Helsingin yliopistoon yt-neuvottelut – teologinen tiedekuntakin varautuu

Helsingin yliopisto kertoo aloittaneensa yhteistoimintaneuvottelut, joissa on tarkoitus vähentää yliopiston henkilöstöä enintään 1200 henkilöllä vuoteen 2020 mennessä.

Neuvottelut liittyvät Helsingin yliopiston muutosohjelmaan, jonka tavoitteena on saada aikaan 86 miljoonan euron säästöt. Säästöjen yhteydessä pyritään kuitenkin säilyttämään yliopiston laadukas opetus ja tutkimus.

Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dekaani Ismo Dunderberg ei osannut vielä arvioida, mitä yt-neuvottelut tarkoittaisivat käytännössä teologisen tiedekunnan kannalta.

– Tietenkin tässä katsotaan varmaan kaikki mahdolliset toimenpiteet, jotta irtisanomisia tulisi mahdollisimman vähän, mutta varmasti sopeuttamispaine kohdistuu kaikkiin yliopiston yksikköihin mukaan lukien teologinen tiedekunta, Dunderberg kommentoi Kotimaa24:lle.

– Tämän hetkisessä yliopiston linjauksessa ei ole erikseen eritelty, että säästöt kohdistuisivat johonkin tiettyyn henkilöstöryhmään, esimerkiksi hallintoon. Kaikki yliopiston työntekijät ovat yt-neuvottelujen alaisia.

Yliopiston rahoitus on tulosperusteista. Dunderberg uskookin, että säästöjä pyritään tekemään siten, etteivät ne vaikuttaisi yliopisto-opiskelijoiden sisäänottomääriin.

– Opiskelijoiden tutkintomäärät ovat keskeinen tekijä yliopistorahoitusmallissa. Jos otetaan vähemmän opiskelijoita, niin saattaa syntyä riski, että myös yliopistojen tulos heikkenee.

Kuva: Joona Raudaskoski

Lue myös:

Helsingin yliopiston hallintouudistus uhkaa teologista tiedekuntaa

Edellinen artikkeliValamossa kypsyy viski
Seuraava artikkeliSuomen Lähetysseuralta 50 000 euroa pakolaisille Tansaniaan

Ei näytettäviä viestejä