Hautausmaan kappeli voidaan tapauskohtaisesti luovuttaa myös muiden uskontojen käyttöön

Helsingin hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan seurakuntien ei tarvitse luovuttaa hautausmaan kappelia uskonnottomien tai ei-kristillisten yhteisöjen jäsenten käyttöön.

Sen sijaan hautaustoimilain mukaan evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien tai seurakuntayhtymien tulee ylläpitää yleisiä hautausmaita ja tarjota hautapaikka kaikille maailmankatsomuksesta riippumatta.

Helsingin Sanomien
yleisönosastolla (11.3.) diplomi-insinööri Anh Thu Tran Minh kertoi hallinto-oikeuden päätökseen viitaten osallistuneensa kolmisen vuotta sitten perheystävän hautajaisiin Vantaalla Pyhän Laurin kappelissa. Siunaustilaisuus kappelissa pidettiin buddhalaisin menoin. Kappelin kristilliset symbolit olivat paikoillaan.

”Kirkko siis salli nopealla aikataululla buddhalaisen seremonian tiloissaan, ja buddhalaiselle perheellekin kappeli sopi. Kokemus teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Suvaitsevaisia ihmisiä on olemassa yllättävissäkin yhteyksissä. Kuinka siunauksellista onkaan rauhallinen rinnakkaiselo”, Anh Thu Tran Minh kirjoittaa.

Piispat korostavat vieraanvaraisuutta ja väliaikaista

Hallinto-oikeuden päätös koski pakkoa antaa hautausmaiden kappeli ei-kristillisten yhteisöjen käyttöön. Sen sijaan vapaaehtoisesti ja niin haluttaessa luterilaisen kirkon ylläpitämien hautausmaiden kappeli voidaan antaa toisten uskontojen edustajien käyttöön. Tämän mahdollisti piispainkokouksen syyskuussa 2012 antama ohjeistus.

Mahdollisuus seurakunnan tilojen – muun kuin varsinaisen kirkkotilan – antamiseen ei-kristillisten yhteisöjen käyttöön perustuu piispojen mukaan kristilliseen vieraanvaraisuuteen ja on periaatteessa väliaikaista. Piispat ohjeistivat, että kyse on aina tapauskohtaisesta harkinnasta, eikä esimerkki kristillisten symbolien peittäminen tai poistaminen tilaisuuden ajaksi ole mahdollista.

Luterilaisen kirkon tiloissa järjestettävä tilaisuus ei saa piispojen mukaan myöskään suuntautua luterilaista kirkkoa vastaan.

Kaikkiin yksityiskohtiin ei voi suostua

Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki sanoo, että Helsingissä seurakunnissa suhtaudutaan rakentavasti ja yhteistyöhakuisesti toisiin uskontoihin ja monikulttuurisuuteen. Hänen mukaansa kirkkorakennuksissa olevia ei-sakraaleja tiloja on voitu antaa toisten uskontojen edustajien kokoontumisiin.

– Hautausmaiden kappelissa voidaan järjestää toisten uskontojen tai uskonnottomien tilaisuuksia, mutta yksityiskohtaisiin erityisjärjestelyihin emme voi ryhtyä. Esimerkiksi vainajien peseminen ei onnistu, mutta joissain asioissa yritämme tulla vastaan esimerkiksi jos hautausmenot vaativat suitsukkeiden polttamista, mutta tällöin niin, että kyseinen hautaus olisi päivän viimeinen, Rintamäki kertoo.

Rintamäen mukaan kyselyitä erillisjärjestelyistä tulee silloin tällöin, muun muassa kysytään, voidaanko risti peittää.

– Niin ei tietenkään voida tehdä. Me haluamme antaa tilan käyttöön sellaisena kuin se on. Helsingissä näin on toimittu jo vuodesta 2004 lähtien, jolloin uusi hautaustoimilaki astui voimaan.

Espoossa kappeli vain kristillisille hautajaisille

Kaikissa seurakunnissa piispainkokouksen vieraanvaraisuutta korostava linja ei kuitenkaan ole käytössä. Esimerkiksi Espoon seurakunnan tekivät 2013 oman linjauksen, jonka mukaan seurakuntien tiloja ei luovuteta toisten uskontojen tai uskonnottomien tilaisuuksiin. Asiaa käsitteli silloinen Espoon seurakuntien Esse-lehti (nykyisin Kirkko ja kaupunki). Espoon linjaus on edelleen voimassa, Kotimaa 24:lle vahvistetaan.

”Kirkollisten toimitusten oppaan mukaan siunauskappeli on erotettu ja vihitty pyhää ja erityistä käyttöä varten. Sen mukaan toisen uskonnon tai ateistisen maailmankatsomuksen mukainen tilaisuus ei sovi yhteen sakraalitilan pyhyyden kanssa”, perusteli silloisen Espoon kirkkoherrojen neuvottelukokouksen puheenjohtajana toiminut Leppävaaran kirkkoherra Kalervo Salo.

Samaisessa Essessä piispainkokouksen sihteeri Jyri Komulainen sanoi, että piispojen päätöksessä oli ”aimo annos realismia” ja että päätöksenteossa tulisi ottaa huomioon kristillinen vieraanvaraisuus ja lähimmäisenrakkaus.

Kuva: Olli Seppälä. Buddhalaisia symboleja hautakivessä Malmin hautausmaalla.

Korjaus klo 17.14. Piispainkokous ei 2012 päättänyt kirkkorakennuksen ja seurakuntien tilojen antamisesta muiden uskonnollisten yhteisöjen käyttöön, vaan antoi asiasta ohjeistuksen.

Lue myös:

Piispat ohjeistivat seurakunnan tilojen lainaamista

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliVatikaani torjuu koronaa – paavi toipuu tavallisesta vilustumisesta
Seuraava artikkeliKannanotto: Seurakuntien työntekijät eivät saa sanella nuorten vaikuttajaryhmien muotoa

Ei näytettäviä viestejä