Radion sinfoniaorkesterin perjantaisarjassa oli viime viikolla vuorossa Gerontiuksen uni. Teos on vavahduttavan kaunis ja hengellisesti koskettava matka kuolemanpelosta kiirastulen kautta Jumalan rauhaan.

Kardinaali John Henry Newmanin runoelma tuo mieleen Dante Alighierin 1300-luvulla kirjoittaman Jumalaisen näytelmän. Siinäkin tehdään matkaa helvetin ja kiirastulen kautta kohti paratiisia.

Tenori John Findon tulkitsee kuolevan miehen tuskia ja armon kaipuuta. Gerontius on kreikkaa ja tarkoittaa vanhaa miestä. Hän mietiskelee kuolinvuoteellaan Kristuksen kärsimyksiä, kunnes Pappi (baritoni Roderick Williams) saattelee hänet tästä elämästä seuraavaan.

Siellä Suojelusenkeli (mezzosopraano Christine Rice) tarjoaa Gerontiuksen sielulle lohdutusta, mutta tämän on kuunneltava myös Demonin pilkkaa. Lopulta sielu rauhoittuu kiirastuleen, alkaa ylistää ja odottaa pääsyä Jumalan valtaistuimen eteen.

Neljän miljoonan euron urkujen soittoa ei voi mitata rahassa. Paksut ilmakanavat kiipeävät soittimen puista julkisivua pitkin kohti korkeuksia kuin suitsukkeen savu ja pyhien rukoukset. Edward Elgarin runollinen melodisuus vaihtuu äkkiä taivaasta karkotettujen demonien raivoon.

Kuulijat erottavat viimeistään käsiohjelman vihjeiden perusteella tuomiota kuvaavan synkeän surumielisyyden, vaimennettujen jousien pelon ja englannintorven hartaan rukouksen.

KUOROT JA RADION SINFONIAORKESTERI on koottu monista kansoista kuin Ilmestyskirjan pyhien joukko. Viidestä kuorosta kaksi on Britanniasta. Kapellimestarin tahtipuikko kokoaa kaiken yhteen kuin kuninkaan valtikka.

Runoelman kirjoittanut John Henry Newman tokaisi kerran ystävälleen, että Gerontiuksen uni syntyi sattumalta. Tutkijat ovat huomauttaneet, ettei lausahdus pidä paikkaansa. Taustalla oli sairautta, läheisten kuolemaa, vuosien opillinen paini helvetin, taivaan ja armon kuvien äärellä.

Kamppailut johtivat Newmanin katoliseen kirkkoon. Hänestä tuli arvostettu kardinaali, joka puki runojen muotoon kirkon pyhää oppia luomisesta, lunastuksesta ja maailman lopusta.

Gerontiuksen uni on Newmanin pisin runoelma, jonka hän kirjoitti parikymmentä vuotta kääntymisensä jälkeen, vuonna 1865. Hiukan tätä ennen oli valmistunut suomeksikin käännetty omaelämäkerrallinen Tilinteko uskostani – Apologia pro vita sua. Omaelämäkerta on raskas, mutta runoelmassa loistaa kirkkaana Jumalan armo ja ihmisen osa Kristuksen pelastavan rakkauden kohteena.

NEWMANIN HENGELLINEN POLKU kulki ensin evankelisuudesta anglikaanisuuteen. Roomalaiskatolilainen hänestä tuli vasta myöhemmällä iällä.

Raamatun, kirkkoisien ja anglikaaniteologien tekstien tutkiminen saivat Newmanin uskomaan kuoleman jälkeiseen välitilaan, kiirastuleen. Se on paikka, jossa katolisen opin mukaan jotkut armon tilassa kuolleet eli Jumalan yhteyteen kelvolliset puhdistetaan, jotta he voivat kohdata Jumalan pyhyyden.

Newman katsoi, että oppi perisynnistä, uudestisyntymisestä kasteessa ja kuolemanjälkeisestä puhdistautumisen tilasta kuuluivat yhteen. Newman talletti Gerontiuksen uneen myös kiitollisuutta liturgiasta, pyhien yhteydestä ja taivaan ihanuudesta.

Brittiläisen katolisen säveltäjän Edward Elgarin nuottiviivaston äärellä runoelmasta syntyi yksi rakastetuimmista oratorioista.

Teoksen valmistuttua Elgar totesi: ”Kuvittelin Gerontiuksen meidän kaltaiseksemme ihmiseksi, ei papiksi tai pyhimykseksi, vaan syntiseksi. Siksi en ole täyttänyt hänen osuuttaan kirkkolauluilla ja sen semmoisella, vaan kunnon terveellä, täysiverisellä, romanttisella maanläheisyydellä.”

TEOS SAI ENSIESITYKSENSÄ Lontoossa 1903 roomalaiskatolisessa Westminsterin katedraalissa. Anglikaaniappien parista nousi vaatimuksia, että teoksen tekstiä on muokattava, kun se tuodaan esitettäväksi anglikaanikirkkoihin. Heidän äänensä voitti, ja kiirastulikohtauksia lievennettiin.

Runouden uudistaja, Nobel-palkittu T. S. Eliot arvosti Newmanin teologian syvyyttä ja kiinnittymistä Jumalan ilmoitukseen. Molempien ajattelua on luonnehdittu sanoilla dogmaattinen realismi. Siinä ihmistä ja taidetta katsellaan ja arvioidaan ilmoituksen valossa.

Sekä Eliot että Newman katsoivat, että ihmisen tosi olemus on ”kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa” (Kol. 3:3). Johanneksen teologiasta he ammensivat Jumalan lapsen identiteettiä ja suostumista odottamiseen, sillä ”vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee” (1. Joh. 3:2).

Molemmat näkivät, että kristityn aito minä oli talletettuna Jumalan luona. Siksi todellinen persoonien välinen yhteys oli sakramentaalista pyhien yhteyttä.

Teoksen viimeisessä kohtauksessa Suojelusenkeli puhuu Gerontiuksen sielulle: ”Lempeästi ja hellästi, kalliisti lunastettu sielu, otan sinut nyt rakastaville käsivarsilleni, puhdistavien vesien aaltojen yllä minä kannattelen sinua.”

Konsertin jälkeen eksegetiikan emeritaprofessori Raija Sollamo kävelee liikuttuneena Musiikkitalon portaita kohti naulakkoa.

– Koskettavaa, hyvin koskettavaa.

Seuraavana päivänä musiikkikriitikko Annmari Salmela ylistää kokonaisuutta Helsingin Sanomissa ja ehdottaa: ”Jos mielesi on levoton tai haluat tietää, millainen on hyvä kuolema, asetu katsomaan tämä Yle Areenasta.”

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä