Se oli vain yksi työpaikkailmoitus, mutta siihen tiivistyi olennaisia asioita kirkon elämästä.
Joroisten seurakunta alkoi etsiä itselleen uutta kirkkoherraa. Seurakunta julkaisi virkailmoituksen Kotimaassa 17.3. Yhtenä edellytyksenä viran hoitamiseen mainittiin raamatullisuus.
Ilmoituksesta alkoi vilkas keskustelu Kotimaa24:ssä. Toisten mielestä seurakunta yritti kummallisin keinoin rajata vääränlaista kristillisyyttä edustavat hakijat virkakilvan ulkopuolelle. Toisten mielestä kirkon tilasta kertoo kaiken se, että raamatullisuuden mainitsemista pidetään paheksuttavana.
Virkailmoituksessa toisiinsa törmäsivät paitsi raamattunäkemykset, myös teologia ja juridiikka. Niin käy kirkossa usein.
Entinen kirkkoneuvos, varatuomari Risto Voipio analysoi Joroisten tilannetta Kotimaa24:n blogissaan. Hän totesi, että kun kirkkovaltuusto valitsee viranhaltijan, se saa laissa mainittujen ehtojen lisäksi määrittää virkaan omia kelpoisuusehtojaan. Jos joku kuitenkin valittaa päätöksestä ja viittaa raamatullisuusehtoon, maallinen tuomioistuin arvioi, miten seurakunta on määritellyt raamatullisuuden.
Siitä tulisi mielenkiintoista seurattavaa.
***
Kirkko on aina ollut samaan aikaan kiinni taivaassa ja maassa, teologiassa ja lainsäädännössä.
Jännite kiehtoo. Se selviää jo seuraamalla mediaa. Moni kirkkoa koskeva uutinen käsittelee vääntöä, jossa teologia ja hengellisyys ottavat tavalla tai toisella mittaa politiikasta, hallinnosta tai juridiikasta. Median uutiskriteerit taipuvat helpommin tarkastelemaan lupia ja luvattomuuksia kuin armoa ja syntiä.
Kirkkolaissa kirkon tehtäväksi on määritelty Jumalan sanan julistaminen ja sakramenttien jakaminen sekä toiminta kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. Hallinnon ja talouden on kirkossa tarkoitus palvella hengellisiä päämääriä.
Maallinen lainsäädäntö ei sitä paitsi estä säätämästä kirkkolakia juuri sellaiseksi kuin kirkko haluaa. Rajana ovat vain keskeiset perusoikeudet.
***
Teologia ja juridiikka eivät elä tyhjiössä, ja siksi luterilaisella kirkolla on nyt edessään merkittävä valinta. Kirkon pitää päättää, miten se suhtautuu uuteen avioliittolakiin.
Kirkko voi alkaa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Se voi myös pitäytyä nykyisessä avioliittokäsityksessään. Kolmas vaihtoehto on, että kirkko luopuu vihkioikeudestaan ja toimittaa jatkossa vain avioliittoon siunaamisia.
Konservatiivit katsovat, että tilanteessa voittaa joko teologia tai juridiikka. Liberaalien mielestä ne eivät ole ristiriidassa keskenään.
Jos pappi lain tultua voimaan vihkisi samaa sukupuolta olevat avioliittoon, liitto olisi juridisesti pätevä. Sitä, miten kirkko suhtautuisi kansalaistottelemattomiin pappeihinsa, tietää tuskin kukaan.
On niitä ääniä, joiden mukaan kirkon pitää rangaista pappeja, jotka ottavat ohjat omiin käsiinsä. Tätä kantaa edustavien mielestä avioliitto on miehen ja naisen välinen eikä muuksi muutu.
Toiset ajattelevat, että rankaisemiseen ei olisi syytä. Mitään sääntöä ei heidän mielestään edes rikottaisi. Kirkkokäsikirjan mukaan vihittävien on oltava rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Sukupuolesta ei sanota mitään.
Vihkimisen kaavassa kuitenkin käytetään käsitteitä morsian ja sulhanen. Helsingin hiippakunnan hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen on ehdottanut Helsingin Sanomissa, että samaa sukupuolta oleva pariskunta voisi ilmoittaa vihkijälle, kumpaa kutsutaan morsiameksi ja kumpaa sulhaseksi.
***
Helpointa olisi, että kirkko päättäisi asiasta – ja pian. Päätöksen olisi syytä olla myös selkeä.
Monen mielestä kirkkolakiin vuonna 1986 naispappeudesta hyväksytty ponsi oli välimallin ratkaisu, joka tuottaa ongelmia yhä, vuosikymmeniä myöhemmin. Ponsi lupasi toiminnanvapauden naispappeutta vastustaville kirkon jäsenille ja viranhaltijoille.
Ponsi oli kuitenkin juridiselta painoarvoltaan kaukana lakipykälästä ja lisäksi sisällöltään epämääräinen. Kun vastakkain ovat työlainsäädännön pykälät ja kirkkolain ponsi, jälkimmäinen ei paljon paina.
Naispappeuden vastustajien näkökulmasta juridiikka jyräsi teologian.
***
Palataan vielä Joroisiin. Virkailmoitukseen otti Kotimaa24:n uutisessa kantaa myös Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Hän sanoi, että seurakunnissa ei voi olla kirkon tunnustuksesta poikkeavaa käsitystä raamatullisuudesta eikä erivapauksia lainsäädännöstä.
Kirkon tunnustuksen mukainen käsitys raamatullisuudesta on kuitenkin lavea väylä. Se voi johtaa myös tulkintoihin, jotka ovat ristiriidassa lain kanssa.
Nähtäväksi jää, miten käy Joroisissa.
***
Kuvassa kyltti, joka kädessään kansalainen odotti toissa syksynä eduskunnan äänestystulosta uudesta parisuhdelaista. ”Laki on kaikki mitä tarvitaan”, kyltissä luki. Kuva: Matti Karppinen
Lue myös:
Yle: Arkkipiispa Mäkinen ei innostu sooloilusta samaa sukupuolta olevien vihkimisessä
Kirkkoherran hakuvaatimuksena raamatullisuus – Mitä ihmettä?
Piispa Jolkkonen: Raamatullisuus on sisäänrakennettu kirkon elämään