Kirkko on minulle arvoyhteisö ja vastakulttuuri, jossa kovan kilpailuyhteisön arvot on käännetty ylösalaisin. Siellä puhutaan armosta eikä ansioista, sanoo sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo Demokraatissa.
Hiilamo kertoo haastattelussa kokemuksistaan kirkossa ja sen päättävissä elimissä, muun muassa kirkolliskokouksessa. Hänestä kirkon päätöksenteko muistutti lähinnä säätyvaltiopäiviä. Myös urakeskeisten pappien toiminta ja vallanhalu hämmensivät.
– Papit eivät halunneet antaa valtaa diakoniatyöntekijöille, koska he olivat arvojärjestyksessä alempana. Papit eivät halunneet luopua omasta vallastaan.
Hiilamon mielestä diakoniatyöntekijät eivät ole saaneet kirkossa heille kuuluvaa arvostusta.
Hän kertoo Demokraatissa myös kasvaneensa ulos ahdasmielisestä kristillisyydestä. Nuorempana hän luki aktiivisesti Raamattua ja osallistui rukouspiireihin. Nyt se tuntuu kaukaiselta.
– Olennaista ei ole se, mitä kirkko sanoo, vaan mitä se tekee.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Heikki Hiilamo: Kohdistuuko 2010-luvun diakonia enää heihin, joiden hätä on suurin?