Hiippakuntasäätiön omistamassa Haapaniemen hiippakuntakartanossa järjestetty.

– On huolestuttavaa, jos ihminen ei osaa tai huomaa pysähtyä miettimään, mitä minulle kuuluu. Silloin hän on vaarassa uupua, Noponen sanoo. Varhaiskuntoutus voi tarjota ainutlaatuisen pysähtymismahdollisuuden, Noponen sanoo.

– Seurakunnan työssä monet ovat orientoituneet elämään vain muita varten. Omasta ajasta ja hyvinvoinnista tingitään helposti ensimmäisenä, kun työtaakka lisääntyy. Lisäksi kynnys hakea ammattiapua henkilökohtaisiin ongelmiin on seurakunnan työntekijöillä korkea, Noponen kuvaa uupumisen riskitekijöitä.

Henkilöstöä vähennetään, työmäärää ei

1990-luvulla erityisesti diakoniatyöntekijät olivat uupuneita ja hakeutuivat kuntoutuksiin. Laman seuraukset näkyivät heidän työtaakassaan rajusti. Noposen mukaan nykyään työntekijöitä kuormittavat säästökuurit sekä jatkuvat muutokset seurakuntarakenteissa.

– Eläkkeelle jääneiden tilalle ei välttämättä palkata uusia työntekijöitä. Yhä pienempi ja ikääntyvämpi joukko työntekijöitä tekee epävarmoissa olosuhteissa työtä, jonka määrä ei vähene, Pirkko Noponen kuvaa.

– Seurakunnissa ei aina huomata, että resursseja vähennettäessä myös työn määrää pitää tarkistaa. Kirkon töihin hakeutuu kokemusteni mukaan erityisen vastuullisia ja tunnollisia työntekijöitä. Tässä yhtälössä piilee myös vaaransa.

Diakonissa Noposen hyvinvointivinkit:

Kotimaa Pro pyysi Pirkko Noposelta näkemyksiä siitä, millaisia asioita itsestään ja työkyvystään huolehtivan työntekijän on hyvä ottaa huomioon.

1. Kerro ajoissa esimiehelle, mikä hiertää

On tärkeää hankkiutua heti keskusteluihin esimiehen kanssa, jos joku asia työpaikalla alkaa hiertää ja kuormittaa liikaa. Nosta kissa rohkeasti pöydälle! Kun parannusehdotuksia mietitään porukalla, ongelmat voivat ratketa alkuunsa.

2. Pidä huolta fyysisestä kunnostasi

Fysiikasta on pidettävä huolta myös henkisessä työssä – ja ehkä aivan erityisesti siinä! Monissa seurakuntien virastotaloissa on kuntosaleja. Käyttäkää niitä rohkeasti ja säännöllisesti. Hyvään alkuun pääset myös kävelemällä ainakin osan työmatkoistasi.

3. Syö säännöllisesti

Lounasta ei pidä kuitata pelkällä kahvilla vaikka olisi millainen kiire. Syö joka päivä aamiainen, lounas, välipala ja päivällinen.

4. Käytä hyödyksi työterveyshuoltoa

Käänny rohkeasti kaikissa ongelmissa työterveyshuollon puoleen. Siellä ollaan sinun puolellasi.

5. Kehitä esimies- ja alaistaitojasi

Esimiestyön merkityksellisyyteen on havahduttu seurakunnissa liian myöhään, mutta aina voi kehittyä ja oppia uutta. Sekä esimiestaitojen että alaistaitojen täydennyskoulutukset ovat hyödyllisiä.

6. Huolehdi hengellisestä hyvinvoinnistasi

Kirkon työntekijä tarvitsee myös itselleen hengellistä ravintoa, jotta voi jakaa sitä muille. Lue kirjoja, osallistu retriittiin, hoida omaa hengellisyyttäsi sinulle sopivin tavoin.

Kuva: Jussi Peräaho.

Lue lisää kirkon varhaiskuntoutuksista
Kotimaa Prosta
.

Edellinen artikkeliSeinäjoen ja Kirkon keskusrahaston IT-alueet yhdistyvät vuoden 2016 alussa
Seuraava artikkeliMiksi Ben & Jerry’s ei tee pekonijäätelöä?

Ei näytettäviä viestejä