EU-ruokakasseja jälleen saatavilla

Vaikea taloudellinen tilanne on ajanut uusia avunhakijoita EU-tuen pariin. Aiemmin parisataa seurakuntaa on jakanut vuosittain EU-tukea, mutta tänä vuonna seurakuntien jakelupaikkoja on jo kolmisensataa, aina Utsjoelta Hankoon.

Nyt jaettava apu kattaa kuitenkin alle puolet toivotusta määrästä. Helpotusta seurakunnille tuo tieto, että seuraavan kerran EU-elintarvikkeita on saatavilla jo tammikuussa 2016. Tähän voi hakea tukea Kirkkopalveluilta joulukuun puolen väliin mennessä. Kirkkopalveluille on myönnetty jaettavaksi reilut miljoona kiloa EU-elintarviketukea. Tuotteet on määrä jakaa vähävaraisille avustuksina tänä ja ensi vuonna.

Viime vuonna seurakunnat olivat tiukilla avustuspyyntöjen kanssa, koska EU-tukea ei saatu lainkaan. Katkos johtui systeemin muutoksista. Ennen EU-elintarviketuki koostui vaihtotuotteista, kun nyt se on rahastopohjainen. EU-tuki myönnetään rahana, ja Suomessa rahalla hankitaan elintarvikkeita.

Tukea luvassa seuraavat viisi vuotta

Seurakuntien jakamat tuotteet ovat hyvin säilyviä peruselintarvikkeita, kuten vehnä- ja sämpyläjauhoja, puurohiutaleita, pastatuotteita, lihasäilykkeitä, hapankorppuja, hernekeittoa ja maitojauhetta. Tuotteet jaetaan avunsaajille paikallisseurakuntien kautta.

– Nyt kun tukipäätös on saatu ja kuljetukset aloitettu, tulee päivittäin tiedusteluja, milloin tuotteet tulevat omaan seurakuntaan, sillä avunsaajat ovat jo pitkään kyselleet niitä, kertoo Ulla Pesola, joka koordinoi EU-tukea Kirkkopalveluissa.

– Kun viime vuonna tukea ei saatu lainkaan, jakajien laarit ovat tyhjillään. Nytkin on seurakuntien tilauksia jouduttu pienentämään roimasti, Pesola kertoo Kirkkopalvelujen tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan Rovaniemen seurakunnassa ollaan hieman pettyneitä pienennettyyn määrään. Rovaniemen ruokajakelun vastuuhenkilön diakoni Sari Kosken mukaan siitä kuitenkin iloitaan, että edes jonkinlainen määrä tuotteita on jaossa.

– Erityisesti seurakuntaa ilahduttaa tieto, että tuki jatkuu ainakin seuraavat viisi vuotta, Sari Koski sanoo.

Rovaniemen seurakunnassa ruokakassien jakelu on toiminut jo jonkin aikaa seurakunnan omalla rahoituksella ostettujen tuotteiden avulla. Näin aiotaan menetellä jälleen, jos nyt saatavat tuotteet loppuvat ennen tammikuun jakeluerää.

Ruokaa voi jakaa turvapaikanhakijoille

Ulla Pesolan mukaan monissa seurakunnissa pohditaan, voiko ruoka-apua jakaa turvapaikanhakijoille tai alaikäisille. Pesola toteaa, ettei Suomen vähävaraisten avun toimenpideohjelma estä tätä.

Vähävaraisen tukikelpoisuus on avoimen ruokajakelun osalta määritelty niin, että tapahtumaan saapuminen ja jonoon asettuminen on riittävä tukikelpoisuusperuste.

Esimerkiksi Rovaniemellä on oma työntekijä maahanmuuttotyölle. Ruoanjakelu toimii diakonian kautta ja tavoittaa suurelta osin jo turvapaikan tai oleskeluluvan saaneita.

EU-elintarviketuen myöntää Suomessa Maaseutuvirasto, jonka kumppaniorganisaatio Kirkkopalvelut on. Kirkkopalvelut on ollut mukana EU-elintarviketuen välittäjänä tukitoiminnan alkamisesta lähtien vuodesta 1996 asti.

Lue myös:

Kirkkopalveluille jaettavaksi miljoona kiloa elintarvikkeita

Edellinen artikkeliNeulomukset esiin messussa!
Seuraava artikkeliLibanonilaispiispa Moskovaan: Ei ole pyhiä sotia

Ei näytettäviä viestejä