Helsingin tuomiokapituli on käsitellyt tuomiorovastin vaalia koskevan kirjeen, jonka se on saanut Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan varapuheenjohtajalta. Kapituli päätti äänin 4—2, ettei tuomiorovastin vaalitavan valintaa palauteta uuteen käsittelyyn. Kaksi kapitulin jäsentä jätti päätökseen eriävän mielipiteen.
Tuomiokirkkoseurakunnan varapuheenjohtajan kirjeessä pyydettiin tuomiokapitulia ilmoittamaan, oliko tuomiorovastin valintatapaa koskevassa päätöksessä 21.5. tapahtunut asiavirhe. Kapituli päätti tuolloin vastoin tuomiokirkkoseurakunnan toivetta, että tuomiorovasti valitaan välittömällä vaalilla.
Tuomiokapitulin istunnossa 20.8. lakimiesasessori Ritva Saario esitti, että tuomikapitulin saamaa kirjettä on pidettävä kapitulin päätökseen kohdistuvana oikaisuvaatimuksena. Koska kyseessä on kuitenkin ollut valmistelua koskevasta päätöksestä, sitä koskee oikaisuvaatimus- ja valituskielto. Tapaukseen ei Saarion mukaan voi soveltaa myöskään asiavirheen korjaamista koskevia säännöksiä, koska kyse tässä tapauksessa ei ollut asiavirheestä vain laintulkintaan ja soveltamiseen liittyvästä erimielisyydestä.
Istunnossa edustaja Anna Saurama esitti asian palauttamista valmisteluun, jotta tuomiokapituli tutkisi, onko asiassa tapahtunut asiavirhe. Edustaja Marja Heltelä kannatti esitystä. Asian palauttamisesta valmisteluun äänestettiin. Käsittelyn jatkaminen sai 4 ääntä. Asian käsittelyn jatkamisen puolesta äänestivät Teemu Laajasalo, Reijo Liimatainen, Ritva Saario ja Jukka Pakarinen. Valmisteluun palauttamisen puolesta äänestivät Anna Saurama ja Marja Heltelä.
Seuraavaksi Anna Saurama teki vastaesityksen, että kapituli toteaisi päätöksessä tapahtuneen asiavirheen, poistaa päätöksen ja ratkaisee asian uudelleen. Heltelä kannatti esitystä, joten asiasta äänestettiin. Pohjaesityksen puolesta äänestivät Teemu Laajasalo, Reijo Liimatainen, Ritva Saario ja Jukka Pakarinen. Vastaesityksen puolesta äänestivät Anna Saurama ja Marja Heltelä.
Näin ollen Saarion esitys tuli kapitulin päätökseksi. Saurama ja Heltelä jättivät päätökseen eriävän mielipiteen. Heidän mielestään olisi pitänyt tutkia perustuiko päätös selvästi virheelliseen ja puutteelliseen selvitykseen ja tapahtuiko sitä tehdessä menettelyvirhe. Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostoa olisi heidän mielestään pitänyt kuulla päätöksen perusteista ennen asian ratkaisemista.


